Jouluviikon mietteitä

Olen uuvuksissa. Syksy on ollut täynnä menoa ja työtä ja tapahtumia. Siinä sivussa on pitänyt tehdä vielä jouluvalmistelujakin. Melkein kaikki on saatu tehtyä, vielä on jotain pientä jäljellä, niinkuin kinkun paisto ja perunalaatikon teko, sillä jälkimmäistä ei voi tehdä etukäteen, koska sitä ei voi pakastaa. Miksi ihmeessä sitä aina pitää olla samaa kuin kaikkina vuosina on ollut? Siinä kai piilee perinteitten salaisuus. Samalla sitä haluaa antaa lapsille, sen jälkeen lapsenlapsille perinteitä joulusta. Sillä perinteet juuri tekevät elämästä rikkaan ja jättävät muistoja lapsuudesta. Kaksi ensimmäistä lastenlasta ovat jo ohittaneet pukki-iän. Mutta kaksi pientä miestä alkavat juuri ymmärtää joulun merkityksen ja pukkitouhu on pitänyt aloittaa uudelleen. Joulun valmistaminen isolle porukalle vaatii vähän työtä ja järjestelyä, mutta se on sen arvoista. Kun se on ohitse, huokaan helpotuksesta ja alan nauttia pitenevistä päivistä. Tämä talvi onkin ankara, aamulla oli 19 miinus-astetta ja kaikkialla on lunta, lunta. Tämäkö on sitä kasvihuone-ilmiötä, jolloin napapiirin jäät alkavat sulaa niin että jääkarhut hukkuvat? Ei siltä vaikuta, päin vastoin kaksi ankaran kylmää talvea peräkkäin todistaa että vielä ei tarvitse huolehtia. netta

Joulu lähestyy

Viikko on ollut kiireinen.Olin tiistaina Suomen suurlähetystön itsenäisyydespäivän vastaanotolla.Tapasin monta tuttua siellä. Ilahdutti mieltäni, kun sain positiivista palautetta. Heli Heino tuli halaamaan ja sanoi aikoneensa lähettää minulle ruusuja kiitokseksi siitä, kun kirjoitin hänestä niin hyvän lehtijutun. Kiitokset lämmittävät mieltä, niin se on. Muuten vastaanotolla oli ihan mukava käydä. Siellä minglattiin ja keskusteltiin, tavattiin tuttuja. Kaikki meni nappiin. Hieno kokemus! Koko viikon olen tehnyt lehtihaastatteluja ja koko viikonloppu on mennyt töissä. Joululle en ole ehtinyt uhrata ajatustakaan vielä, mutta ensi viikolla ehkä... Tänä iltana menemme kuuntelemaan -ja laulamaan kauneimmat joululaulut Carolin kirkkoon.

Tukholmassa

Tulin eilen illalla kotiin Tukholmasta. Olin siellä RS-lehden itsenäisyyspäiväjuhlissa. Juhlat olivat tosi hauskat, väkeä oli niin paljon ettei paljon ehtinyt jutella monenkaan kanssa. Meidät haettiin ja illalla tuotiin hoteliin, sillä Tukholman yössä ei paljon parane kuljeskella. Tukholmassa oli paljon talvisempi tunnelma, lunta enemmän ja puidenkin oksilla lunta. Onhan se sentään pohjoisemmassa. Kylmäkin oli. Kun junan lähtöön jäi aikaa, oli mukava kulkea Tukholman keskustan liikkeissä ja tavarataloissa. Valikoimat ovat aivan toista luokkaa kuin kotikaupungin, pikkukaupunki- puotien valikoimat. Heinätorillakin kävimme, ja Anita osti sieltä itselleen ison karvalakin, ja oli vähällä etten minäkin ostanut sellaista, mutta koot olivat niin isoja, että karvareuhka olisi vain pyörinyt päässäni. En ostanut karvalakkia, mutta kaikkea muuta tarttui mukaan. Tämä pikkukaupunki jossa asun, on oikea käpykylä, jos jotain haluaa itselleen ostaa. No, tullaan me toimeen vähemmälläkin. Tänään kirjoitin viikon sivun pääartikkelin, kun elämä on parasta, se on tuskaa ja työtä. Niinhän se on. No, suurempia tuskia ei nyt ole, mutta työtä piisaa. Huomenna pitää valmistella tiistain Suurlähetystön itsenäisyyspäivä-vastaanotolle menoa. Ajattelin että menen autolla, ja otan mukaan lauman naisia, jotka myös ovat menossa samaan juhlaan, mutta ilma on muuttunut lumipyryksi ja tietenkään teitä ei täällä aurata. Joten, katsotaan, miltä tiistaina näyttää. Huomenna on joulukuun kuudes, jolla on kaksoismerkitys minulle. Se on tietenkin Suomen itsenäisyyspäivä, mutta silloin on myös nuorimman poikani syntymäpäivä. Joulukuun kuudetta päivää siis on syytä juhlia. netta

Joulumarkkinat ja muutakin

Viime viikonloppu meni Saksassa, Bremenin joulumarkkinoilla. Pieni matka piristää, kun vaihtaa välillä maisemaa, se virkistää mieltä ja laajentaa perspektiiviä. Kirjoitin matkasta BT:n sivulle, joten lehden lukijat voivat sieltä lukea matkasta, joka oli yhtä kodikas ja viihtyisä kuin entisetkin Saksaan tekemämme joulumarkkinamatkat. Bremeniä, kuten niin monia Saksan kaupunkeja pommitettiin ankarasti toisen maailmansodan aikana. Monet vuosisataiset kaupungit olivat tiilikasoina ja raunioina kun sota loppui. Olen käynyt Saksassa lukuisia kertoja ja matkaillut ristiin rastiin, ja ihailla täytyy kuinka kaikki on jälleen järjestyksessä, kaupungit ehyitä ja moderneja, mutta se mikä säilyi pommituksilta, se on säilytetty. Kaikki ihanat kirkot ja muut rakennukset. Mikä aarre se on jälkipolville. Minun kouluaikaisessa saksankielen oppikirjassani on kuva Bremenin raatihuoneesta, ja jo silloin, koulutyttönä, haaveilin, että pääsisin vielä joskus sen näkemään. Olen ollut Bremenissä ennenkin, kesäaikaan, ja torin varrella sijaitseva Hansa-ajoilta peräsin oleva kaunis goottilaistyylinen raatihuone on kuin kallis aarre entisiltä ajoilta. Että se säilyi pommituksilta on ihme, niinkuin Saksan pienissäkin kaupungeissa voi yhtäkkiä löytää jotain vanhaa, kirkon, linnan, kokonaan säilyneen kaupungin muurin, joka kiertää ympäri koko kaupungin,kaikki sellainen henkii vanhaa aikaa, jota ei esim. voi koskaan löytää Amerikasta. Saksan joulumarkkinoiden viettoon kuuluu kuumaviiniglögin juonti, mukin saa omaksi. Joka puolella tuoksuu viiniglögi, puolimetrinen bratwursti, joka on pakko syödä, niin hyvää se on, paahdetut mantelit ja monet muut ihanat tuoksut. Ihmiset ovat tosi ystävällisiä, kukaan ei riehu, eikä ole töykeä, vaan ihmiset ovat iloisia ja hyväntuulisia. Käyttäytymisestä voisi ottaa oppia pohjolan maat, ei edes Ruotsissa ole niin leppoisaa tunnelmaa, ja mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä töykeämmäksi käyttäytyminen muuttuu. Olen sen itse niin monta kertaa kokeut, niin että tiedän, mistä puhun.
Kaikki pahat sanat haavoittaa, mutta kuten viisas kirja sanoo: Kultaomenia hopeamaljassa ovat sanat, sanotut aikanansa! Kiitos kultaiselle ystävälle niistä. Joulukuu on alkanut ja huomenna lähden Tukholmaan RS-lehden itsenäisyysjuhliin. Jännää! Ei elämä ennen lopu, kuin on kuolema koettu, Lauri Viitaa lainatakseni. Niin että otetaan irti mitä elämä tarjoaa, lämmölla. netta

Babbel, babbel

Olin eilen ulkona syömässä työtovereiden kanssa. Olimme Babbelissa ja siellä todella babblattiin. Itse join vain mineraalivettä, joten olin aika ihmeissäni kuunnellessani työtovereiden juttuja kun he olivat pienessä viinihumalassa. Mitä enemmän viiniä juotiin, sitä uskalletuimmaksi muuttuivat puheet. Huomaan kyllä, että olen pudonnut kelkasta täysin tai sitten olen ihmeen naiivi, sillä en tiennyt että naisilla on mobileissaan mitä uskalletuimpia juttuja ja kuvia. Suorastaan järkytyin. Naisetkin siis voivat olla suorastaan rivoja puheissaan. Ja minkälaisia pornokuvia heillä on kännyköissään. Säälitti miespuolinen työtoveri Claudio, näin ihan selväti miten häntä hävetti, hän oli ainoa mies naisporukassa. Sain taas oppitunnin nykynaisten käyttäytymisestä. Muuten ilta oli ihan kiva, ruoka hyvää ja työantaja tarjosi sen meille. Mikäs siinä. Tänään menen viimeisen kerran Magna Cura kurssille, siellä on ihan mukava ollut käydä, ja pitäisi ehtiä katsomaan jos löytäsi jotain päällepantavaa noihin itsenäisyysjuhliin. Ei sinne ihan farkuissa viitsi mennä. netta

Kiireinen syksy

Tämä syksy on todella mennyt kuin siivillä. Kävin Tanskassa taidenäyttelyssä, ja perjantaina lähdemme Saksaan Bremeniin. Sitäkään matkaa en ole paljon ehtinyt edes ajatella enkä suunnitella, sillä sain kutsun Göteborgin Suomen konsulaatin järjestämälle Suomen Itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Olen asiasta oikein otettu. Oli hienoa saada Suomen kultaisella leijonavaakunalla koristettu kutsukortti arvokkaaseen juhlaan Göteborgin yhteen hienoimmista hotelleista. Olin siitä tietenkin iloinen, mutta vielä iloisemmaksi tulin, kun sain vielä toisenkin kutsukortin Itsenäisyysjuhlaan Tukholmaan! RS-lehden järjestämään itsenäisyyspäivän juhlaan. Olen ollut siellä aiemminkin ja siellä on tosi mukavaa. Saan tavata siellä Ruotsin eri puolilla työsketeleviä paikallistoimittajia ja mukana on aina kuuluisuuksiakin. Juhlissa on aina hauskaa, elävä orkesteri ja ruokaa ja juomaa. Kaikkein parasta on, että lehti kustantaa matkani ja hotellini kokonaan. Lähdemme sinne naisporukassa, Göteborgin toimittajan Anitan kanssa. Siis kiirettä ja sovittelemista on. Huomenna menen työtoverienkanssa ulos syömään, senkin työnantaja kustantaa, torstaina menen kurssille ja perjantaina lähdemme Bremeniin. Seuraavan viikolopun olen Tukholmassa itsenäisyyspäiväjuhlassa ja seuraavana tiistaina Göteborgissa itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Näin tulee minun osaltani Suomen itsenäisyys juhlittua toden teolla. Elämä on muuttunut yhtäkkiä kiireiseksi, mutta sellainen on ihan kuin minua varten räätälöity. En ole koskaan ollut paikallaan pysyvää sorttia, ja hiljainen nyhjöttäminen on minulle kuolemaksi. Elämältä kannattaa ottaa vastaan kaiken mitä se tarjoaa. netta

