Aika kiitää

Jestas sentään kun nämä vapaat kiitävät nopeasti. Puolitoista viikkoa "pitkällä vapaalla" ja niin vaan aika meni etten mitään tähdellistä ehtinyt saada aikaan. Mutta kun ajattelen niin kaikenlaista sentään. Olen käynyt kuntosalilla ahkerasti, ja jo huomaan, miten minusta kehkeytyy aivan uusi ihminen. Hah hah, tämä on tietenkin toiveajattelua. Eilen kävin tekemässä lehtihaastattelun. Tapasin todella mielenkiintoisen ihmisen, jonka kanssa olisi ollut mukava keskustella kauemminkin. Aikaa vaan ei muka ollut taaskaan. Mitä ihmettä tämä kauhea kiire ja ajan puute oikein meillä ihmisillä on? johtuuko se siitä, että tiedämme olevamme kuolevaisia? Hautojen laulusta taaskin loppulause: ..."kaikkien on kuoltava ja jätettävä auringon valo. Mutta jos olisi mahdollista hopealla tai kullalla lunastaa Zeuksen päätös pois, kukaan rahakas ei olisi astunut alas Haadekseen." Nämä säkeet on kirjoitettu hautakiveen 200-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Mutta kuka kumma tänne maailmaan haluaisi iäksi jäädä olemaan? netta

Viesti kirjailijalta

Maassa on vähän valkoista puuterimaista lunta. Kävin kuntosalilla ja olo on autuas. Ilahduin kovasti aamulla kun katsoin postiani. Olin nimitäin saanut meilin kirjailija Hannu Mäkelältä. Minä luen juuri Mäkelän kirjaa Isä, ja pidän siitä kovasti. Olen aina tykännyt Mäkelän teksteistä. Eilen katsoin pilan päiten onko Hannu Mäkelällä kotisivua, ja kyllä oli, vaikka päivitys oli muutaman vuoden vanha. Lähetin pienen viestin, vaikka epäilin ettei sitä kukaan lue, kun kotisivun viimeinen päivityskin oli vuodelta -04. Mutta kirjailija Mäkelä vastasi meiliini heti. Olen iloinen, tottakai. Kävi toteen ainakin se, että maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. netta

Sattumuksia Brooklynissä ja lintulaudalla

Olen tilannut Paul Austerin kovasti kehutun kirjan: Sattumuksia Brooklynissä. Odotan sitä innolla, se on saanut hyvät arvostelut. Kirja alkaa lauseella: "Etsin rauhallista paikkaa, jossa kuolla." Eikö jo tuonkaltainen alkulause kiihota mieltä saada lukea siitä enemmän? Pitkä vapaani alkoi, kovan työputken jälkeen. En tee suunnitelmia, otan päivän kerrallaan. Nyt on kyllä niin että linnut syövät minut talosta maantielle. Aloitan pikkulintujen talviruokinnan joka vuosi lokakuun puolivälissä. Tähän mennesssä ovat ruokavieraat tyhjentäneet jo ties miten monta säkillistä siemeniä. Siellä käy valtavasti porukkaa syömässä. Erilaisten pikkulintuparvien lisäksi käy oravaherra joka päivä aamiaisella, ja tikka ja ties mitä muita isompia lintuja. Mustarastas, joka alkukesästä soittelee minulle öisin huilua, on vaimoineen myös monivuotinen talviruokailija. Jos olisi aikaa, seurailisin lintulaudan säpinää kiikarin avulla. Ehkä opettelisin myös lintujen nimiä. Lopuksi Hautojen laulusta: Katso kuinka pian lakastuu se mikä äsken kukki. Katso kuinka pian vaipuu se mikä äsken oli ylhäällä. Me synnymme kuolemaan. Alku määrää lopun. netta

