Ovella Sylvester vuottaa

Vuoden viimeinen ilta. Sylvester viettää nimipäiväänsä ja kohta vuosi vaihtuu. Joulu on juhlittu ja ohitse taas tältä erää. Vieläkin korvissa soivat ihmeen ihanat, vanhat joululaulut, kuten esimerkiksi tämä: Joulupuu on rakennettu laudoista ja nauloista... Meillä jouluperinteet jatkuvat vuodesta toiseen. Juuri kun yksi katras lapsenlapsia on saatu niin isoksi että he itse haluavat olla pukkina, niin taas pitää alkaa pukkitouhut uudelleen, kun uusia pikku ihmisiä ilmaantuu sukuun. No, tänä vuonna arpa lankesi minun osalleni näytellä pukkia. Uskokaa tai älkää, mutta se ei olekaan niin helppo homma kuin luulisi. Pukeuduin pukkitamineisiin, perinteen mukaan pukin kuuluu tulla tontin reunalla sijaitsevasta pikku metsästä. Minä kompuroin pimeässä kynttilälyhty kädessni (sekin kuuluu perinteisiin, että pukki heiluttelee lyhtyä) taskulamppu kädessäni, liian isot kengät jalassani, mutta oli kauhen vaikea nähdä mitään pukin naamarin kapeista silmäraoista. Pudotin toisen kenkäni, joka kuitenkin löytyi taskulampun valossa aikani etsittyäni. Koputtelin oviin ja ikkunoihin, niinkuin pukin kuuluu, ja kaikki menikin hyvin siihen asti, kun astuin sisään. Silmälasini huurtuivat enkä enää nähnyt yhtään mitään.Naamarin silmän aukoista on muutenkin vaikea nähdä, mutta nyt sokeuduin täysin. Jotenkin kuitenkin selviydyin roolistani (pakko oli nostaa välillä naamaria, että näin edes jotakin). Kaikki meni lopulta hyvin: isommat lapset ja aikuiset näyttelivät roolinsa muka pukkiin uskoen ja pienin, puolitoistavuotias, jonka vuoksi koko näytelmä esitettiin oli varmasti ihan tyytyväinen joulupukkiin. Joulu oli ihan ihana taas kerran. Ihanaa myös se että se on ohi. Minä puolestani en enää aio esiintyä joulupukin roolissa, tämä riitti minulle.
Tämä olikin viimeinen raportti joulusta, nyt suunnataan katse uuteen vuoteen. Olen edelleen niin lapsellinen että uskon että Uusi vuosi onnen tuopi, Hei, ovella Sylvester vuottaa... Hyvää uutta vuotta netta

Joulutervehdyksiä

Joulu on jo ovella, joulukortteja ja tervehdyksiä on lähetetty ja saatu. Joulutervehdyksen saaminen kummasti lämmittää mieltä. Nekin kaukaiset serkut ja vanhat toverit, joita ei ole vuosiin tavannut, vielä muistavat. Ja ainakin sillä hetkellä kun ovat tervehdystä kirjoittaneet, muistaneet juuri minua. Viime vuonna, kun olin Saksassa joulumarkkinoilla, sain sieltä sellaisen paperin, jossa oli joulutervehdys monella eri kielellä. Niinpä puolalaisen ystäväni Wandan joulukorttiin osasin kirjoittaa ihan oikealla puolan kielellä hyvää joulua, kas näin: Wesolyh swiat Bozelo Narodzenia. Aika vaikea lause, vai mitä? Mutta jotkut niistä kuulostavat ihan hauskoilta, niinkuin esim. kiinaksi: Kung His Hsin Nien tai mandariininkielellä: Bing ehu shen Tan. Jos taas ystäväsi on kreikkalainen, hänen korttiinsa voit kirjoittaa: Kala Christouyenna, ja Hawaijin saaren asukkaalle taas: Mele Kalikimaka! Latviassa se sanotaan näin: Linksmu Kaledu! Minä puolestani sanon kaikille hyvää joulua, mutta jos haluan sanoa saman japaniksi, sanon: Merri Kurisumasu! netta