Viikonlopun ajatuksia

Käynti Tanskan puolella sujui hienosti. Ajomatka sinne on aika pitkä, mutta sekin meni ihan hyvin. Helsingörissä oli vielä puissa lehdet, värikäs ruska meneillään ja pihoissa kukkivat viimeiset ruusut. Onhan se sen verran etelässä, ettei surullinen marraskuu ole vielä lyönyt harmaata ja ikävää leimaansa luontoon. Lousianan taidemuseo on myös valtavan kauniilla paikalla, aivan meren rannassa. Anselm Kieferin taide on aika erikoista, mutta jotenkin se ei minua puhutellut, niinkuin jotkut toiset taiteilijat. Jos jotain adjektiivia haluaa käyttää, niin se on: erilaista. Sama teema toistuu useissa tauluissa, "hitler-tervehdys" eri ympäristöissä.
No niin, mutta matka oli muuten virkistävä, aina on hauska käydä naapurissa, mukavia tanskalaisia tervehtimässä. Tänään soitti taiteilija-ystävä Airi Bjurling, hänellä en näyttely ensi lauantaina. Pitänee mennä katsomaan ja samalla saa tavata Airia, joka on aina yhtä säteilevä persoona. Jotkut ihmiset aivan kuin säteilevät lämpöä ympäristöönsä. Hän on sellainen.
Näin meni tämä viikonloppu. Marraskuu on päässyt alkuun ja loppuvuosi menee aina nopeasti, kun pitää alkaa ajatella joulun valmistelua. Kun elämässä on paljon tapahtumia, niin se tuntuu menevän nopeasti. Minulla on taas niin paljon hommia ja muistamista, että piti hankkia uusi filofax, johon merkkaan kaikki tulevat tapahtumat ja menot. Niin on elämä yhtäkkiä saanut uuden sykkeen, hah hah. Kuitenkin, kaikki mikä tapahtuu, se menee ohi. Allt går över. Tout passe. Make the best of it! netta

Sushia

Olimme eilen lounaalla sushia syömässä Raijan ja Markun kanssa. Oli mukava heitä vielä tavata ennenkuin lentävät jo huomenna etelään. Kuin muuttolinnut pois pakoon ikävää marraskuuta. "Mukaansa eivät ottaneet mua maihin kaukaisiin..." Huomenna lähdemme käymään Tanskassa, Lousianan taidemuseossa. Sinne on pitkä ajaminen, ensin Helsingborgiin ja sundin yli Helsingöriin, siitä Humlebäckiin. Mutta on ihan mukava lähteä taas reissuun. Minä olisin aina reissussa jos vain voisin. Ja ihan mukava nähdä Anselm Kieferin taidetta. Pieni matka piristää. Ja on aina ihmeen hyvä kotiin tulla taas. netta

Teatteria ja harakoita

Kävin eilen teatterissa katsomassa suomalaista teatterivierailua: Mie olen niin mahtava mies. Väkeä oli koko salin täydeltä, esitys oli kauan sitten loppuunmyyty. Onnistuin saamaan ylimääräisen lipun, ja Topi Mikkolan monologi oli ihan mukiinmenevä. Tekstit ovat Rosa Liksomin käsialaa, ja hiukan minua häiritsi, että se oli aika roisia kielenkäyttöä. Maailma muuttuu, ehkäpä teatterissakin jo käytetään sellaista kieltä, johon en ole tottunut. Ja jospa pohjoisessa käytetään ronskimpaa kieltä, en tiedä. Sellainen on tuttua jo Kalle Päätalon kirjoista.
Kirjoitin BT:n suomalaiselle sivulle syksyn kulttuuritarjonnasta. Itse lähden perjantaina Tanskaan, Lousianan taidemuseoon katsomaan Anselm Kieferin tiadenäyttelyä. Odotan siitä taidenautintoa. Näin syksyn pimeisiin iltoihin kaipaa kulttuuria. Minulla on puolikesy harakka, nimeltään Heikki, jota olen ruokkinut ja joka tuntee nimensä. Kun huudan:Heikki, se tulee ja sillä on vaimokin, nimeltään Kaija. Ovat asustaneet tuolla mäellä monta vuotta. Pesä kunnostetaan joka kevät ja joka vuosi saadaan uusi poikue. Joidenkin mielestä on tyhmää ruokkia harakkaa, mutta opin jo lapsuudessani äidiltä että: madollekaan älä pahaa tee. netta

Mysteerio:kuka vei kenkäni?

Lokakuu on vilahtanut ohitse nopeasti, enkä ole ehtinyt nauttia syksystä. Olen aloittanut uuden työn noin vain kylmiltään piti aloittaa. Se on vaatinut kaiken huomioni ja energiani melkein tyystin.Sitä voi kommentoida vain suomalaisella sananlaskulla: Työ tekijäänsä neuvoo. Niin se on. Minulle sattui erikoinen juttu. Pihalla, altaanilla pidän aina kenkiä, jotka voin sujauttaa jalkaani kun menen ulos. Täysnahkaiset kengät olivat mielijalkineeni. Eräänä aamuna toinen kengistä oli poissa. Mystillistä, miksi joku veisi toisen kenkäni? Olimme ihmeissämme, mietin ovatko poikaviikarit tehneet kepposen, vai mihin voi yksi kenkä hävitä? Otin käyttöön toiset kengät, mokkanahkaiset. Kunnes eräänä aamuna oli niistäkin toinen kenkä poissa! Tällä kertaa raivostuin. Ajattelin, että se on lapsellista kiusantekoa. Mutta miksi ei esimerkiksi pöydällä olevaan kukkamaljakkoon tai öljylamppuun oltu kajottu. Miksi joku veisi vain toisen kenkäni?
Olin ollut yön töissä ja painuin nukkumaan. Kari lupasi lähteä katselemaan jos kenkä löytyisi vaikkapa pensaikosta, jonne ilkimykset ehkä olisivat sen heittäneet. Herättyäni näin kenkäparkani, se oli löytynyt naapurin tontilta rikkipureskeltuna. Kettu Repolainen oli ollut asialla! Kettu ilmestyy usein tontillemme, varsinkin kylmien ilmojen tullessa, se etsii ruokaa. Olen sen joskus nähnyt ja sen jätöksiä, ja joskus se on jopa yrittänyt kaivella kissamme haudan ympärillä. Kettu oli vienyt siis ensimmäisen hyvän nahkakenkäni, ehkä mutustellut sen suihinsa, ja ilmeiseti se oli maistunut hyvältä, koskapa tuli hakemaan vielä toisenkin kengän. Mutta mokkanahka ei ilmeisesti maistunutkaan yhtä hyvältä, koska se oli jätetty, tosin järsittynä, naapurin puolelle. Voi sinua kettu, ilkimys mitä teit! Tuhosit minulta kaksi paria hyviä kenkiä. Toisaalta taas - kettu kai arveli, että ihminen voi sen verran uhrata suuresta rikkaudestaan. Kaipa kettuparalla oli nälkä. Kadonneitten kenkien mysteerio siis selvisi, ja sen jälkeen olen pitänyt kenkäni sisällä. netta

Raadantaa

Elämä on yhtä raatamista. Olen taas koko päivän istunut työpaikan kurssilla. Ja ulkona oli mitä ihanin syyspäivä. Niitä viimeisiä kauniita aurinkoisia päiviä, kun puissa on vielä lehtiä. Olisi ollut mitä ihanin ulkoilupäivä, mutta sain olla koko päivän kurssilla. Ja heti kotiin päästyä istun koneen ääreen ja aloitin toisen työpäivän. Sain kaiken valmiiksi, mutta en pidä siitä että teen töitä kovalla kiireellä. Vielä tukalampi tunne on kun tietää että jokin työ on tekemättä. Tekemättömät työt vasta raskaita ovat. Ja huomenna taas kurssille, ne ovat kaksipäiväiset.Toisaalta on ihan kiva tavata työtovereita työpaikan ulkopuolella, saa jutella kaikesta muustakin kun vain työstä. Nyt on helpottunut olo kun sain hommat käsistäni. On tää elämä yhtä raatamista ja kun se parasta on ollut, on se ollut työtä ja vaivaa. Eikös sitä niin sanota? Tämä siis on sitä elämän parasta osaa, vai? Kun on paljon työtä ei ehdi pitkästyä. Haudassa sitten saa levätä. netta

Ölsremma

Olen tänään käynyt Ölsremmassa. Lähdin sinne jo aamulla, ajoin minulle annettujen tieohjeiden mukaan, silti ajoin pari kertaa harhaan ja sain kysyä tietä viisi kertaa! Että ihmiset asuvat joka paikassa, Jumalan selän takana. Sain kokea pelkkää ystävällisyyttä, sillä aina pysäyttäessäni ihmiset kysyäkseni tietä, minulle vastattiin hymyillen ja ystävällisesti. Kunnon porukkaa siellä päin asuukin. Lopulta löysin perille soitettuani minua odottavalle, että taas olin ajanut harhaan. Toivotonta touhua. Viimeistään tämän reissun jälkeen olen taipuvainen hankkimaan autooni navigaattorin. Jostain olen kuullut, että kaikki muu kuin purjehdus on turhaa, mutta minusta turhaakin turhempaa on ajaa autolla harhaan ja manailla ajan hukkaan kulumista. Miksi oikeastaan aina tuntuu kuin ei olisi riittävästi aikaa? Aikaahan ei voi millään säästää, vaikka milloin mihinkin vedoten muka voi säästää aikaa. Ei sitä voi. No niin, pääsin kuitenkin lopulta perille Ölsremmaan, mikä runollinen nimikin paikalla. Haastettelu sujui hyvin ja kotimatkakin sujui ihme kyllä ilman hankaluuksia. En ajanut harhaan kertaakaan. netta

Villiomenapuita

Valtavasti omenia villiomenapuissa. Mietin, syökö niitä mitkään metsän eläimet. Hirvet esimerkiksi? Siellä olisi hirville ja peuroille ruokaa. Villiomenapuut ovat kauniita,varsinkin vanhat jo hieman varreltaan koukistuneet, niinkuin me ihmisetkin. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oma maisema, kuulemma. Minulla on. Se on siellä, missä kulkee kapea tie pitkin Viskan rantaa. Siellä on rauhallista kulkea, samalla voi mietiskellä ja pohtia ongelmia. Siellä kulkiessani olen ratkonut monta mieltäni painanutta juttua. Maisema muuttuu vuodenaikojen mukana. Siellä on myös vanha villiomenapuu, ja kummallista on, että joka kerta sen ohi kulkiessani, tulee mieleeni Bertolt Brechtin runo:Marie A:n muisto.En ymmärrä miksi. Tänään se tapahtui taas... "Syyskuussa kerran, sinenkuultavassa, vaieten alla nuoren luumupuun..." siinä puhutaan luumupuusta, mutta mielestäni se aivan hyvin voi olla juuri tämä vanha villiomenapuu, jonka alla kaikki tapahtuu...."ja päämme päällä, taivaan kirkkaudessa ui pilvi jota pitkään seurasin. Se oli valkoinen ja ylettömän korkealla, ja häipyi pois kun sitä seurasin.." Haikeaa. Tänään puuhailin pihalla. Istutin tulppaanin sipulit, vaikka joka vuosi päätän, etten osta niitä enää. Turha toivo, joka vuosi kuitenkin ostan. Keväällä ne aina yllättävät minut positiivisesti, sillä silloin olen jo aikaa sitten unohtanut, mihin niitä olin istuttanut, tai että yleensä TAAS olin niitä istuttanut. Tänä iltana ajattelin rentoutua ja katsoa DWD:ltä I vår herrens hage-sarjaa, jonka ostin tässä kerran, mutta en ole ehtinyt katsoa. netta

Syksykö jo?