Paha maa

Olen järkyttynyt. Katsoin eilen suomalaisen filmin nimeltään Paha maa, ja koin aikamoisen järkytyksen. Jo filmin ensi repliikissä käytettiin vittu-sanaa ja sitä sanaa sitten viljeltiin jokaisessa ja joka toisessa lauseessa. Sitäpaitsi muita kirosanoja oli melkein joka lauseessa. Tällaiseksikö kielenkäyttö on mennyt Suomessa? Ja elokuvan juoni sitten! Se sisältää kiroilun ja alatyylin kielen lisäksi seuraavaa: potkut töistä, huumeiden käyttöä, pahoinpitelyjä,kaksi väkivaltaista murhaa, poliisin murha, vanhempain väkivaltaa lapsiaan kohtaan, pornoa, "sukupuolista kanssakäymistä" homoerotiikkaa, autovarkauksia, ynnä muuta ynnä muuta, sitä rataa, koko ajan v-sanoilla höystettyinä. En ole vuosiin katsonut suomalaista filmiä, ja nyt minulle tätä suositeltiin. Itse filmi on saanut loistavat arvostelut. Herää kysymys: onko Suomesta tullut filmissä kuvattu paha maa, vai onko se aina ollut sellainen? Koulusurmien jälkeen sai lehdistä lukea, miten väkivaltainen maa Suomi on. No jos tämän tasoista, minun mielestäni suoranaista törkyä näytetään kansalle, eikö jo se sano jotain kansan sivistystasosta?
Vai olenko itse unohtanut perisuomalaisuuden käyttäytymisen ja luonteen mallin? Onko kymmenien vuosien Ruotsissa asuminen tuonut etäisyyttä, niin etten pidä filmiä loistavana, vaan törkynä. Täten otan riskin tulla kutsutuksi ajastaan rattailta pudonneeksi moraalitantaksi, mutta siitä viis. Olen tuonut esiin mielipiteeni ja samalla olen iloinen, etten enää asu "Pahassa maassa" jos se on noin paha. Sain käsiini kirjan Hautojen lauluja, siitä nämä säkeet: "Ohikulkija, tiedä, kohtalo ei säästä hyviäkään." Niinhän se on, eikö olekin? netta

Elämä yllättää

Tänään sitten kävin hammaslääkärissä. Turvonnut poski oli tietenkin hampaan juuren tulehdus. Että aina pitää olla jotain.!! Hammaslääkäri kertoi, että kaikki maksut ovat tuntuvasti kohonneet, tietenkin!!. Yhden ainoan hampaan korjaus tulee maksamaan runsaat nelisen tuhatta kruunua. Miten hauskaa! Miten kamalaa, mutta minkäs teet! No,positiivisesti ajatellen, on hyvä että minulla on oma hammaslääkäri, joka on hoitanut suuni kalustoa jo vuosia ja on mukava ja ymmärtäväinen. Mikäs hätä minun on, aina on apu saatavilla jos tulee ongelmia hampaiden kanssa. Olen oikeastaan etuoikeutettu. Pois siis valitus. Elämä on sitä mitä se on, enimmäkseen epäoikeudenmukaista. Kiva juttu sattui eilen. Puhelin soi ja siellä oli yllättäen Ethel, huonetoverini Italianmatkalta. Hän oli jo kauan halunnut soittaa ja ottaa yhteyttä. Meillä olikin hauska keskustelu, muistelimme italianmatkan kaikenlaisia kommelluksia. Nauratti kamalasti kun muistelimme kaikkea, joka ei silloin naurattanut, mutta nyt jälkikäteen oli kamalan hauskaa. Ilahduin kauheasti Ethelin soitosta. Hän kutsui minua käymään Vargölla, ja lupasi minut tutustuttaa siellä oleviin omiin mansikkapaikkoihinsa. Ihanaa. Kunhan kevät koittaa lähden vierailulle Vargölle. Ethel ei olekaan ihan tavallinen tantta, hänessä on taikaa. Muistan ikäni, miten me hihittelimme hotellihuoneessa iltaisin. Me olimme vähän samanlaisia hupakoita kumpikin. Mukava todeta ettei mikään ole iästä kiinni. Joten elämä yllättää silloinkin kun sitä ei odota. Älkäämme siis masentuko, koskaan ei tiedä, mitä seuraavan kulman takana odottaa... "tuntuu kuin läheltä aivan kuuluisi kohina laivan"... netta

Kuntosalille!