Hyvää tahtoa

Näyttää siltä, että saamme vihreän joulun, mutta sekös olisi jotain uutta. Näillä leveysasteilla ei lumijoulua ole esiintynyt moniin vuosiin. Joka vuosi sama juttu: krookukset ovat lähteneet kasvamaan, ruoho viheriöi ja joulun tunnelmaan on aina vain vaikeampi päästä. Joulun sanoma on, että ihmisillä olisi silloin hyvä tahto. Hyvää tahtoa yksilötasolla on lahjojen antaminen läheisille ja kaikille meille tärkeille ihmisille. Alunperin se on niin ollutkin, mutta mielestäni nykypäivänä täysin ryöstäytynyt käsistä. Ystävällisiä ajatuksia voi -ja pitääkin- joulun aikaan ajatella. Kauniit sanat eivät voi mitätöidä pahojen ajatusten voimaa. Ajattele sen tähden ystävällisesti kaikkia eläviä olentoja. Koskaan ei ole liian aikaista (tai myöhäistä) tarttua hetkeen. Siispä lähdenkin tästä valmistamaan porkkanalaatikoita. netta

Joulun muistilista

Joulu lähestyy ja hermot kiristyy, hah hah, ei nyt ihan niinkään, mutta mielessä on monta asiaa yhtä aikaa. Kirjoittelen listoja, muu ei auta. Lista siitä mitä piti ostaa joulupöytään, lista henkilöistä, joille ostaa sopiva jululahja, - kuljen tungoksessa ja kaivelen laukkuani, -vain huomatakseni, että listat ovat jääneet kotiin. Onneksi alkaa homma olla hanskassa. Pistän tähän näytteeksi joulun muistilistaa: Vimeiset kortit postiin, siivoa vähän joka ilta, matot kerrankin ulos, kiilloita hopeat, hae kuusenjalka vintiltä, hätänumerot johonkin puhelimen lähelle, osta jouluherkut kissoille, muista manteli puuroon, tee lasimestarinsilli, vie kukkakori perheystäville ja naapurille (ja ota vastaan samanlainen heiltä) keksi lahja anopille, serkuille, kummilapsille, jne. istu hetkeksi alas, hengitä syvään, jätä loput tekemättä. Lapsenlapseni Sanna oli viime sunnuntaina kilpailemassa Ymerin kisoissa. Otti osaa 60-kympin juoksuun, ja pituushyppyyn, voitti juoksun, mutta pituushypyssä nyrjäytti jalkansa, ja tuli silti kolmanneksi. Hän on oikea sporttityttö, käy yleisurheilukoulua. Toivon että hyvä harrastus, esim. urheilu suojaa joka puolella vaanivilta paheilta. Nykyajan nuorilla tytöillä, miksei pojillakaan, ei totisesti ole helppoa. Olen tullut siihen tulokseen, ettei kannata turhaan itseään stressata tai väsyttää ei edes joulukuun pimeyden vuoksi, vaan tehdään niinkuin Lauri Viita runossaan: "Maataan, veljet, maataan pitkään, kun on saatu kunnon yö! Ollaan vain ja hengähdellään; nyt saa elää sydämellään, nyt ei, veljet, ruoskat mitkään enkeleitä lyö." netta

Tylsän päivän mietteitä

Tämä on niitä päiviä, jolloin ei huvita mikään. Ehkä pidänkin vapaapäivän kaikista täytymisistäni ja lueskelen. Luin äskettäin Bernhard Schlinkin kirjan Lukija, ja parhaillaan luen saman kirjailijan Hemkomsten. Nämä löysin kirjastosta, toisen suomeksi, toisen ruotsiksi. Tämä saksalainen kirjailija on sitä sukupolvea, joka tunsi voimakasta kansallista syyllisyyttä edellisen sukupolven kansallissosialistien natsien hirmutöistä. En ole sitä aiemmin ajatellut, mutta on täytynyt olla kauheaa saada kuulla oman kansan ehkä omien vanhempien teoista. Kannattaa lukea ainakin Lukija. Aloitin eilen Austerin Sattumuksia Brooklynissä ja heti sain nauraa ihan ääneen. Kas tässä kirja, joka on mieleeni. Ja lukuvuoroa odottaa jo Oatesin Dödgrävarens dotter, jonotin sitä kirjastosta ja pakko on alottaa sitäkin. Luen aina kolmea kirjaa yhtä aikaa. Muuten en ikinä ehtisi lukea kaikkea mitä haluan. Kuuntelen mielelläni musiikkia autolla ajaessani. Välillä kuuntelen klassista välillä amerikkalaisia 50- ja 60-luvun iskelmiä. Kuuntelin aikani oopperaa mutta sitten vaihdoin taas tyyliä ja löysin vanhan tutun Bob Marleyn levyt. Jos jotain voi sanoa klassiseksi niin Marleyn kappaleita. Niihin en väsy koskaan. Ehkä ne samalla myös muistuttavat minua ajasta jolloin Marleyn musiikki oli pop kuten myös omakin elämäni. Is this love, is this love, is this love, is this love, that I am feeling...? netta