Sain kauan sitten ystävältäni tällaisen viestin: "Tiedätkö, tänään olen onnellinen -olen luopunut kesästä ja hyväksynyt että syksy on tullut." Luonnossa näkyvät syksyn merkit, koivut alkavat muuttaa väriään ja kaikessa tuntuu syksyn läheisyys. En kuitenkaan haluaisi vielä luopua kesästä. Haluaisin pitää siitä kiinni. Mutta ei hätää, aina tapahtuu ja tulee uusia käänteitä elämään. Olen juuri eräänlaisessa tienhaarassa. Olen aikeissa muuttaa asioita, ja valmis ottamaan uusia haasteita. Vanha klisee; ken elää, se näkee, pätee jälleen. Ehkä teemme myös pienen syysretken, pieni matka vaikka Skageniin ei olisi hullumpaa. " Nopsat ovat lennot pääskysien. Nopsempi on lento hetkien. Vast´on keskisuvi kun jo syksyn aavistaa ja tuntee ihminen." Totta. netta

Är detta en människa?

Sain juuri luettua Primo Levin "Är detta en människa?" Menin verkkoon saadakseni lisää tietoa kirjailijasta, vaikka tiesinkin että hän oli italialainen kemisti joka joutui keskitysleiriin. Kirja kertoo kokemuksista siellä. Primo Levi selvisi hengissä mutta teki myöhemmin itsemurhan. Näistä asioista on kirjoitettu niin paljon, mutta mikä sai minut hätkähtämään oli se, että kun katselin filmejä keskitysleireistä ja sen asian tiimoilta, silmäni osuivat niistä kirjoitettuihin kommentteihin. En ollut uskoa silmiäni huomatessani miten melkein kaikki kommentit huokuivat juutalaisvihaa. Kaikki muka on pelkkää keksittyä, mitään kamalaa ei ole koskaan tapahtunutkaan. Tällainen ajattelu on vaarallista. Minä en oikein ymmärrä vihaa ketään tai mitään ihmisryhmää kohtaan. En ole naiivi, mutta ihmettelen. Onko aika herätä todellisuuteen? netta

Sieniä, sieniä

Tämä kesä ei ole ainoastaan ampiaiskesä, vaan se osoittautui oikeaksi kanttarellikesäksi. Niitä on metsät täynnä ja niitä on kannettu kotiin korikaupalla. Mukava sitten niitä on putsata takapihalla haapojen havistessa taustalla. Loppukesän nopeasti ohikiitävistä päivistä on nyt nautittava. Mielelläni pitäisin niistä kiinni jos voisin, mutta kun se ei käy, nautin joka hetkestä.
Muistutan samalla että blogini jutut ovat todella pelkkiä juttuja eikä tarkoitettu ihan joka kerta kuolemanvakavasti otettaviksi. Todistaakseni sen pistetään loppuun Juhani Peltosen ihanaa/älytöntä huumoria: Hetkesi lyö, ellet paperoi orpojen laskentokirjoja, tai hetkesi lyö, ellet muista ystävääsi velkakirjeellä! Ja muistakaamme vielä, että elämään tullaan vain käymään, ei viipymään. Joten otetaan rennosti, sitä toivoo netta

Ampiaiskesä

Minua pisti ampiainen jalkaan, senkin vihulainen. Niitä on ollut paljon tänä kesänä, jatkuvasti pyörimässä ympärillä. Pesä on varmasti jossain räystään alla. Olen allerginen aika monen hyönteisen myrkylle, mutta eniten kai ampiaisen. Jalkapöytä turposi valtavaksi, se on kuuma ja kipeä. Kaikki kotikonstit olen käynyt läpi, mistään ei oikein ole sanottavaa apua. Myrkky sen kun leviää. Tietääkö kukaan mistä näitä vitsauksia ihmiselle oikein lähetetään? Miksi pitää olla esim. hyttysiä, hämähäkkejä, punkkeja, jotka levittävät vaikeaa borreliaa, ja mitä järkeä on murhaajaetanoiden invaasiosta? Niitä on joka puolella, niitä eivät edes toiset eläimet tai linnut tuhoa, mutta ne kalusivat tänäkin kesänä joitakin kukkiani täysin loppuun. Muistuu mieleeni äitini kertoma tällainen tarina: Kun Jumala oli luonut maailman ja katseli tyytyväisenä aikaan saannostaan, niin siihen tuli Paholainen ja pyysi saada edes pientä osaa maailmasta itselleen. Jumala ei suostunut, sillä hän oli sitä mieltä että maailma nyt oli aika täydellinen, ja Paholaisella olisi kuitenkin pahat metkut mielessä. Paholainen kuitenkin pyysi ja aneli, edes pientä osaa, edes niin pientä, että kun lyödään rautakanki maahan, siihen jäävä kuoppa olisi hänen. Lopulta Jumala suostui. Rautakanki iskettiin maahan, ja samassa sen tekemästä kuopasta alkoi lentää kärpäsiä, hyttysiä, punkkeja, - niin, kaikenlaisia vihulaisia ja tuhohyönteisiä. Kaikkea sitä mikä tekee tänä päivänäkin ihmisen elämän vaikeaksi, kuten ampiaisen tai punkin pisto. Kaikki siis onkin itse Paholaisen puuhia, vai mitä? Luulen, että tarina on tosi. netta

Mukava viikonloppu

Viikonloppu vilahti taas nopeasti ohitse. Olimme Varbergissa, koska siellä oli kaksipäiväiset yleisurheilukilpailut (Getabockstävlingar, tai jotain) ja pojantytär Sanna oli kilpailemassa. Lauantaina hän juoksi viestin ja Sannan joukkue voitti! Olipa mukava olla sitä todistamassa. Sunnuntaina hän juoksi sata metriä ja tuli kolmanneksi. Hyvin juostu, vaikka epäilen että kesäloman aikana harjoittelu on vähän lipsunut. Mutta kultamitali ja pronssimitali entisten joukkoon, onhan se hieno juttu. Olimme mökillä meren rannalla Träslövslägessä, joka on eräs ihanimmista paikoista. Koko paikan atmosfääri ottaa omaan tunnelmaansa. Meren tuoksu, ja koko se ympäristö on aina kuin balsamia sielulle. Siellä sielu lepää ja vanhat haavat paranevat. Alexander ja minä kahlailimme meressä ja olisin uinut jos olisin hoksannut ottaa uimapuvun mukaan. Siellä oli vielä paljon uimareita, merivesi ei ollut kylmää ollenkaan. Jo pelkkä merenrannalla olo lääkitsi sieluani. Juhlimisen aihettakin oli se että meillä oli hääpäivä, ja sattuman oikusta myös pojalla ja vaimollaan on hääpäivä samana päivänä. Sekä sitä että Sannan mitaleita juhlistettiin kakuin ja skumpan voimin. Ompa virkistävää käydä silloin tällöin rannikolla. Harvemmin siellä sataa ja raikas merituuli puhaltaa ankeuden mielestä pois. netta

Älyttömyyksiä

On palattu arkeen.Työt alkaneet. No, kaikki kävi kuitenkin kivuttomasti, onhan tässä vuosien mennen kertynyt kokemusta. Tälle kesälle saa jättää hyvästit. Hyvä kesä se on ollut kaikin puolin. Juuri nyt tunnnen vain positiivisia tunteita. Nän kai sen pitää olla. Huomasn juuri että blogissani ei ole ollut paljonkaan huumoria viime aikoina. Ei ole yhtään väärin sanoa, että huumorin kukka on se kaunein kukka, ja minä kannatan aivan sellaista huumoria, jota vain harvat ymmärtävät. Esim. Juhani Peltosen älyttömyyksiä, tai miksi ei tätä? Löysin nimittäin tällaisen jutun papereitteni joukosta kun niitä setvin ja lueskelin. Mitä ihmettä: lainattu kirjasesta :Den lilla destruktionsboken. Vähän huumoria, pyydän, kas näin: Nauhoita luottamuksellisia puheluita saadaksesi kostaa sopivassa tilanteessa. Kun saat lahjan, kysy heti, voiko sen vaihtaa. Kirjastossa ollessasi, päästele kummallisia eläinten ääntelyitä. Kuiskaile toisten selän takana. Juo maitoa suoraan tölkistä. Jakele ystäviesi salaisia puhelinnumeroita kaikille. Kävele aidolla matolla kuraisin kengin. Kun menet elokuvateatteriin, pistä päähäsi valtavan suuri hattu. Kun näet kyltin: yksityinen parkkipaikka, se on sinun!! Tarjoa vieraillesi, joilla on tekohampaat, keitettyjä maissintähkiä! Pysyttäydy aina juuri ambulanssin tai paloauton edessä tai takana. Ilmoita heti kaikille tapaamasille ihmisille, että heidän pitäisi hakeutua psykiatrin hoitoon, astu edelläkulkeviesi kantapäille, mene kaveriesi kanssa ulos syömään ja unohda lompakkosi kotiin, sano aina kun voit, että täällä haisee savulta, ja ennen kaikkea, jos et saa tahtoasi lävitse, Mene kotiin! No niin, ymmärrän tietysti etteivät kaikki blogini lukijat ymmärrä tällaista huumoria. meitä on niin monenlaisia, mutta uskokaa tai älkää, niin huumori (kenellä sitä on) 0n eräs älykyyden muoto.
Ja jatkaaksemme älytöntä huumoria niin pistän vielä Juhani Peltosen tekstiä, kas näin: hetkesi lyö, ellet rynkytä salaisuuksien portin ove, tai maistele, muistele, paistele, puistele, taistele, tai väistele. Tällainen älytön huumori puhuttelee minua. netta