Jotain pitää tehdä. Ymmärrän tosin sen itsekin, mutta silti kaikenlainen liikunta on minulle vastenmielistä. Sporttisuus on minusta kaukana. Jumppa ja joggaaminen kauhistus. Mieluiten loikoilen sohvalla lukien hyvää kirjaa. Ah, se on onnea. Mutta valitettavasti sillä lailla ei kunto kohene. Nyt olen sitten aloittanut kuntosalilla käynnit. Tosin muutama vuosi sitten kävin gymissä myös ja pidin siitä, mutta sekin sitten jäi ja laiskuus voitti. Oikeastaan kuntosali on ihan mukava juttu. Tänään siellä oli oikein ohjaaja, mutta kun mies koski olkaani ja yritti antaa minulle neuvoja, ärähdin, etten tarvitse yhtään minkäänlaista ohjausta. Piste. Miesparka pyysi anteeksi. Tietenkin sanoin vain laskeneeni leikkiä, mutta totta puhuen halusin sanoa, että antakaa mun olla rauhassa! Katsotaan nyt, miten kauan kuntosali-innostus jatkuu. Hyvässä lykyssä koko vuoden, sillä ostin vuosikortin. Jos täällä maailmassa kerran pitää olla ja elää, niin parasta yritää pysyä terveenä ja edes jonkinlaisessa fyysisessä kunnossa. netta

Hirviö ja kuolema

Apua! Muistutan Frankensteinin hirviötä! Toinen poski on turvoksissa, enkä ymmärrä mistä se tuli. Hammaslääkäriin kai on mentävä kiireesti. Kohtalon ivaa on se, että minulla oli aika hammaslääkäriin perjantaina, mutta jouduin sen perumaan kun piti olla työpaikan konferenssissa. Ja heti tuli kosto, poski turposi. Olen söpö pulloposki, mutta vain puolet kasvoista on pullollaan. Sunnuntaina olimme veikkauskävelyllä koko klaani. Hieno juttu, tulos oli 10 oikein. Viime viikon lehdessä oli entisen työtoverini kuolinilmoitus. Surullista, vaikka jo tiesinkin että loppu oli lähellä. Sitten taas mieleen tulvi muistoja. Rose-Mari oli aina iloinen, ei koskaan negatiivinen. Ja nyt hän on poissa, rintasyöpä. Se pysähdyttää miettimään myös omaa katoavaisuuttani. -"Jos kuolen tänään, kuolen mieluiten onnellisena. Ellen kuole, olen saanut elää yhden onnellisen päivän." netta

Tervetuloa marraskuu

Pyhäin päiväksi tätä ennen sanottiin. On tullut niin paljon uutta, vainajien päivä ja viimeisin villitys tämä Halloveen-touhu. Pitää varata iso pussillinen karkkeja, sillä tiedän lapsilaumojen kulkevan koko illan ovella pyytämässä karkkia. Olen joka vuosi varautunut, ja jakelen mielelläni lapsille namuja, vaikka naapurit eivät sitä tee, vaan ajavat lapset pois oveltaan.
Minulla on ollut viheliäisen paljon tekemistä, olen tehnyt liikaa töitä. Ylitöitä ja koko eilinen päivä meni istuessa konferanssissa. Tylsääkin tylsempää istua koko päivä kuunnellen sellaista, mikä vain vähän kiinnostaa. Mieluummin olisin käyttänyt vapaapäiväni toisin. Sokerina pohjalla oli kuitenkin se, kun sain hakea uuden autoni liikkeestä. Se kruunasi päiväni. Arjen pikku iloja on se, kun saa ajaa uuden uutukaisen autonsa ulos liikkestä. Se tuoksuukin uudelta. Ja se kulkee kuin höyhenpatjan päällä. Tulen aivan lyyriseksi. Aurinko paistaa, marraskuu on alkanut. Mikä piristäisi ja kuka lohduttaisi Nyytiä talven kynnyksellä? Jään odottelemaan...netta