Joulukuun pimeyttä

Voi tätä joulukuun pimeyttä. Tämän viikon ainoa vapaapäivä tänään. Lähdin kuntosalille ja sen jälkeen oli aikomus vähän kierrellä kaupoissa, mutta en viitsinytkään. Huomenna menen palkkaneuvotteluun ja sen jälkeen kaupungille kiertelemään. Koko viikonloppu menee töissä, joten ei ole vapaa-ajan ongelmaa. Lauantaina on Suomen itsenäisyyspäivä ja henkilökohtaisesti vielä tärkeämpi päivä se on minulle siksi, että se on nuorimman poikani syntymäpäivä. Mikä ilo ja onni silloin oli saada terve poika. Siihen tunteiden myllerrykseen sekoittuu vielä Ruotsin suurin juhla, nimittäin Nobel-juhlallisuudet, jotka osuvat samoihin aikoihin. Suomessa katsotaan tv:stä linnan juhlia ja Ruotsissa Nobel-juhlaa. Pitäähän sitä noteerata minkälainen iltapuku Silvialla tänä vuonna on. Se nyt kuuluu jo ihan perinteisiin, ja perinteet ovat sitä että ihmisellä on jotain enemmän kuin arkipäivä. Eikös se niin ole? netta

Vuoden pimein kuukausi

"Huhtikuu on kuukausista julmin" - muka! Kyllä se on joulukuu, minulle. Kaikista vuoden kuukausista kammoan eniten joulukuuta. Se tietää pimeyttä aamusta iltaan. Lucian-päivää jolloin sataa kylmää, inhottavaa sadetta tai räntää, puhumattakaan kaikesta joulun vieton valmisteluista. Nyt se sitten on taas edessä. Mistä keksiä kaikille sopivat lahjat, kun kaikilla jo kaikkea on? Teen myös suomalaiset jouluruuat ja ihme kyllä, ruotsalaiset miniäni ovat ihan hulluina lanttu- ja porkkanalaatikoihin. Olen jo laittanut muutaman kerran laatikoita ja vienyt heille, muka joulua varten, mutta aina käy niin, että laatikot hotkaistaan saman tien ja taas saan tehdä uusia. Tähän aikaan kuuluu myös monia traditiota. Niinpä adventtia juhlistimme juomalla glögiä. En ole yhtään ihastunut makeaan glögiin, tulen siitä pahoinvoivaksi, mutta pakko noudattaa traditioita. Olis semmoinen nappi, jota painamalla voisi hypätä joulukuun yli suoraan tammikuulle. Ystäväni Raija lähti juuri puoleksi vuodeksi Espanjaan, ja niin ollen pääsi kuin koira veräjästä näistä kinkun paistamisista ja muusta sellaisesta. Sunnuntaina oli tämän syksyn viimeinen veikkauskävely. Voitin ison kylpypyyheliinan, kun osasin arvata ylimääräisen kysymyksen ihan prikulleen oikein. Piti arvata vanhan kirjan julkaisuvuosi, ja pistin mitään ajattelematta luvun 1908, hah hah, se oli oikea vastaus, olin ainoa joka oli arvannut oikein.Joskus mua onnistaa. netta

Aika kiitää

Jestas sentään kun nämä vapaat kiitävät nopeasti. Puolitoista viikkoa "pitkällä vapaalla" ja niin vaan aika meni etten mitään tähdellistä ehtinyt saada aikaan. Mutta kun ajattelen niin kaikenlaista sentään. Olen käynyt kuntosalilla ahkerasti, ja jo huomaan, miten minusta kehkeytyy aivan uusi ihminen. Hah hah, tämä on tietenkin toiveajattelua. Eilen kävin tekemässä lehtihaastattelun. Tapasin todella mielenkiintoisen ihmisen, jonka kanssa olisi ollut mukava keskustella kauemminkin. Aikaa vaan ei muka ollut taaskaan. Mitä ihmettä tämä kauhea kiire ja ajan puute oikein meillä ihmisillä on? johtuuko se siitä, että tiedämme olevamme kuolevaisia? Hautojen laulusta taaskin loppulause: ..."kaikkien on kuoltava ja jätettävä auringon valo. Mutta jos olisi mahdollista hopealla tai kullalla lunastaa Zeuksen päätös pois, kukaan rahakas ei olisi astunut alas Haadekseen." Nämä säkeet on kirjoitettu hautakiveen 200-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Mutta kuka kumma tänne maailmaan haluaisi iäksi jäädä olemaan? netta

Viesti kirjailijalta

Maassa on vähän valkoista puuterimaista lunta. Kävin kuntosalilla ja olo on autuas. Ilahduin kovasti aamulla kun katsoin postiani. Olin nimitäin saanut meilin kirjailija Hannu Mäkelältä. Minä luen juuri Mäkelän kirjaa Isä, ja pidän siitä kovasti. Olen aina tykännyt Mäkelän teksteistä. Eilen katsoin pilan päiten onko Hannu Mäkelällä kotisivua, ja kyllä oli, vaikka päivitys oli muutaman vuoden vanha. Lähetin pienen viestin, vaikka epäilin ettei sitä kukaan lue, kun kotisivun viimeinen päivityskin oli vuodelta -04. Mutta kirjailija Mäkelä vastasi meiliini heti. Olen iloinen, tottakai. Kävi toteen ainakin se, että maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. netta

Sattumuksia Brooklynissä ja lintulaudalla

Olen tilannut Paul Austerin kovasti kehutun kirjan: Sattumuksia Brooklynissä. Odotan sitä innolla, se on saanut hyvät arvostelut. Kirja alkaa lauseella: "Etsin rauhallista paikkaa, jossa kuolla." Eikö jo tuonkaltainen alkulause kiihota mieltä saada lukea siitä enemmän? Pitkä vapaani alkoi, kovan työputken jälkeen. En tee suunnitelmia, otan päivän kerrallaan. Nyt on kyllä niin että linnut syövät minut talosta maantielle. Aloitan pikkulintujen talviruokinnan joka vuosi lokakuun puolivälissä. Tähän mennesssä ovat ruokavieraat tyhjentäneet jo ties miten monta säkillistä siemeniä. Siellä käy valtavasti porukkaa syömässä. Erilaisten pikkulintuparvien lisäksi käy oravaherra joka päivä aamiaisella, ja tikka ja ties mitä muita isompia lintuja. Mustarastas, joka alkukesästä soittelee minulle öisin huilua, on vaimoineen myös monivuotinen talviruokailija. Jos olisi aikaa, seurailisin lintulaudan säpinää kiikarin avulla. Ehkä opettelisin myös lintujen nimiä. Lopuksi Hautojen laulusta: Katso kuinka pian lakastuu se mikä äsken kukki. Katso kuinka pian vaipuu se mikä äsken oli ylhäällä. Me synnymme kuolemaan. Alku määrää lopun. netta

Paha maa

Olen järkyttynyt. Katsoin eilen suomalaisen filmin nimeltään Paha maa, ja koin aikamoisen järkytyksen. Jo filmin ensi repliikissä käytettiin vittu-sanaa ja sitä sanaa sitten viljeltiin jokaisessa ja joka toisessa lauseessa. Sitäpaitsi muita kirosanoja oli melkein joka lauseessa. Tällaiseksikö kielenkäyttö on mennyt Suomessa? Ja elokuvan juoni sitten! Se sisältää kiroilun ja alatyylin kielen lisäksi seuraavaa: potkut töistä, huumeiden käyttöä, pahoinpitelyjä,kaksi väkivaltaista murhaa, poliisin murha, vanhempain väkivaltaa lapsiaan kohtaan, pornoa, "sukupuolista kanssakäymistä" homoerotiikkaa, autovarkauksia, ynnä muuta ynnä muuta, sitä rataa, koko ajan v-sanoilla höystettyinä. En ole vuosiin katsonut suomalaista filmiä, ja nyt minulle tätä suositeltiin. Itse filmi on saanut loistavat arvostelut. Herää kysymys: onko Suomesta tullut filmissä kuvattu paha maa, vai onko se aina ollut sellainen? Koulusurmien jälkeen sai lehdistä lukea, miten väkivaltainen maa Suomi on. No jos tämän tasoista, minun mielestäni suoranaista törkyä näytetään kansalle, eikö jo se sano jotain kansan sivistystasosta?
Vai olenko itse unohtanut perisuomalaisuuden käyttäytymisen ja luonteen mallin? Onko kymmenien vuosien Ruotsissa asuminen tuonut etäisyyttä, niin etten pidä filmiä loistavana, vaan törkynä. Täten otan riskin tulla kutsutuksi ajastaan rattailta pudonneeksi moraalitantaksi, mutta siitä viis. Olen tuonut esiin mielipiteeni ja samalla olen iloinen, etten enää asu "Pahassa maassa" jos se on noin paha. Sain käsiini kirjan Hautojen lauluja, siitä nämä säkeet: "Ohikulkija, tiedä, kohtalo ei säästä hyviäkään." Niinhän se on, eikö olekin? netta

Elämä yllättää

Tänään sitten kävin hammaslääkärissä. Turvonnut poski oli tietenkin hampaan juuren tulehdus. Että aina pitää olla jotain.!! Hammaslääkäri kertoi, että kaikki maksut ovat tuntuvasti kohonneet, tietenkin!!. Yhden ainoan hampaan korjaus tulee maksamaan runsaat nelisen tuhatta kruunua. Miten hauskaa! Miten kamalaa, mutta minkäs teet! No,positiivisesti ajatellen, on hyvä että minulla on oma hammaslääkäri, joka on hoitanut suuni kalustoa jo vuosia ja on mukava ja ymmärtäväinen. Mikäs hätä minun on, aina on apu saatavilla jos tulee ongelmia hampaiden kanssa. Olen oikeastaan etuoikeutettu. Pois siis valitus. Elämä on sitä mitä se on, enimmäkseen epäoikeudenmukaista. Kiva juttu sattui eilen. Puhelin soi ja siellä oli yllättäen Ethel, huonetoverini Italianmatkalta. Hän oli jo kauan halunnut soittaa ja ottaa yhteyttä. Meillä olikin hauska keskustelu, muistelimme italianmatkan kaikenlaisia kommelluksia. Nauratti kamalasti kun muistelimme kaikkea, joka ei silloin naurattanut, mutta nyt jälkikäteen oli kamalan hauskaa. Ilahduin kauheasti Ethelin soitosta. Hän kutsui minua käymään Vargölla, ja lupasi minut tutustuttaa siellä oleviin omiin mansikkapaikkoihinsa. Ihanaa. Kunhan kevät koittaa lähden vierailulle Vargölle. Ethel ei olekaan ihan tavallinen tantta, hänessä on taikaa. Muistan ikäni, miten me hihittelimme hotellihuoneessa iltaisin. Me olimme vähän samanlaisia hupakoita kumpikin. Mukava todeta ettei mikään ole iästä kiinni. Joten elämä yllättää silloinkin kun sitä ei odota. Älkäämme siis masentuko, koskaan ei tiedä, mitä seuraavan kulman takana odottaa... "tuntuu kuin läheltä aivan kuuluisi kohina laivan"... netta

Kuntosalille!

