Tapasin eilen ystäväni E:n, joka vilahtaa elämässäni aina silloin tällöin. Hän asuu talvet ulkomailla ja matkustelee paljon, joten minulla oli onnea tavata hänet eilen ennenkuin hän jo taas huomenna matkustaa pois maasta. Tapasimme siis, ja ensin kävimme Sjöbon siirtolapuutarhassa, joka on täynnä pieniä kesämökkejä, jotkut talviasuttaviakin, oikeita pieniä taloja. Ja mitkä ihanat puutarhat ympärillä, kaikkialla kukkivia kasveja ja kasvimaita. Kumma kyllä en ole koskaan siellä ennen käynyt. Sitten olimme meillä ja sain ystävästäni uimatoverin. Olimme uimassa läheisessä Bogrydsjärvessä, ja saimme sen pitää kokonaan itsellämme. Ketään muuta urhoollista ei ollut uimassa. Uimme ja keskustelimme elämästämme. Kumma juttu, että ystäväni E. on sellainen ihminen jolle olen voinut kertoa sellaisia asioita joita en kenellekään toiselle ole tohtinut kertoa. Niin kävi nytkin. Olen taipuvainen uskomaan, että jokin sallimus lähettää hänet tielleni aina sopivin aikavälein, että saan keventää mieltäni hänelle.
On hyvä omistaa sellainen ystävä.
Elokuu alkaa huomenna, eikä sitä luvattua hellettä tai kesäilmaa ole vieläkään tullut. Koko ajan olen saanut kuulla, että ensi viikolla tulee lämmintä, ensi viikolla tai silloin ja silloin se tulee, on luvattu lämmintä elokuuksi jne. En usko enää mihinkään ennusteisiin. Tilanne on sellainen kuin Samuel Becketin näytelmässä: "Huomenna hän tulee," jolloin odotetaan koko ajan Godotia tulevaksi, huomenna hänen pitäisi tulla. Mutta tuleeko hän? Ei tietenkään. Hän ei tule huomenna eikä koskaan. Sama tilanne on nytkin. Kesäistä helletä ei tule, vaikka sitä koko ajan luvataan ja odotetaan: huomenna se tulee...
Kehoitankin katsomaan kyseisen teatterinäytelmän, ja lopetan tähän : "mitä pidät kyttyrästäni, kysyi kameli kilpikonnalta:
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment