Kuluuko aika,mikä aika?

Veikkauskävely alkoi viime sunnuntaina. Olimme kävelemässä sen koko klaanimme voimin.Jopa nuorin lapsenlapsi teki debyytin siellä. Veikkausten tulokset vaihtelivat yhdeksästä yhteentoista, aika hyvin siis. Joskus on mukana niin kinkkisiä kysymyksiä, että jäävät arvailuksi. Tänään en päässyt mukaan, kun olin yön töissä. Pitkän yön, nimittäin vaihdettiin kesäajasta takaisin normaaliaikaan. Yksi tunti lisää, eikä uskoisi, jollei olisi kokenut, miten yksi tunti lisää työaikaan voi tuntua puolen vuoden mittaiselta. Mitä pelleilyä tämä jokavuotinen siirtyminen kesäaikaan ja taas syksyllä takaisin normaaliaikaan, oikein on? Kuka selittäisi mitä aika on? Aika kuluu, aika menee nopeasti, mitä se tarkoittaa? Aika ei kulu, me ihmiset kulumme, eikä aika mihinkään mene, se on. "Koska olisi aika elää? Koska olisi aika..? Me emme pääse perille. Me olemme perillä eilen, joka hetki." (Lassi Nummi). Olen vähän samaa mieltä. netta

Kaksi naista

Silloin kun elämä tuntuu tylsältä saman kertaukselta,on hyvä tarttua kirjaan joka kertoo toisenlaiseta todellisuudesta. Esimerkiksi sellainen kirja joka kertoo sodan jalkoihin omaa syyttään joutuneiden ihmisten kohtaloista. Omaa kirjahyllyä on joskus kiva kaivella ja kokea ahaa-elämyksiä. Sieltähän löytyy oikeita aarteita, klassikoja, joiden arvo ja sanoma eivät himmene. Eräs sellainen on Alberto Moravian Kaksi naista, joka on filmattukin Sophia Loren pääroolissa. Luin kirjan taas kerran, ja se sai minut ajattelemaan, miten vähän ihminen todella tarvitsee elääkseen. Miten vähään piti sodan jalkoihin jääneiden ihmisten tyytyä. Se antaa valtavan kontrastin tämän päivän ihmisiin, jotka saavat kaupasta kaiken tarvitsemansa, tuoreena, päivättynä, ilman pelkoa pommituksista tai pahojen miehityssotilaiden mielivallasta. Suosittelen kirjan lukemista. Se herättää ajatuksia. Ja sitten pari pakollista sanaa syksystä. Koska en ole runoilija, sanon sen Hellaakosken sanoin, kas näin: "Suvi on hienotunteinen. Hyvästeittä se lähti heti kun syttyi kuumeinen ensimmäinen tähti". netta

Kalaasit

Eilen meillä oli kalaasit. Kyllä on mukava kerätä koko klaani ympärilleen. Lapset ja lastenlapset. Niin on aina jouluisin, mutta Kari haluaa kerätä klaanin myös lokakuussa, kun hänellä on syntymäpäivä. Klaanimme kasvaa, keväällä syntyy vielä lapsenlapsi lisää. Kuulemma tyttö, joka saa nimekseen: Siri. Olin ensin kauhuissani, sillä oma anoppini oli nimeltään Siiri. Kaikki vanha tulee aina uudelleen muotiin, niinkuin lasten nimetkin. Se on hyvä trendi. Outoa on tietysti ensin tottua sellaisiin kauheisiin vanhojen tanttojen nimiin kuin esim. Hilma. Selma ja Hulda. Kamalia nimiä, jotka assesioivat lapsuuden hirmuihin. Niinkuin esim. koulukeittolan kauheaan Selmaan ja koukkuselkäiseen Hilma-tätiin.Olen joskus katsellut Hesarista kastettujen lasten nimiä. Kylläpä jotkut vanhemmat keksivät lapsilleen omituisia nimiä, joita on jopa vaikea lausua ja taivuttaa suomenkieleen. Mutta eiliset kalaasit olivat hauskat, niistä jää lapsillekin muistoja. Koko elämähän koostuu muistoista. Huomatkaa, että tämäkin päivä lisää niitä, muistoja näin muodostuu... netta

Metsä

On tullut rämmittyä metsissä taas usean kerran tänäkin syksynä. Kanttarelleja on saatu ihan jo kyllästymiseen asti. Metsässä kulkeminen on minulle nautintoa. Pian alkava hirvijahti taas pitää minut poissa metsistä. Yritän myös olla ajattelematta hirviparkoja, joita machomiehet pääsevät jahtamaan sydämensä halusta. En voi ymmärtää, että myös naiset haluavat metsästää ja tappaa. Eikö naisen luonteeseen kuulu suojella elämää? "Jos miestä kohti uroskarhu vahva tallustaa,
se usein säikkyy huutoa ja syrjään kavahtaa. Jos naaraalle taas karjutaan, se uhrin raatelee,
kas, emo vaaraa uhmaten pentujaan suojelee." (Ruduard Kipling) Näihän se on. netta