Öisin yököt lentelee

Elokuussa pimeinä iltoina tulevat lepakot katulampun ympärille pyydystelemään yöperhosia. Minua ne lumoavat vaikka samalla selkäpiitäni karmii, kun ne ovat niin kauhistuttavan rumia. Kauhunsekaisella ihastuksella niitä seurailen iltaisin. Kaikki kesään kuuluvat attribuutit on käyty lävitse, kun on metsästä kannettu suuret kanttarellisaaliit. Sieniä todella on runsaasti. Ei tarvinnut kuin käväistä tutussa sienimetsässä, kun vips, pärekorit olivat kukkuroillaan kanttarelleja. Keskiviikkona satoi kuin taivaan portit olisi aukaistu. Siitä huolimatta oli kentällä jalkapallomatsi, jossa pojanpoika Alex pelaa. Olimme tietenkin katsomassa ja kannustamassa. Säälitti vaan pelaajat jotka juosivat litisevän märässä ruohossa, vesi vaan roiskui ja taivaalta syyti vettä lisää. Hyvin pelasivat molemmat joukkueet. Viskafors voitti 5-2 ja ne kaksi maalia vastapuoli sai sillä aikaa kun Alex, joka pelaa puolustajana, oli tauolla. Heti kun Alex palasi pelaamaan, loppui vastapuolen tuuri ja Viskafors voitti! Tällaisia matseja on niin mukava katsoa. Samalla näkee kuinka alkuaan pienet jalkapalloilijat ovat vuosien aikana kehittyneet ja pelaavat hyvin ja heillä on strategia pelaamisessaan. Tuntuu haikealta kun kesä kallistuu syksyä kohti, ja alkavat pimeät päivät ja illat. Ja öisin yököt lentelee. netta

Messussa

Harri laittoi koneeseeni Spotifyn, joten olen nyt kuunnellut kaikenlaista musiikkia. On mukava hakea sellaisiakin musiikkikappaleita joita ei mistään enää voi ostaa ja jo puoliksi unohtuneita sävelmiä. Hyvä juttu. Kerron vielä jutun Sisilian matkalta. Minulla on aina tapana käydä kirkoissa matkoillani, kaikissa maailman kirkoissa, niissä on rauhallinen tunnelma. Siellä voi rauhoittua ja samalla katsella kirkkojen taiteellista koristelua. Cefalussa, kaupungissa missä olimme oli iso tuomiokirkko. Halusin mennä sisään katselemaan sitä niinkuin tapani on. Kari jäi ulos odottamaan, koska sinne ei saanut mennä shortseissa. Ajattelin vain pistäytyväni, mutta oli sunnuntai ja messu juuri alkamassa. Ovella seisoi katolinen pappi kaavussaan ja toivotti minut tervetulleeksi. Ajattelin samantien kääntyä takaisin,mutta pappi sanoi: preko, preko, mene vaan sisään. Istuin kirkon penkkiin ja messu alkoi. Oli pakko olla mukana, nousta kun seurakuntakin nousi mutta koska italian kielitaitoni on hatara enkä osaa latinaa, en pystynyt vastaamaan pappien kysymyksiin, mutta samalla nautin täysin siemauksin tapahtumasta, sillä en tosiaankaan ole koskaan päässyt osallistumaan katoliseen messuun. Kokemus oli hieno ja mietin olevani etuoikeutettu koska saan kokea tällaistakin. Vähän huolestutti ulkopuolella odottava Kari, hän oli ihmeissään kun minua ei kuulunut takaisin. Kun tyytyväisenä palasin messusta, sanoi Kari olleensa juuri menossa poliisit soittamaan. Tämä tietysti meidän leikkiämme. Sattumalta siinä kadulla seisoikin italialainen poliisi ja tokaisin että hän olisi voinut ihan hyvin kääntyä kyseisen vähän julman näköisen poliisin puoleen. Nyt elämäni kokemuksiin kuuluu myös katoliseen messuun osallistuminen. Karin kokemuksiin liittyy nyt myös uusi asia, nimittäin aidon italialaisen tiramisun syöminen. Oppia ikä kaikki. netta

Sisilian elämyksiä

Tulimme eilen Sisiliasta. Matka oli hieno, elämyksiä ja muistoja rikkaampina taas tulimme kotiin, kaikki meni hienosti ja Juha oli Landvetterissa vastassa. Olen aina tiennyt, että vielä kerran käyn Sisiliassa, ja se täytti toiveeni täysin. Välimeren suurin saari,Sisilia on kai kuuluisin Maffia-yhteyksistään. Mitään kauheita gansteridraamoja emme nähneet, vaikka Palermon lentokenttä on nimetty kahden tuomarin mukaan, jotka maffia räjäytti kuoliaaksi. Paikalla oli muistomerkit ja lentokenttä on murhattujen tuomarien kunniaksi nimeltään Falcino-Borselino-lentokenttä. Yksi päivä uhrattiin retkelle Etna-tulivuorelle. Etna ei ole mikään pikku kukkula, vaan yli kolme kilometriä korkea tulivuori jossa on 200 kraateria! Jos olin kuvitellut sen jonkinlaiseksi pikku vuoreksi jonka huipulla kraaterista hieman nousee savua, sain huomata erehtyneeni. Uskaltauduin vain kahden kilometrin korkeuteen ja sielläkin kävellessäni matalinmman kraaterin reunoilla, sain paniikin, koska tuuli oli viedä minut mukanaan. Siellä tuuli voimakkaasti ja se oli suistaa minut suoraan alas kraateriin. Tämä kraateri oli nimeltään Sylvester, ja oli viimeksi purkautunut 80-luvulla Sylvesterin päivänä. Itse Etnan rinteet olivat kuin kuun maisemaa, mustaa jähmettynyttä laavaa. Toin mukanani muutaman laavakokkareen muistoksi, sillä kohta ehkä saamme kuulla Etnan taas äityvän purkautumaan. Se on saanut purkauksen joka kymmenes vuosi, ja nyt on kulunut 9 vuotta viimeisestä purkauksesta. Jotenkin hieman odotin, että Etna olisi antanut merkkejä pienestä purkauksesta kun minä olin siellä sen rinteillä, mutta ei. Sieltä näkyi vain valkoista savua sen ylimmäisestä kraaterista. Ja hyvä niin. Sieltä pistäydyimme Taorminassa, pienessä sisiliaisessa kaupungissa, jossa on kuulemma kuvattu Kummisetä-filmiäkin. Uin Välimeressä, ja nyt olenkin uinut kaikissa merissä, Tyynessä valtameressä, Atlannissa, Golf-virrassa, Mustassa meressä ja Joniska havet puhumattakaan Pohjanlahdesta, jossa pikkupallerona opin uimaan. Olen tosi kova uimari, joka aamu kävelen pari sataa metriä pikku Bogrydsjärvelle ja uin, oli ilma mikä tykkää.Juuri aamulla, kun usva nousee järven pinnalta kaikki on tyyntä ja hiljaista, silloin, silloin, koko järvi on minun! Elämä on kesällä ihanaa. Miks ei aina vois olla suvi ja sunnuntai? Häh? Miks ei aina sois päivälliskellot? netta

Sisiliaan

Huomenna olemme Sisiliassa. Tämä lähdön valmisteleminen, muistilistojen tekeminen, ettei vaan mikään unohdu, ja sitten aina jotain kuitenkin unohtuu. Pakkaamista olen aina kammonnut. Olisipa minulla palvelusväkeä, oma seuraneiti tai joku, joka hoitaisi pakaamisen. No niin, olen tosin kerrankin ollut järkevä, ja jo eilen keräilin mukaanotettavia juttuja kapsäkkiin. Lentomatkoihin liittyy nykyään niin paljon aivan merkillisiä sääntöjä ja kieltoja, mitä lopultakaan saa ottaa koneeseen mukaan? Saako ottaa ihovoidetta, huulirasvaa... ei, sillä niissä voi piillä terrorismin uhka. Ilmakin on tänään viileämpi, mutta uimassa aion käydä. Sisiliassa näyttää olevan 30-asteen helle, joten siellä voin sitten jatkaa aamuisia mietiskely-uintejani. Kaikilla pitäisi olla oma maisema, olen kuullut, mutta silloin tällöin on hyvä myös vaihtaa maisemaa. Se antaa potkua elämään jos mikä. Lukaisin eilen Ann Heberlein:in kirjan Jag vill inte dö, jag vill bara inte leva. Ajatuksia herättävä kirja. Vähän synkkä, tosin enkä nyt halua olla synkällä mielellä, vaan otan mukaan matkalukemiseksi jotain kevyttä. Katsotaan mitä kirjahyllystäni osuu käteen. netta

Kesää ja retkiä

Olen nauttinut kesän joka hetkestä. Joka aamu olen käynyt aamu-uinnilla läheisessä Bogryd-järvessä. Miten ihanaa uida peiltyynessä järvessä, uida ja meditoida ja koko järvi on vain minua varten. Tänä aamuna oli synkkää ja ukkonen jyrähteli, mutta uin silti, järveen tipahtelivat sadepisarat ja taustalla jyrisi ukkonen, siinäpä kulissit kesäaamuun.
Eilen olikin retkipäivä. Lähdimme ystäviemme kanssa Hyltenäsiin Seatonin kukkulalle. Ilma oli mitä ihanin, sillä Seatonin kukkulalle ei voi mennä, jos ei aurinko paista. Paikan historia on siellä vahvasti läsnä koko ajan. Nautimme todella retkestämme. Eväskorit tyhjennettiin, ihailimme maisemia ja tutkimme myös entiseltä ajalta jääneen, nyt jo villiintyneen puutarhan kasveja.
Eikä retkemme vielä siihen päättynyt. Ajoimme Hyssnaan ja poikkesimme Hyssnan myllylle. Lisää kauniita näkymiä, virtaava myllypuro taustalla istuimme ja söimme Markun tarjoamat jätskit. Mukavaa, ikimuistoista. Tällaisia picknick-retkiä suosittelen toisillekin. Se ja hyvien ystävien kanssa yhteinen kokeminen antaa elämälle sen tarvitsemaa ryytiä. "Luokse tullen, luota mennen liukuu heinäkuu... " niin että nautitaan suven suloisuudesta niin kauan kuin sitä kestää. netta

Akvarellimuseossa

Eilen tehtiin retki Akvarellimuseoon, Skärholmiin, joka on kauniilla Tjörnin saarella. Ulla-Maija lähti mukaan ja retki oli, kuten odotinkin, todella hieno! Koko Ruotsin länsirannikko on niin kaunista. Sen merellinen atmosfääri on vertaansa vailla. Istuimme kalliolla ja söimme retkieväitä, kahvia ja mansikoita. Ja sitten museoon. Andrew Wyethin akvarellit Ohlssonin talosta ja sen ympäriltä täytti kaikki odotukseni. Se oli todella niin vaikuttava kuin olin odottanutkin. Katsoimme filmin ja opastettu kierros antoi lisävaloa taiteilijan malleina olleista Ohlssonin ihmisistä ja heidän elämästään. Ja tärkein aiheista tietenkin Ohssonin talo! Kaikille lienee Wyethin tauluista tuttu: Christinas world, mutta nyt sain nähdä lisää Wyethin taiturimaisia akvarelleja. Tämä taidenäyttely on sieltä parhaasta päästä, joita olen käynyt katsomassa. Vielä pitää tänä kesänä ehtiä käymään katsomassa Carl Wilhelmssonin näyttely. Hän kuvasi tauluissaan juuri länsirannikon, Bohusläänin ihmisiä. Se on pakko nähdä. Eilen oli kuuma päivä, vaikka rannikolla kävi vilpoinen merituuli. Tulomatkalla pysähdyimme vielä itsepoiminta mansikkaviljelmällä ja poimimme mukaamme mansikoita isot kassilliset. Makeita ja suoraan maasta poimittuja, niitä sitten söimme vielä illalla kotona jätskin kanssa. Kotikaupungissa olikin varmasti vuoden kuumin päivä, sillä mittari näytti illalla 32 astetta! netta

