Elämä toisaalla

Olen miettinyt paljon erästä asiaa. Miten Ruotsissa eläminen on vaikuttanut meihin, jotka olemme viettäneet suurimman osan elämästämme täällä. Sopeutuneina ruotsalaiseen yhteiskuntaan, eläneet sen osana. Jotenkin se on ihmistä muovannut. Eron huomasin selkeästi kesällä kun sain vieraita Suomesta. Ihmisellä joka on elänyt toisessa kulttuurissa on selvästi laveampi näkökulma kuin aina samalla paikalla eläneellä kansalaisella. Tätä ajatusta selvittää sana nostalgia. Kreikan sana nostos tarkoittaa paluuta, algos kärsimystä. Nostalgia tarkoittaakin tietämättömyyden kärsimystä: en tiedä mitä synnyinmaassani tapahtuu. Aika kuluu ja kaipaus päättyy, enää ei vuosikymmeniin ole riittänyt mielenkiintoa tietääkään. Elämä on eletty täällä, eikä muistista voi pyyhkiä pois elämää. Myös Odysseus, jonka harharetkistä luimme koulussa, ymmärsi, että hänen elämänsä olennaisin sisältö olikin Ithakan ulkopuolella, harharetkissä. Niin myös oman elämäni olennaisin sisältö on kyllä eletty ruotsalaisessa kulttuurissa. Olen kiitollinen siitä ja sen antamasta laveammasta näkökulmasta. netta

Italianmatkan elämyksiä

Useimmille on kai tuttu sanonta: Joka tekee matkan, sillä on kertomista. Minulla olisi nyt kertomista matkani elämyksistä pienen romaanin verran. Sain kokea ja nähdä valtavasti. Ensimmäinen etappi oli Veronassa, Romeon ja Julian tapahtumien paikalla. Näin jopa parvekkeen, jonka alla Romeo seisoi ja historialliset rakastavaiset kekustelivat. (muka) kaikkihan on vain Shakespearen mielikuvitusta. Mutta valokuvasin kuitenkin Julia-patsaan, noin niinkuin muistoksi. Kaikki tiet vievät Roomaan, kuten tiedetään. Tiedämme myös, ettäRooma on ikuinen kaupunki. Ikuiselta se todellakin tuntuu, historia on koko ajan läsnä. Raunoita joka puolella, joissa arkeologit suorittavat kaivauksia. Jos nyt luettelen kaikki klassiset nähtävyydet, jotka on ihan pakko nähdä, niin esinnäkin Vatikaanivaltio, jossa Paavi asustaa. Melkein näinkin Paavin, sillä juuri kun olimme siellä, tuotiin Paavia kesäasunnoltaan helikopterissa. Taiteesta kiinnostuneelle Vatikaani on aarreaitta, jos vain aikaa olisi enemmän. Sixtiiniläiskappeli on täynnä taidetta. Siellä voi nähdä alkuperäisen "Aatamin luomisen" esim. Myös Pietarin kirkko on valtava elämys. Tietysti näimme Espanjalaiset rappuset ja Fontana di trevin, suihkukaivon, jossa Anita Ekberg kahlasi. Colosseumissa kävin sisällä ja melkein tunsin kauhun jota gladiaattorit olivat aikoinaan tunteneet. Se on todella monen kauhean draaman näyttämö. Forumin rauniot huokuvat historiaa, sillä siellä on edelleen keisari Augustuksen palatsin raunoit, ja hänen työhuoneensa, josta lähtivät jouluevangeliumin sanat: keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki kansa oli verolle pantava. Niin, siellä hän istui ja sääti lakeja. Kävin tietysti Via Appia anticalla, joka on maailman vanhin tie. Sanotaan että itse Paavali on sillä kulkenut. Saimme vierailla Birgittalais-luostarissa. Myös Italian pienet kaupungit olivat mielenkiintoisia. Parmassa olimme yhden päivän, (tunnette kai parmakinkun ja parmesanjuuston?) Yövyimme Comossa, ja näin kauniin Como-järven, samoin Luganossa ihailimme Luganojärveä, miten kaunista siellä onkaan. Tulomatka kulki läpi Sveitsin, ja nyt olen kokenut Itävallan Dolomiitit, Italian Apenniinit ja Sveitsin alpit. Mahtavaa!! Elämyksiä on valtavasti vielä sisälläni isona klumppina. Niitä on sitten hauska purkaa pitkin talvea, ja muistella esim. sitä että huolimatta kauhustani kaikenlaisia luolia ja maanalaisia käytäviä kohtaan, uskalsin tutustua myös Rooman katakombeihin. Paljon, paljon on näköjään kertomista sillä joka tekee matkan. Kotiin päästyäni pistin heti soimaan Janne Tulkin kappaleen Rooma: "seisemän kukkulaa, kaupunki ihmeellinen... Garibaldi patsaana vartioi kun kaksi nuorta unelmoi... Rooma kaupunki ikuinen..." Roomassa oli kuuma, välimeren ilmasto ja täysi kesä. Mutta kesä jatkuu täälläkin. Aamulla kävimme sienimetsässä, omassa salaisessa metsässämme. Käynti palkittiin, kanttarelleja oli isot kentät keltaisenaan, kukaan muu ei tiedä tätä salaista sienimetsäämme. ...kesä jatkuu, kesä. netta