Jotain pitää tehdä. Ymmärrän tosin sen itsekin, mutta silti kaikenlainen liikunta on minulle vastenmielistä. Sporttisuus on minusta kaukana. Jumppa ja joggaaminen kauhistus. Mieluiten loikoilen sohvalla lukien hyvää kirjaa. Ah, se on onnea. Mutta valitettavasti sillä lailla ei kunto kohene. Nyt olen sitten aloittanut kuntosalilla käynnit. Tosin muutama vuosi sitten kävin gymissä myös ja pidin siitä, mutta sekin sitten jäi ja laiskuus voitti. Oikeastaan kuntosali on ihan mukava juttu. Tänään siellä oli oikein ohjaaja, mutta kun mies koski olkaani ja yritti antaa minulle neuvoja, ärähdin, etten tarvitse yhtään minkäänlaista ohjausta. Piste. Miesparka pyysi anteeksi. Tietenkin sanoin vain laskeneeni leikkiä, mutta totta puhuen halusin sanoa, että antakaa mun olla rauhassa! Katsotaan nyt, miten kauan kuntosali-innostus jatkuu. Hyvässä lykyssä koko vuoden, sillä ostin vuosikortin. Jos täällä maailmassa kerran pitää olla ja elää, niin parasta yritää pysyä terveenä ja edes jonkinlaisessa fyysisessä kunnossa. netta

Hirviö ja kuolema

Apua! Muistutan Frankensteinin hirviötä! Toinen poski on turvoksissa, enkä ymmärrä mistä se tuli. Hammaslääkäriin kai on mentävä kiireesti. Kohtalon ivaa on se, että minulla oli aika hammaslääkäriin perjantaina, mutta jouduin sen perumaan kun piti olla työpaikan konferenssissa. Ja heti tuli kosto, poski turposi. Olen söpö pulloposki, mutta vain puolet kasvoista on pullollaan. Sunnuntaina olimme veikkauskävelyllä koko klaani. Hieno juttu, tulos oli 10 oikein. Viime viikon lehdessä oli entisen työtoverini kuolinilmoitus. Surullista, vaikka jo tiesinkin että loppu oli lähellä. Sitten taas mieleen tulvi muistoja. Rose-Mari oli aina iloinen, ei koskaan negatiivinen. Ja nyt hän on poissa, rintasyöpä. Se pysähdyttää miettimään myös omaa katoavaisuuttani. -"Jos kuolen tänään, kuolen mieluiten onnellisena. Ellen kuole, olen saanut elää yhden onnellisen päivän." netta

Tervetuloa marraskuu

Pyhäin päiväksi tätä ennen sanottiin. On tullut niin paljon uutta, vainajien päivä ja viimeisin villitys tämä Halloveen-touhu. Pitää varata iso pussillinen karkkeja, sillä tiedän lapsilaumojen kulkevan koko illan ovella pyytämässä karkkia. Olen joka vuosi varautunut, ja jakelen mielelläni lapsille namuja, vaikka naapurit eivät sitä tee, vaan ajavat lapset pois oveltaan.
Minulla on ollut viheliäisen paljon tekemistä, olen tehnyt liikaa töitä. Ylitöitä ja koko eilinen päivä meni istuessa konferanssissa. Tylsääkin tylsempää istua koko päivä kuunnellen sellaista, mikä vain vähän kiinnostaa. Mieluummin olisin käyttänyt vapaapäiväni toisin. Sokerina pohjalla oli kuitenkin se, kun sain hakea uuden autoni liikkeestä. Se kruunasi päiväni. Arjen pikku iloja on se, kun saa ajaa uuden uutukaisen autonsa ulos liikkestä. Se tuoksuukin uudelta. Ja se kulkee kuin höyhenpatjan päällä. Tulen aivan lyyriseksi. Aurinko paistaa, marraskuu on alkanut. Mikä piristäisi ja kuka lohduttaisi Nyytiä talven kynnyksellä? Jään odottelemaan...netta

Kuluuko aika,mikä aika?

Veikkauskävely alkoi viime sunnuntaina. Olimme kävelemässä sen koko klaanimme voimin.Jopa nuorin lapsenlapsi teki debyytin siellä. Veikkausten tulokset vaihtelivat yhdeksästä yhteentoista, aika hyvin siis. Joskus on mukana niin kinkkisiä kysymyksiä, että jäävät arvailuksi. Tänään en päässyt mukaan, kun olin yön töissä. Pitkän yön, nimittäin vaihdettiin kesäajasta takaisin normaaliaikaan. Yksi tunti lisää, eikä uskoisi, jollei olisi kokenut, miten yksi tunti lisää työaikaan voi tuntua puolen vuoden mittaiselta. Mitä pelleilyä tämä jokavuotinen siirtyminen kesäaikaan ja taas syksyllä takaisin normaaliaikaan, oikein on? Kuka selittäisi mitä aika on? Aika kuluu, aika menee nopeasti, mitä se tarkoittaa? Aika ei kulu, me ihmiset kulumme, eikä aika mihinkään mene, se on. "Koska olisi aika elää? Koska olisi aika..? Me emme pääse perille. Me olemme perillä eilen, joka hetki." (Lassi Nummi). Olen vähän samaa mieltä. netta