Munkkikestit

Kesäloma alkoi eilen! Mikä ihana tunne olla seitsemän viikkoa vapaana työn ikeen alta. Lähdin heti aamusta liikkeelle. Kävin kuntosalilla vetämässä hikisen ohjelman, niin sitä pitää! Edes lomalla ei saa jättäytyä velttoilemaan. On kuntoiltava, että saa nauttia kaikista kesän tarjoamista ihanista houkutuksista, joista munkkien syöminen on vain yksi. Siis, kotiin päästyä en yhtään heittäytynyt laiskaksi, vaan aloin vääntää munkkitaikinaa. Sitten vaan soittamaan lapsille, että täällä olis tarjolla just paistettuja munkkeja plus kahvia ja mehua ja cocacolaa. Ei tarvinnut kauan vartoilla, kun jo lasten perheet tulivat ja meillä oli mukavat iltapäivän munkkikestit. Miten ihanaa. On kesä ja lopultakin on tullut lämpö ja kaikki kukat ja pensaat kukkivat. Mitä sitä ihminen voi enää muuta pyytää. Paitsi munkkeja. Munkit tekivät kauppansa, kaikilla oli niin mukavaa, ihan pienimmilläkin. Tällaisia päiviä varten elämä on. netta

Serkun vierailu

Serkku oli tulossa käymään. Sunnittelin ja toivoin ilmojen puolesta parasta, mutta ei! Ilmojen haltijat eivät olleet puolellani, toivomuksiani ei otettu huomioon. Satoi joka ainoa päivä kylmää sadetta, lämpöasteet kohosivat 12-14 asteeseen. Onko näin kylmää kesää ennen koettu? En muista. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Lauantaina kävin kuulemassa hienon konsertin Carolin kirkossa ja tapasin serkkuni siellä. Nautin konsertista ja tosi kauniista kuorolaulusta. Sunnuntaina serkkuni miehensä kanssa olivat vierainamme ja puhe pulppusi vuolaana kuin kevätpuro, sillä välillä on ollut vuosia, ihan vuosikymmeniä, ettemme ole tavanneet kuin hautajaisissa. Nyt saimme puhella sydämemme halusta. Oli todella mieltä lämmittävää tavata monen vuoden jälkeen oma serkkunsa, jonka kanssa lapsena leikimme ja teimme myöskin kepposia. Niitä olikin hauska muistella nyt, mutta silti jäi paljon asioita joita olin aikonut ottaa keskustelussa esille. No, jätetään seuraavaan kertaan, sillä "...paljon sanomatta jää, kun harvoin tavataan..." Lapsenlapseni Sanna oli kilpailemassa ja mitaleitakin tuli taas kahdesta juoksusta, hopeaa ja pronssia. Sekin lämmitti mieltä, vaikka ei kesä lämmitä, niin aina jotain sentään. Oli siis antoisa viikonloppu. Tänään menen tekemään lehtijuttua, niin että kaikki rullaa. netta

Terapeuttinen lounas

Eilen tapasin ystäväni ja kävimme lounaalla. Hän on ollut puoli vuotta Malaysiassa, ja olisi luullut että olisimme puhuneet hänen siellä olonsa kokemuksista. Niistäkin kyllä, mutta vain pintapuolisesti. Keskustelu kulki aivan toisella tasolla. Jostain syystä puhe kääntyi mieltämme painaviin asioihin. Olipa sattumaa, siinä ihminen joka myös on kokenut melkein samaa kuin minäkin. Siispä rohkenin puhua mieltäni kauan hiertäneistä asioista, tunsin mieleni kevenevän, ja ihmeitten ihme - katkeruus olikin yhtäkkiä mielestäni kadonnut. Tiedän ettei sattumaa ole, vaan kaikella on oma tarkoituksensa. Oli varmasti tarkoitus että kohtaan ihmisen jolla on ollut samoja elämän tiellemme paiskanneita epäoikeudenmukaisuuksia. Sillä jos elämä jotakin on, niin ainakin se on epäoikeudenmukainen. Onko sanonnalla: jokainen saa ansionsa mukaan, mitään merkitystä? Joskus tuntuu ettei ole. Istuimme lounaalla varmaan pari tuntia ja puhelimme. Sillä oli minuun terapeuttinen vaikutus. Ystäväni ansaitsisi terapeutin palkkion. Mitähän ne mahtavat ottaa tunnilta? Tänään on mieleni ollut kevyt. Sain myös käsiini kauan kaipaamani kirjan: Tuulen varjo ja alettuani sitä lukemaan, heti huomaan, että se on kirja ylitse muiden. netta

Yksi surullinen tarina

Kesäkuu alkaa tänään. Huomenna pieni pojanpoika täyttää kolme vuotta. Sain eilen puhelinsoiton entiseltä ystävältäni ja työtoveriltani, joka muutti vuosia sitten Tukholmaan. Olimme parhaat kaverit, työtovereina sovimme hyvin yhteen, autoin ystävääni hänen vaikeassa anorexiassaan, joka monta kertaa oli viedä häneltä hengen. Sitten hän löysi uuden miehen, jätti taakseen kaiken entisen, miehensä, lapsensa, työnsä ja aloitti uuden elämän Tukholmassa uuden miehen rinnalla. Olin kutsuttu hänen häihinsäkin. Nyt hän soittaa silloin tällöin, vahvassa viinihumalassa minulle ja muistelee itkien entisiä aikoja. Hän on menettänyt työnsä, poikansa ja on pahasti alkoholisoitunut. Miten surullista. Hän on paljon minua nuorempi ja hänellä olisi ollut kaikki edellytykset onnelliseen elämään. Mutta viiniboxit koituivat hänen kohtalokseen. Joudun vaikeaan tilanteeseen kun hän soittaa. Kun hän itkien sopertelee kuinka hän ajattelee minua, kuinka hän kaipaa sitä aikaa kun olimme työtoverit ja kuinka olen ollut hänen paras ystävänsä. Mitä siihen voi vastata? Tunnen olevani täysin avuton hänen onnettoman kohtalonsa edessä. En voi auttaa, tunnen vain syvää myötätuntoa. netta

Myllyllä

Eilen oli oikein hauska päivä. Sain ystävältäni vihjeen, että Mölarpin myllyllä oli Myllyn päivä, ja sinne suunnistimme. Poika ja kaksi pojanpoikaa olivat mukana ja heille Myllyn päivä jäi varmasti erikoisesti mieleen. Siellä oli ohjelmaa varmasti ihan kaikille. Tärkeimmät tietysti minulle olivat lapsenlapsen piirustuskilpailu ja isoisän kaarnavenheen veistely joka, siis kaarnavenhe, uitettiin purossa monta sataa metriä ennenkuin se katosi jonnekin sillan alle. Päivän pointti oli tietenkin lapsenlasten uudet elämykset. Itsekin tykkäsin katsoa erilaisia juttuja, esimerkiksi linnunpönttöjen tekemisestä sorvaamisen saloihin. Myöskín siksi, että omin silmin sain nähdä vanhan myllyn toiminnassa. "Vain vanha mylly kertoa voi monta tarinaa, vaan sitäkuulla harvan sydän saa..." netta

Kieloja

Se on sitten kesä. Kävelin äsken hakemaan tuomenkukkia vaasiin, mutta huomasin tuomien jo ylikukkineiksi. Mitä, enkö ehtinytkään tänä vuonna mukaan kesän tuloon? Mutta kävellessäni takaisin huomasin kielojen jo kukkivan. Poimin siis niitä maljakkoon tuoksumaan. Olenko täysin jäänyt junasta? Kuvittelin että nyt kukkivat tuomet ja sen jälkeen villiomenapuut ja sitten kielot. Kesä tulee aina räjähtämällä, pienempikin into riittäis. (Niinkuin Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan.) Olin torstaina tekemässä lehtihaastattelua jossain kaukana Alingsåsin ja Trollhättanin välillä. En tiedä mitä paikkaa se oli, kaunista kuitenkin, tosi kaunista. Talo järven rannalla ja luonto lähellä. Isäntäväki kertoi lähistöllä asuvan lehtopöllöpariskunnan, Sonjan ja Igorin, ja tietysti paljon muitakin metsän eläimiä.Ajaessani takaisin, hetken mielijohteesta ajoin Alingsåsiin. Mikä ihanan ystävällinen pikkukaupunki! Matalia puutaloja, parkkipaikkakin ilmainen, kauppojen vessatkaan eivät maksaneet mitään. Sellaista ystävällistä kohtelua ei saa omassa kaupungissani. Kävelin katuja pitkin ja nautin tunnelmasta. Tulin kaupungin keskustan torille, siellä tulvivat monet muistot mieleeni. Olen käynyt siellä monta kertaa työtoverien ja ystävieni kanssa. Kulkiessani katuja pitkin, mieleeni tunki kuin kiusalla Koskenniemen säkeet: " Mä vierahassa kaupungissa käyn ja tuskan ahdistusta tuntien, kuin lapsi, ajamana unten näyn, mä astun ohi outoin talojen. Mä vierahassa kaupungissa käyn." Mutta en tuntenut minkäänlaista ahdistusta, päin vastoin, tunsin hienoista onnen tunnetta. Muistot, muistot! Tänään olen paiskinut töitä pihassa,istuttanut ja kylvänyt ja kärrännyt jos jotakin. Kesä on ihana. netta

Hirvi keskellä tietä

Nyt saa olla varovainen liikenteessä, varsinkin kun ajelee teitä jossa on metsää lähellä. Eilen olin tulossa Kinnasta kotiinpäin, niin mitä ihmettä, iso hirvi seisoi tiellä. Onneksi vauhtini ei ollut huimaava ja pysäytin auton, katselin hirveä, eläintä, joka on paljon korkeampi kuin autoni. Hetken katselimme toisiamme. Sitten se juoksi tien yli viereiselle niitylle. Se on varmaankin viime vuotinen vasikka, jonka emo on vierottanut, koska tulossa on uusi vasikka. Nämä viimevuotiset nuoret hirvet ovat sitten hämillään koska eivät enää saa kulkea emonsa mukana ja törmäilevät milloin missäkin. Nyt pitää olla valppaana autoillessa. Tänään menen kuntosalille ja iltapäivällä UMA:n kanssa shoppailemaan. netta

Kurkia ja hirviä

Viime torstaina, joka oli helatorstai, teimme Raijan ja Markun kanssa retken hiidenkirnuille. Siellä on todella jylhät maisemat, ja mielikuvitustani kiehtoo miten kaikki ne hiidenkirnut ovat sinne alunperin muodostuneet. On se ollut näytelmä. Meillä oli eväskorit mukana eikä mikään maistu paremmalta kuin kahvit ja voileivät ulkoilmassa. Mukava retki. Nyt kun kesä kohta alkaa, tai sen pitäisi kaikkien lakien mukaan jo olla täällä, niin on hauskaa tehdä retkiä ja oleskella ulkona niin paljon kuin mahdollista. Viime viikolla ajaessani Kinnaan, katsoin niitylle, jossa kurjet oleskelevat. Ne tulevat uskollisesti sinne joka vuosi. Aivan oikein, siellä ne olivat nytkin, mutta oli siellä muitakin, nimittäin kolme hirveä! Sellaista näkyä ei joka päivä näe. Pysäytin auton ja katselin hetken kolmea eläintä, jotka töllistelivät minua ilmeisesti yhtä ihmeissään kuin minä niitä. Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. netta