Matkaan, matkaan...

Huomenna lähtö Italianmatkalle. Olen sanonut sen ennenkin: Meno on paree ko olo, eli ihanaa taas olla menossa. Pakkaushommat ovat jotenkuten aloitettu. Kari kirjoitti listan mukaan- otettavista jutuista. Se helpottaa pakkaamista. Uskon vakaasti siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, miten muuten voisikaan olla. Sitten vaan heittäydyn tapahtumien vietäväksi. Ihanaa hulabaloota tämä elämä, kun välillä pääsee irti arjesta...netta

La Dolce Vita

Villiviini, joka peittää talomme, on alkanut muuttua punaiseksi. Muuten ilmassa on vielä kesän tuntu, mutta syysmaitiaiset ja koivujen kellastuvat lehdet juoruavat, ettei kesä aina kestä vaan... Ylihuomenna lähden Roomaan. Laukut pakkaamatta. Minusta laukkujen pakkaaminen on ikävää puuhaa, ja aina jätänkin sen viime tippaan. Viirus kropassani on saatu jotenkuten voitettua, mutta sen sijaan se vihulainen riehuu nyt Karissa. Hän on nyt sairaana. Mietin mitä ottaisin mukaani Italiaan, siellä on edelleen yli 30 asteen helle. Siis kotiin voin hyvällä syyllä jättää laamapaidan ja villaiset säärystimet. Myös paksu pomppa on varmaan liikaa. Kävin ostamassa kameraani uuden muistikortin, aion filmata ikuisen kaupungin nähtävyyksiä. Yksi päivä ja yö vietetään Milanossa. Aion myös, kuten aina, kirjoittaa matkapäiväkirjaa. Lupasin sen Mailalle, joka ei itse pääse mukaan. Nautitaan ihanasta elämästä...La Dolce Vita netta

Syksyä

Italian matkani lähestyy. Ilkeä viirus, jota olen potenut, osoittautuikin oikein sitkeäksi pikku paholaiseksi. Olen vielä puolikuntoinen. Olen elämäni aikana ollut niin harvoin sairas, että nyt ihmettelen kestääkö flunssa yleensä näin kauan? Luulin että se on parissa päivässä ohi. Ilmat ovat olleet kauhean sateisia. Lauantaina olimme skördefesteillä, sadonkorjuujuhlassa, ja tapasin siellä paljon vanhoja tuttuja. Oli mukava vaihtaa kuulumisia: miten kesä oli mennyt. Ostin mukaani kauniita koristekurpitsoja. Ne ovat sitten kauniita. Ihmettelen, miten luonto oikein muovaa noin koristeellisia pikku taideteoksia. Syyskuu on päässyt alkamaan. "Tule syksy, vaikka kuihtuvatkin ruusut, en voi muistojani menettää..." Ei, ei, muistot tästäkin kesästä seuraavat mukanani, ja lisää muistoja antaa Rooma, ikuinen kaupunki. netta