Antibiootteja

Olen ollut huonokuntoinen jo neljä viikkoa. Se alkoi tietenkin tavallisena vilustumissairautena, mutta ei millään mennyt ohi. Tavallinen flunssa menee ohi kahdessa viikossa, mutta tämä vaan jatkuu. Tänään lähdin Karin mukana kaupunkiin asioille. Karilla oli asioita Herkulekseen, terveyskeskukseen kaupungissa ja ylipuhui minutkin tilaamaan sieltä akuuttiajan, vaikka en Herkulekseen edes kuulu. Vastahakoisesti sen tein, sain ajan ja piti odotella, jossa välissä kävimme syömässä lounaan China Townissa. Kaduin että olin lääkäriajan buukannut. Ajattelin jo perua koko jutun, mutta menin kuitenkin lääkärin puheille. Ja hör och häpna - onko mokomaa kuultu- hän totesi että minulla on keuhkokuume!! Sain antibiootteja! Olen siis kulkenut neljä viikkoa sairaana, tehnyt töitä, hoidellut velvollisuuksiani aina välillä leväten ja aina vaan huonommaksi oloni tuntien. Olen siis ollut tosiaan sairas enkä luulosairas. Suututtaa kun koko lokakuu on mennyt, enkä ole päässyt kuntosalille, ja muutenkin kaunis syksy on mennyt ohitse kuin sumussa. Ystävät pyysivät meitä huomenna Göteborgiin katsomaan Frida Kahlon taidenäyttelyä, mutta sekin pitää perua. Toivon nyt että antibiootit purevat. netta

Lokakuun päivä

Pojan työpaikan avoimien ovien päivä oli eilen ja sinne oli pakko mennä, vaikka olen flunssainen ja olo surkea. Jaksoin kun olin ottanut särkylääkkeitä ja ties mitä. Mielenkiintoista siellä oli, ja olimme Allanin ja Kristiinan kanssa, niin se oli kaksinverroin mukavaa. Eilisen päivän kohokohta kyllä oli tämä: Sanna soitti, hän kertoi saaneensa koulussa hyvää palautetta tehtävästään, jossa minäkin olin mukana neuvoineni ja haastattelu-uhrina. Hän teki lehtiartikkelin, johon haastatteli minua ja liitti vielä valokuvia mukaan. Opettaja oli kehunut tehtävää, ja kaikki oli mennyt hyvin. Tietenkin iloitsin hänen vuokseen siitä, mutta mikä mieltäni lämmitti eniten, oli kun Sanna sanoi: Jag är så glad att jag har dig. Eli Olen niin iloinen että minulla on sinut. Se kuulkaas, se lämmitti mieltäni ja elän sen varassa kauan. Ehkä lopun elämääni. Minulla ei itselläni ollut koskaan isoäitiä, toinen oli kuollut ennen kuin synnyinkään ja toisen muistan sellaisena, että hän ei koskaan sanonut minulle sanaakaan. Hänet muistan aina istumassa keinutuolissa, oli kuuro mutta katse valpas. Häneltä ei jäänyt mikään koskaan huomaamatta. Ei sekään kun minä ja serkkuni söimme viinimarjoja pensaasta, niin silloin ikkuna lensi auki ja Fammu huusi meille lapsille aika karkeasti, että pois kakarat marjapuskista! En muista kyllä mitään läheistä ja lämmintä suhdetta, sellaista kun itselläni on lapsenlapseni Sannan kanssa. Ja että hän sanoo minulle että hän on niin iloinen kun hänellä on minut! Ajat muuttuvat, eikä kaikki aina ole huonompaa kuin ennen. netta

Viirus iski

Niin se on että sairaus iskee, kun ylirasittaa itsensä. On ollut ehkä liikaa menoa ja vipinää viime aikoina. Kalenteri on edelleen uhkaavan täys, en tiedä miten saisi jarrut päälle. Tänään heräsin huonokuntoisena ja kurkku karheana, selvästi viirus iskemässä. Olen ottanut rauhallisesti tämän päivän. Lupasin kuitenkin auttaa lapsenlastani Sannaa, jolla on koulutehtävänä kirjoittaa lehtiartikkeli -haastattelu, ja hän päätti haastatella minua. En koskaan anna haastatteluja, olen sen päättänyt, mutta luovuin hetkeksi siitä asenteesta. Sanna haastatteli minua eilen, ja voi kauhistus kuinka oli vaikea olla vastaamassa, kun yleensä minä haastattelen ja kyselen. Autoin häntä neuvoillani, mutta sitten artikkeliin tarvittiin vielä kuvia elämäni varrelta, hän näet kirjoitti elämäni tarinan. Vaikka olen ollut vähän sairas, selailin kuvagalleriaani, ja valitsin niistä kuvia, jotka lähetin Sannalle. Kaikkeen sitä joutuu pitkän elämänsä varrella. Että minusta muka lehtiartikkeli ja kuvia lisäksi. Toivottavasti kunto kohenee, sillä hommaa riittää. Lauantaina olemme päivällä pojan työpaikan avoimien ovien päivässä, ja illalla menen konserttiin nauttimaan Motzartin sävelistä. netta

Lokakuu

Alkoi lokakuu. Tänään on Karin syntymäpäivä. Heräsin aikaisin ja olen jo tehnyt pitkän kävelylenkin. Sumuinen aamu tietää aurinkoista päivää.
Syyskuu meni vauhdilla ohi. Paras juttu oli kirjamessuilla käyminen. Se on aina yhtä virkistävä tapahtuma, ja siellä saa nähdä Ruotsin, ja muutaman suomalaisenkin julkkiksen. Näytti siltä että kaikki joka itseään jonakin pitää, menee kirjamessuille, näyttäytymään, ellei muuten. Näin Jan Gilloun ja Leif G W Perssonin, he nyt ovat sieltä kiinnostvimmasta päästä. Ja sitten näin idolini M.A. Nummisen. Hän on paljon arvostetumpi Ruotsissa ja jopa Saksassa kuin omassa maassaan Suomessa. Ehkä kaikki eivät tajua Nummisen huumoria. Minuun se uppoaa kuin kuuma veitsi voihin, hah hah. Olen taas kuunnellut hänen musiikkiaan, ja ne ovat minusta aina vaan yhtä hyviä, ellei parempia. Esimerkiksi tämä: Sikakunnossa. On sika kunnossa, on sika kunnossa, sika kuntoilee useasti... tajuatteko ironian? Tänään lähden jutuntekoon. Nämä kai ovat tämän syksyn viimeisiä kauniita päiviä, niin että nautitaan siitä.netta