Iloa taiteesta ja lintujen elämästä

Olen iloinen ja innoissani tulevasta taidenäyttelystä! Tässä kuussa avataan Skärhamnin Akvarellimuseossa Andrew Wyethin näyttely, joka minun on ihan pakko päästä näkemään. Hänen taiteensa on aika paljon samanlaista kuin lempitaiteilijani Hopperin. Ihanaa päästä näkemään maailman taidetta täälläkin. Silloin harvoin kun maailman taidetta näyteään myös täällä Ruotsissa, ei tilaisuutta saa päästää käsistään. Olen saanut ottaa osaa myös luonnon omaan ihmeelliseen taiteeseen. Naapurillani on pihansa puussa linnunpönttö, johon on asennettu kamera, joka seuraa lintujen pesimispuuhia. Monitorista voi nähdä, että Sinitiaisilla on pöntössä yhdeksän munaa! Tosi monta. Emo hautoo muniaan tunnollisesti, ja säännöllisin ajoin myös kääntää munat, ja aina välillä isälintu tuo emolle palan suuhun. Miten hienosti kaikki on järjestetty. Kaikki toimii luonnon omien lakien mukaisesti, kysymys kuuluu- kuka on nämä lait säätänyt? Toimisiko luonto ja koko maailma paremmin, ellei ihmisiä olisi lainkaan sotkemassa ja tuhoamassa. Myös harakkapariskunnalla on poikasia tulossa, mäellä kuuseen rakennetussa valtavassa risupesässään. Kesän lämpö vain puuttuu. Tänään menen katsomaan pojanpojan jalkapallomatsia urheilukentälle. Pitää vaan laittaa talvipalttoo ylleen, sillä siellä on kylmä ja sataa nytkin aivan kuin olisi marraskuu. Tuleeko se kesä lainkaan. netta

Käki kukkuu siellä...

Kylmä kevät. Koskahan ilmat lämpeävät ja vihreys luonnossa pääsee puhkeamaan täysillä. Eilen ihmeekseni kuulin käen kukkuvan. Mikä riemu kuulla käen kukkuvan, se tietää sitä että kesä on edessäpäin. Tosin se kukkui minulle vain kuusi kertaa, joten vielä on jäljellä ainakin kuusi vuotta elinaikaa. Mitä, pitääkö täällä vielä olla kuusi vuotta!! Mitä! No, tämä oli leikkiä, vaikka joskus tuntuu että maailma on muuttunut sellaiseksi paikaksi että sieltä olisi joskus hyvä päästä lomalle. Siis pois kokonaan maailmasta, mutta mihin? Joka puolella maailmaa tuntuu olevan mielenosoituksia, sotaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Tänään paistaa aurinko ja olen lähdössä kuntosalille. Koko viikko ja tuleva viikonloppukin menee töissä. Kuntoa siis tarvitaan.netta

Ukkosta toukokuussa

Tänään olin lähdössä kaupunkiin kuntosalille, kun maailma äkkiä pimeni. Astuessani ovesta sain niskaani ryöpyn rakeita. Pysähdyin tankkaamaan autoni ja kas kummaa, ukkonen jyrisi, taivas oli mustien pilvien peitossa. Mitä ihmettä, ukkostako toukokuussa? Ajaessani kaupunkiin, tuli äkkiä mieleeni tällaiset säkeet: Ettehän lapset ukkosen jyryä pelkää? Jumalan vaunut kulkevat pilven selkää. Ettehän pelkää välkkyvän salaman tulta? Pilvestä loistaa enkelin miekan kulta. Ettehän pelkää, vaikka myrskyten sataa? Jumala ohjaa tuulen ja rakeitten rataa. - Kummallista että joskus opitut lastenlorut ja -runot säilyvät muistissa koko elämän ajan. Minulla oli lapsena kirja jossa oli herttaisia lastenrunoja, mukana tämä ukkosrunokin. Kirja katosi jonnekin ja olen etsinyt sitä jo monta vuotta, jospa sen jostain vielä löytäisin. Antaisin mitä vaan, jos sen saisin ja voisin lukea sen opettavaisia runoja. Ei sitä mistään löydy, enkä muista edes sen tekijää. Sen runot olivat kuitenkin hauskoja ja niihin sisältyi aina jokin opetus. Siksiköhän en koskaan ole pelännyt ukkosta, rakastan sitä. Jo lapsena seisoin ulkona katsellen luonnon järjestämää draamaa, kun ukkonen jyrisi ja salamoi. Äitini ja veljeni vapisivat pelosta, heille ukonilma oli kauheaa koettelemusta. Miksi minuun ei tarttunut heidän pelkonsa, en tiedä. Ehkä se oli runon ansiota, kuka tietää. netta

Talvi on jo laannut riehumasta

Eilen oli vappu vuosimallia 2010. "Talvi on jo laannut riehumasta, kylmän hallan valta vakenee.Kevään sulo taaskin taivahasta jälleen tienohoomme tulvailee..." Näin laulettiin koulussa joka kevät, laulu keväälle siis. Sama laulu lauletaan myös Ruotsissa. Oli aika kolea ilma niinkuin vappuilma tapaa olla. Muistan pari vappua entisiltä ajoilta. Vuonna -66 olen kirjoittanut päiväkirjaani: "Tähänastisen elämäni ihanin vappu" Sen olin viettänyt Karin kanssa ja olimme olleet mm. Rauhaniemessä retkellä ja aurinkoa ottamassa. Sellainen siis oli elämän ihanin vappu. Siitä parin vuoden kuluttua olin vappukävelyllä Kalevassa uusi hieno kevätulsteri ylläni. Työnsin Juha-vauvaa vaunuissa, olin onnellinen vauvasta, keväästä ja tietenkin uudesta ulsteristani, kun yhtäkkiä taivaalta alkoi sadella suuria lumihiutaleita! Totta, tuli lumipyry kesken kevään ja kesän odotuksen. Niinkin voi käydä, kevät on oikukasta aikaa. Taivas viskoi talven lunta, kylä kylmiä sanoja... (Eino Leino) .Ja laulu keväälle jatkuu näin: "... kohta aallot loiskii rannikoissa, kukkaset jo niityn purppuroi. Loiskivat jo lähteet lehtoloissa. Laitumella paimentorvi soi". Voi miten tulen nostalgiseksi, tosin niittyjä eivät vielä kukkaset purppuroi, ja aika omituiselta tuntuisi kuulla laitumelta paimentorven ääntä. Sen sijaan mustarastaan huilukonsertti kaikuu päivän ja öinkin. Iloitkaamme siitä. netta

Mukava päivä

Kevät on sitten täällä. Mukava päivä, Raija ja Markku kävivät kahvilla. On tosi merkityksellistä tavata ihmisiä, jotka ovat samalla tavalla kiinnostuneita samoista asioista, ja yhtä lailla aina valmiita kokemaan uutta, lähtemään pienellä varoitusajalla "retkelle". Mielestäni se on ihan harvinaista, että joku on kiinnostunut ja innostunut lähtemään mukaan, kun ehdottaa jotain uutta ja on valmis kokemaan uusia seikkailuja. Lapsesta asti olen halunnut elää elämäni siten, että muistelmieni nimeksi voisin hyvällä syyllä laittaa: "Elämästäni tuli suuri seikkailu". Tällainen kirja on jo olemassa, sen on kirjoittanut Osa Johnson ja kirjan nimi on siis: Elämästäni tuli suuri seikkailu. Voi jospa todella voisi elää sellaisen elämän. Vaikka, toisaalta taas - tämä on minun elämääni. I am who i am. I don´give a shit! Sellaistaelämä on. netta

Mikä päivä

Väsyttää kamalasti. Aamulla olimme veikkauskävelyllä ja iltapäivällä kävin tekemässä lehtijuttua. Tapasin porukan naisia jotka tapaavat käsitöiden ja seurustelun merkeissä. Ystäväpiirillä ei ollut vielä edes nimeä, mutta suunnitelmia ja ideoita sitäkin enemmän. Keskustelun aikana ihmeteltiin sitäkin, että miksi meidän pikkukaupungissamme toimii niinkin monta yhditystä, seuraa ja kuppikuntaa. Miksi niitä seuroja ja seurueita pitää olla niin monta ja niin hajallaan, miksei voida olla yhdessä, kuin yksi suuri perhe.No niin, tietenkin ihmisillä on erilaiset mielenkiinnon kohteet. Mutta oliskos se vähän niinkin, että suomalaiset haluavat olla "omissa oloissaan" pienissä piireissä, muuten tulee epäsopua? En tiedä. Mukavat syntymäpäivä-kekkerit eilen. Pöytä oli pidennetty niin pitkäksi kuin sen saa.Jos väki lisääntyy tästä, en tiedä miten ihmeessä kaikki mahdumme pöydän ympärille. Pienimmätkin jäsenet istuivat juhlaillisina pöydässä ja skoolasivat mukana, pienin tuttipullollaan. Oli muuten työntänyt hienon mukinsa kissan luukusta ulos, löysin sen tänä aamuna ulkoa altaanilta. Aina sattuu ja tapahtuu. netta

Syntymäpäiväkekkerit

Syntymäpäiväkekkereitä vietettiin taas kerran. Lapset perheineen tulivat ja yhdessä syötiin ja vietettiin mukavia yhteisiä hetkiä. Olen syntynyt huhtikuussa ja sanotaan että huhtikuussa syntyneet ovat kuin huhtikuinen sää, yhtä oikullisia. Sanotaan myös näin: Kuin omasta sipulistaan ponnistava krookus, on oinaskin toisten apuun turvautumaton yksinselviytyjä ja itsestään ammentaja. Ulkona pauhaa kova tuuli. Koko päivän on tuullut ja ilma on ollut kuin syksyllä. Islannista on tuulen mukanan tullut tuhkaa ja hiekkajyväsiä. Vaviskaa ihmiset, nöyrtykää luonnon ilmaistessa vastalausettaan järjettömän luonnon tuhoamisen edessä. Olemme taas kerran saaneet muistutuksen siitä, että ihminen on loppujen lopuksi aika voimaton, kun Luontoäiti protestoi ihmisten järjettömyyttä vastaan. "Kaikki mikä syntyy, etsii myös tilaa ja haluaa pysyä." Tämä näyttää olevan ratkaisematon yhtälö. netta

Huhtikuu

"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa muiston ja pyyteen, kiihoittaa uneliaita juuria kesäsateella." Näin runoili T. S. Eliot ja se pitää paikkansa. Huhtikuusta on sanottu vaikka mitä, mutta tosi on että se on kuukauisista myös oikullisin. Aivan kuin huhtikuussa syntyneetkin, itse mukaan lukien. Näin keväällä ihmisen valtaa kaipaus. Eilen olin erityisen kaihosalla päällä, kaipasin veljeäni, olisi ollut mukava hänelle soittaa ja jutella. Vain hän jakoi kanssani lapsuuden muistot. Mutta mihin soittaisin että saisin yhteyden? Kumma juttu sattui eilen kuitenkin. Keräilin pois pääsiäiskoristeita ja avasin erään lipaston alimman kaapin oven. Siellä oli kaksi kansiota, joita en muistanut koskaan sinne pistäneenikään. Ihmeekseni näin niiden sisältävän vanhoja kirjeitä. Olipa tämä nostalgiatrippi! Eräs kirje 70-luvulta osui käteeni, se oli veljeni Bangla Deshistä minulle kirjoittama kirje. Luin sen ja tunsin hänen läheisyytensä aivan kuin hän olisi ollut vieressäni. Kirjeessään hän mm. siteerasi Eino Leinon runoa, "näin minä unta kesästä kerran..." Haluan uskoa että se oli minulle tarkoitettu viesti. Voi kuinka kaipaan... netta

Suomelle pronssia!

Meille, jotka olemme kiinnostuneet taitoluistelusta, on ollut tarjolla mukavia hetkiä todella runsaasti. Ensin olivat Euroopan mestaruuskisat, sitten Olympialaiset ja nyt vielä maailmamestaruuskisat. Mikä ilahdutti varmasti kaikkia suomalaisia oli se, että Laura Lepistö otti kolmannen sijan VM:ssä. Hieno suoritus Suomen tytöltä, siellähän kilpailivat maailman kaunoluistelijoiden huiput. Hyvä Suomi, Hyvä Laura! Tänään katson televisiosta kisojen loppunäytännön, jossa Laura Lepistökin on mukana. Pihalla senkun lumet häipyvät. Myös linnuilla on kovaa hoppua tulossa olevan ensi kesän asuntojen etsimisessä.. Pesäpönttöjen tarkastelu meneillään. Mustarastaskin on aloittanut vähän varovasti huilukonserttinsa. Kevät on ihan kohta täällä. netta

Ihmiselämässä on tarpeen vain...

Olemme eläneet viime viikot nostalgisissa tunnelmissa. Kari lainasi kirjastosta kasan DVD:tä joilta voi katsoa suomalaista tv-sarjaa Metsolat. Sarja on kuvattu 80-luvulta alkaen ja jatkuu 90-luvulle. Voi miten elämä näin taaksepäin katsoessa vaikuttaa olleen yhtä viatonta lintukoto-oloa. Sarjan ihmiset elävät ihan tavallista elämää, jutellen täysin korrektisti, ilman kiroilemista, ilman seksikohtauksia, ilman mitään mauttomuuksia. Sellaista oli elämä vielä pari, kolme vuosikymmentä takaisin. Oli turvallista elää pienemmissä ympyröissä ja kyläyhteisöissä. Nythän se kaikki on muuttunut maailmankyläksi. Myös tv-sarjoista sen huomaa! On ollut mukava nostalgia-trippi katsoa tätä tv-sarjaa. On kuin olisi käväissyt kylässä entisessä elämässä. Meillä on vielä muutama DVD katsomatta, tuskin jaksan odottaa että saan tietää miten Metsolan väelle jatkossa käy. Tein rankan viikon töitä ja koko viikonloppu meni töissä. "Kenen tahdosta kaikki kietovat itsensä velvollisuuksiin? Ihmiselämässä on tarpeen vain kaikessa rauhassa vähän mietiskellä elämän menoa. Viime aikoina olen kiittänyt taivasta hetkestä joutoaikaa..." Niinpä niin, kiinalainen viisaus on totta ja viisautta tänäkin päivänä. netta

Kansainvälinen naistenpäivä

Mitäs sanotte näin kansainvälisenä naistenpäivänä tällaisista teksteistä: "Poika syntyi, polte syntyi, polte syntyi, kaski kasvoi. - Tytär syntyi, tyhjä syntyi, tyhjä syntyi, kaiho kasvoi.
Ken se tuuti poikalasta, sepä totta turjuttavi. Ken se tuutivi tytärtä, se vain tyhjeä tekevi."
Jopa tässä tutussa Kantelettaren runossa ei puhuta tytöistä mitään, ainoastaan pojista. "Varjele vakainen Luoja, kaitse kaunoinen Jumala. Ole puolta poikiesi, aina lastesi apuna..." Mihin ne tytöt jätettiin? Edelleen mollataan seuraavassakin naissukupuolta, vain äijät ovat jotakin: "Äyri äijistä pojista, yksi tyhjä tyttäristä, jos kylälle naitakohon. Tahi koissa kasvakohon tahi tauti tappakohon, surma suin lopettakohon. "Kyllä on raakaa tekstiä. Sanon vain niinkuin feministit että nainen tarvitsee miestä yhtä paljon kuin kala polkupyörää. Näin on. netta

Hankikannoilla

Eilen sain kokea sellaista jota en ole saanut tehdä sitten lapsuusvuosieni. Nimittäin kävellä hankikannoilla! Niitähän oli joka talvi "ennen vanhaan" ja muistaakseni juuri kevättalvella hiihtoloman aikaan oli hankikantoja. Silloin sitä pääsi hankia pitkin sellaisiinkin paikkoihin joihin ei muuten päässyt, hankia pitkin. Lähdin eilen minäkin keväthangille, Viskan rantaan, jota pidän omana mietiskely ja rauhoittumispaikkanani. Mutta rauhaa ei löytynyt eilen, sillä siellä oli muitakin luonnosta nauttijoita. Pakko oli pysähtyä juttelemaan koiran ulkoiluttajain ja muidenkin kanssa. Itse kävelin puron uomaa pitkin ylös mäelle sähkölinjan alla. Kesällä siinä virtaa puro ja sen kivet ovat liukkaat. Olisi aivan mahdotonta kulkea sitä ylös muulloin, mutta nyt se oli mahdollista hankea pitkin. Mikä elämys! Sieltä korkealta vaaran päältä oli sitten mukava katsella alas maisemia. Kuinka pienistä seikoista voi olla onnellinen! Lapsuudesta muistan että palmusunnuntaiksi piti hakea "palmuja" vaasiin. Ne olivat tietenkin pajunkissoja, ja pajupensaita kasvoi runsaasti. Nyt ne on kai myrkytetty, mutta silloin niitä ainakin oli ja pajukissat puhkesivat pensaisiin juuri sopivasti kevättalvella. Palmusunnuntaita juhlistettiin siis palmujen puutteessa pajunoksilla. Tämä talvi on tarjonnut elämyksiä jotka luulin jo unohtaneeni, kuten hiihtämisen lumisessa metsässä ja nyt hankikannot. Nyt vartoilen ensimmäisiä kevään merkkejä, talitintti jo yrittää titityytä, joten kai kaikki tapahtuu vallitsevan järjestyksen mukaan.netta

Räystäät tippuu

Eilen taisi olla ensimmäinen kevätpäivä. Sää keikahti lopultakin suojan puolelle. Aurinko paistoi, ilmassa oli selvää kevään tuntua. Räystäät alkoivat tippua ja rännit juosta ja hanget romahtelivat. Mikä riemu. Tänään on vanhimman poikani syntymäpäivä. Illalla menemme porukalla Åhagaan. Saimme liput joululahjaksi ja on mukava mennä sinne isolla joukolla. Helmikuu on lyhyt kuukausi, mutta se pitää kuitenkin sisällään monenlaista. Henkilökohtaisesti minulla on silloin monta syntymäpäivää jotka pitää muistaa, on ystävänpäivä ja vieläpä toinen toista, yksi päivä, jolloin jostan syystä pitää muistaa lapsuusystävää. Kaikki samaan syssyyn, saman lyhyen kuukauden aikana. Sitten on vielä kirja-alennusmyynnin aika. Joka vuosi olen raahannut kirjoja kassikaupalla kirja-alesta. Tänä vuonna päätin, etten osta mitään, korkeintaan yhden kirjan. Kuinka kävikään. Ensimmäisesta kaupasta tulin ulos raahaten täysinäisiä kasseja.Menin sitten seuraavaan, aikeenani vain ostaa ruokaa, mutta mitä ihmettä näinkään! Hyviä kirjoja, himottavia opuksia, ja vielä halvalla, pakko niitä oli ostaa. Tuskin jaksoin kantaa kauppakassejani kaupasta ulos tullessa. Nyt minulla on edessäni pitkäksi aikaa hyviä lukukokemuksia. Olen ollut myös ahkerana ja tehnyt useita lehtijuttuja tulevaan Borås-liitteeseen. Mikä on elämän tarkoitus? Kai se on se että siinä on sisältöä. Ja sekin että vuodesta toiseen jaksaa odottaa kevättä. "Räntäseula seudun päällä, saappaan alla lotinaa. Lantajuova järven jäällä. Kevät tulee, IHANAA! " Näin runoili Lauri Viita ja miellän aina sanat:" järven jäällä" Näsijärveksi. Niin se varmaan olikin. netta

Käytiin oopperassa

Liput oli ostettu jo ajat sitten Göteborgin oopperaan, tosin tällä kertaa musikaliin. Suunnitelmat valmiina, miten reissu tehdään. Mutta ilmojen haltia yritti pistää kapuloita rattaisiin syytämällä taivaalta lunta taukoamatta. Lumiaurat loistivat poissaolollaan, lunta tuiskusi sakeana, mutta Karin autossa sattuu olemaan nastarenkaat, ja sillä lähdimme liikenteeseen. Poimimme Raijan ja Markun kyytiin, he olivat joutuneet kahlaamaan lumihangessa isolle tielle. Reissu saatiin tehtyä, nautimme tosi hienosta esityksestä ja vaikka oopperan pysäköintipaikka oli auraamatta ja lunta puolisääreen, hyvin pääsimme kotiin. Tämän oopperaretken tulemme muistamaan. Kotiin päästyä, kotikatumme oli edelleen auraamatta ja jouduin nousemaan autosta ja heiluttamaan reippain liikkein lumilapiota, ennenkuin Kari sai auton ajettua talomme eteen. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei kannata luovuttaa, asioilla kun on taipumus järjestyä parhain päin. Lumisade on jatkunut vuorokausitolkulla. Ehkä me hautaudumme lopulta lumihankien keskelle täysin ja vasta keväällä meidät löydetään. Pitäisi olla talvivarastoja niin kuin oravilla. netta

Pitkä talvi preerialla

Tämä talvi on totisesti tuonut mieleeni Laura Ingalls Wilderin kirjan: Pitkä talvi preerialla. Pieni talo preerialla-sarjan tämä osa on niistä jännittävin. Se kertoo pitkästä talvesta preerialla, jolloin koko perhe oli vähällä kuolla sekä polttopuiden että ravinnon puutteeseen. Lumimyrskyt riehuivat päivästä toiseen, juna, jonka piti tuoda elintarvikkeita ja hiiliä oli juuttunut lumeen, eikä sitä saatu irroitettua ennenkuin lumet sulivat keväällä. Lehmälle tarkoitetut heinät poltettiin lämmön saamiseksi "heinäkeppeinä" joita Laura joutui palelevin sormin sitomaan aamusta iltaan. Vanha intiaani ennusti kovan talven olevan tulossa, koska joka seitsemäs talvi oli kova, ja joka seitsemän kertaa seitsemäs talvi tulisi olemaan kaikista ankarin. Mieleeni on tämä kirja muistunut useasti, sillä täälläkin lumimyrskyt riehuvat päivästä toiseen. Nytkin lunta tullut pari vuorokautta yhteen menoon. Lunta on jo kohta puoli metriä. Ja me lähdemme tänään Göteborgiin. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Mielestäni talven "riemut" saisivat jo riittää. netta

Ystävänpäivä

Ompas mukava kun kerran vuodessa vietetään ystävän päivää. Sain iloisia yllätyksiä ystävieni muistaessa minua sekä sähköisiä kortteja ja kukkapuketteja että vanhanajan malliin postista kirjeitä kortteja kaikkea kivaa lähettämällä. Muistan ystäviäni vuoden jokaisena päivänä, silti on mukava muistaa heitä erityisesti helmikuussa. Täällä ei varsinaisia ystävänpäiväkortteja saa, täällähän se on "sydämien päivä" rakastavaisten päivä, tarjolla on vain imeliä sydänkortteja. Olen ystävieni kaikesta muistamisesta sekä iloinen että liikuttunut. Joukossa oli kuitenkin yksi ylitse muiden, veljenpojan lähettämä pieni kirjanen Joonas-satu Matka maailman ympäri. Se on kuulkaa kokoelma Joonas-kuvia, joita joskus lapsuudessani kerättiin ja joita sai kahvipaketin mukana. Kirjaan on liimattu Joonaksen kuvia seikkailuista eri puolilla maailmaa. Kirjan alkulehdellä on nimeni ja että olen 10-vuotias! Mikä harvinaisuus! Sitä ei voi rahassakaan arvioida. Ja että veljenpoika oli tämän pikku kirjasen kamojen joukosta löytänyt ja keksi sen minulle lähettää, oli sellainen yllätys, että olen sanaton. Elämä on täynnä ihmeellisiä asioita.
"This could be the beginning of a beautiful frienship" netta

Hanget korkeat nietokset

Talvi jatkuu ankarana. On hanget korkeat nietokset, täälläkin. Sain juuri luettua mielenkiintoisen kirjan, Lena Einhornin kirjoittaman Handelsrensande i liv. Sain sen joululahjaksi Sannalta, kun sitä toivoin. Dokumenttikirja oli niin mielenkiintoinen että luin sen yhtä soittoa, vaikka se on aika tiivis ja täynnä historialllista tietoa. Hyvä kirja. Samaa en voi sanoa viime kirjallisuuden nobel-palkitun Herta Mullerin kirjasta. Mielestäni hän näytti kovin hauraalta ja sympaattiselta Nobel-juhlissa. Hän piti siellä myös rohkean puheen. Innokkaana tartuin hänen kirjaansa Redan då var räven jägare, mutta petyin. Teksti on sellaista jota en kauan jaksa lukea. Yksityiskohtiin tarrautuvaa, ja jos aihe ei kiinnosta, tulee lukemisesta kuin pakotettaisi syömään ruokaa joka ei mene alas. Ihan toista oli lukea toisen nobel-kirjailijan kirjasarja egyptistä. Mahfouz:n trilogin Palatsikatu, Intohimon palatsi ja Sokerikuja. Siinä lukukokemus, joka kannatti. Suosittelen lämpimästi. "Missä on tie paratiisiin? Eräs ohikulkija vastasi nauraen: -Heti seuraava kuja oikealla." sitaatti Sokerikujasta. Lukekaa ihmiset! netta

Urheilua

Eilen päättyivät kaunoluistelun euroopanmestaruuskisat. Kaunoluistelu on ainoa urheilulaji joka minua kiinnostaa ja jota seuraan. On aivan uskomatonta minkälaisiin suorituksiin ihminen pystyy. Olen seurannut kaunoluistelua jo vuosikymmeniä ja huomaan miten se on tullut vuosi vuodelta vaikeammaksi. Kuinka korkealla mahtaa olla raja, jota ei enää voi ylittää. Eilen katsoin kisojen loppunäytöksen, jossa kisan parhaat esiintyivät. Myös Suomen tytöt, Laura Lepistö ja Kiira Korpi. Laura sai hopeaa. Kyllä kelpaa katsoa, kun suomalaiset menestyvät. Lapsenlapseni Sanna oli eilen kilpailemassa yleisurheilukisoissa. Hän voitti 200metrin juoksun. Kultaa tuli siis sielläkin! Miten mukavaa. Hän soitti heti minulle ja sanoi, että oli juuri tullut palkintopallilta, ja että kultaa tuli. Voi kuinka olen iloinen. Sannalla on jo monta mitalia juoksusta ja korkeushypystä. Urheilu on mielestäni mitä mainioin harrastus nuorille. Lähdenkin tästä itse kuntosalille. netta

Nousee päivä, laskee päivä

Talvi jatkuu kylmänä. Itse olen aivan uuvuksissa. Liikaa työtä ja toimintaa. Juuri nyt olen tosiaan aivan poikki. Sain juuri kirjoitettua lehtijutun käsistäni. Sanna kilpailee yleisurheilukisoissa ja Kari meni katsomaan. Olisin itsekin mennyt, mutta piti kirjoittaa juttu valmiiksi. Pitäisikö ottaa time out kaikesta, velvollisuuksista täytymisistä? Seis maailma, tahdon ulos! Viime viikko oli taas niin täynnä kaikkea, oli lehtihaastattelua, töitä, syntymäpäiväkekkereitä ja palkkaneuvottelua.Ooh, mä kohta tuuperrun. Lapsenlapseni Sanna täytti 14 vuotta. Hän on ensimmäinen lapsenlapseni ja muistan miten suuri tapahtuma se oli kun hän syntyi. Synttärit jo pidettiin, mutta aiomme viettää Sanna/farmor-päivän, jolloin menemme yhdessä shoppailemaan, ja Sanna saa ostaa mitä haluaa, sitten menemme yhdessä syömään.Sanna saa valita paikan. Meillä on ollut tämä perinne muutaman vuoden. Kumma miten aika kuluu, mieleen tunkee väkisin Viulunsoittaja katolla-musikaalin sanat: "Milloin mä vanhenin, he milloin varttui noin? Kauniiksi tytön huomaan tulleen, pitkäksi pojan tulleen niin. Eilenhän vielä kanssaa leikittiin...Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin, talvet ja kesät toistaan seuraa..." nämä sanat ovat aina liikuttaneet minut melkein kyyneliin. Muistan kuinka hiekkalaatikossa Sannan kanssa leivoimme hiekkakakkuja ja jostain syystä sioille, jotka sitten tulivat ne syömään. Niin, eilenhän vielä kanssaan leikittiin. Se on maailman meno. netta

Hiihtämässä

Eilen tein sellaista, mitä en ole vuosikymmeniin tehnyt. Nimittäin olin hiihtämässä! Storsjönin ulkoilualueella on hyvät ladut, poika ja pojanpoika ovat käyneet siellä hiihtämässä jo muutaman kerran. Saimme päähämme mennä mekin hiihtämään Kari ja minä. Hieno idea. Aurinko paistoi, taivaan kansi oli kauniin sininen ja ympärillä lumiset puut. Ladut tosi hyviä, mitä siis puuttui? Muuta ei puuttunut kuin se, että huomasin heti vuosien vaikutuksen itsessäni. On mennyt valtavan monta vuotta siitä kun olen viimeksi hiihtänyt, mutta vanha sanonta: Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, pätee edelleen. Alkuun päästyä hiihto sujui. Kari kyllä lensi eräässä mäessä peffalleen, muttei siinä pahemmin käynyt. Hieno puna poskilla ja lämpö olemuksessa tulimme kotiin juomaan kahvit. Kumpikin meistä tunsi tehneensä isonkin urotyön. Että vielä jaksamma hiihtää! Tänään mennään taas. Pitäähän talvesta nauttia- Terve taas sä talvi raikas, tullut on sun hauska aikas...netta

Naurukohtaus

Eilen sattui tällaista. Avasin e-postiani ja ystäväni Sirkka-Liisan meili aikaan sai niin valtavan naurukohtauksen minussa, että nauroin ainakin viisi minuuttia yhteen menoon. Oli pakko välillä tehdä jotain muuta, että sai nauruni hillittyä, mutta kun palasin kyseiseen meiliin, naurukohtaus alkoi uudelleen. Jopa kollikissamme Ossi tuli toisesta huoneesta katsomaan ihmetyksen ilme kasvoillaan; mikä hepulikohtaus oli kohdannut emäntäänsä? Ystäväni teksti sinänäsä ei ollut edes vitsiksi tarkoitettu, mutta hänen humoristinen ja vitsikäs tyylinsä, kerrottuna savonmurteella, sai eräät naurun kielet sisimmässäni todella helisemään. Nauru tekee hyvää koko olemukselle. Nauru on terapiaa, sitä pitäisi saada kokea useammin. Muistan erään tapauksen vuosien takaa. Silloisella työpaikallani lauloin kaikkien tuntemaa tuttua laulua: "...när som sädesbälten böjer sig för vinden..." jatkoi työtoverini Jan pehmeällä baritonillaan:..."står en jävel där, och böjer den tillbaks..." Muuta ei tarvittu. Sain niin valtavan naurukohtauksen ettei sillä näyttänyt olevan loppua. Nauroin ja nauroin enkä tahtonut voida saada itseäni hillittyä. Työtoverini olivat jo huolissaan, ja Jan sanoi, ettei se nyt NIIN hauskaa ollut. Olenko omituinen? Mitä vielä. Nauru tekee hyvää,nauru on terapiaa. Lisää sitä! Naura ja muu maailma nauraa kanssasi, itke, niin saat kyllä itkeä itseksesi. netta

Aurinko joka ei lämmitä

Ankara talvi! Lunta on kuin entisajan postikorteissa ja nurkissa paukkuu pakkanen. Katsoessani ulos näen auringon katsovan metsän takaa, ja se on todella aurinko joka ei lämmitä. Joulu on siivottu ulos, mutta loppiainen vietettiin perinteisin menoin. Silloin sytytetään kaikki kynttilät ja kynttilälyhdyt ja roihut ulkona, ihaillaan joulukuusta vielä viimeisen kerran ja syödään lipeäkalaa. Se on ihanaa herkkua, ja sitä syödessä muistelemme miten sitä ennen kotona syötiin. Muistamme myös entisaikojen kuivattuja lipeäkaloja joita lapsena näki kaupoissa. Vaikeaa nyt on kestää tätä kovaa pakkasta. Ajattelen ystävääni Eiraa, joka Malaysiassa tuskailee 30 asteen helteessä. Juha ja Alexander kävivät loppiaisena hiihtämässä. "Terve taas sä talvi raikas!" Pyh, vähempikin pakkanen riittäisi. Kohtuus kaikessa, pyydän, myös tässä arktisessa hysteriassa. netta