Kaksi naista

Silloin kun elämä tuntuu tylsältä saman kertaukselta,on hyvä tarttua kirjaan joka kertoo toisenlaiseta todellisuudesta. Esimerkiksi sellainen kirja joka kertoo sodan jalkoihin omaa syyttään joutuneiden ihmisten kohtaloista. Omaa kirjahyllyä on joskus kiva kaivella ja kokea ahaa-elämyksiä. Sieltähän löytyy oikeita aarteita, klassikoja, joiden arvo ja sanoma eivät himmene. Eräs sellainen on Alberto Moravian Kaksi naista, joka on filmattukin Sophia Loren pääroolissa. Luin kirjan taas kerran, ja se sai minut ajattelemaan, miten vähän ihminen todella tarvitsee elääkseen. Miten vähään piti sodan jalkoihin jääneiden ihmisten tyytyä. Se antaa valtavan kontrastin tämän päivän ihmisiin, jotka saavat kaupasta kaiken tarvitsemansa, tuoreena, päivättynä, ilman pelkoa pommituksista tai pahojen miehityssotilaiden mielivallasta. Suosittelen kirjan lukemista. Se herättää ajatuksia. Ja sitten pari pakollista sanaa syksystä. Koska en ole runoilija, sanon sen Hellaakosken sanoin, kas näin: "Suvi on hienotunteinen. Hyvästeittä se lähti heti kun syttyi kuumeinen ensimmäinen tähti". netta

Kalaasit

Eilen meillä oli kalaasit. Kyllä on mukava kerätä koko klaani ympärilleen. Lapset ja lastenlapset. Niin on aina jouluisin, mutta Kari haluaa kerätä klaanin myös lokakuussa, kun hänellä on syntymäpäivä. Klaanimme kasvaa, keväällä syntyy vielä lapsenlapsi lisää. Kuulemma tyttö, joka saa nimekseen: Siri. Olin ensin kauhuissani, sillä oma anoppini oli nimeltään Siiri. Kaikki vanha tulee aina uudelleen muotiin, niinkuin lasten nimetkin. Se on hyvä trendi. Outoa on tietysti ensin tottua sellaisiin kauheisiin vanhojen tanttojen nimiin kuin esim. Hilma. Selma ja Hulda. Kamalia nimiä, jotka assesioivat lapsuuden hirmuihin. Niinkuin esim. koulukeittolan kauheaan Selmaan ja koukkuselkäiseen Hilma-tätiin.Olen joskus katsellut Hesarista kastettujen lasten nimiä. Kylläpä jotkut vanhemmat keksivät lapsilleen omituisia nimiä, joita on jopa vaikea lausua ja taivuttaa suomenkieleen. Mutta eiliset kalaasit olivat hauskat, niistä jää lapsillekin muistoja. Koko elämähän koostuu muistoista. Huomatkaa, että tämäkin päivä lisää niitä, muistoja näin muodostuu... netta

Metsä

On tullut rämmittyä metsissä taas usean kerran tänäkin syksynä. Kanttarelleja on saatu ihan jo kyllästymiseen asti. Metsässä kulkeminen on minulle nautintoa. Pian alkava hirvijahti taas pitää minut poissa metsistä. Yritän myös olla ajattelematta hirviparkoja, joita machomiehet pääsevät jahtamaan sydämensä halusta. En voi ymmärtää, että myös naiset haluavat metsästää ja tappaa. Eikö naisen luonteeseen kuulu suojella elämää? "Jos miestä kohti uroskarhu vahva tallustaa,
se usein säikkyy huutoa ja syrjään kavahtaa. Jos naaraalle taas karjutaan, se uhrin raatelee,
kas, emo vaaraa uhmaten pentujaan suojelee." (Ruduard Kipling) Näihän se on. netta

Elämä toisaalla

Olen miettinyt paljon erästä asiaa. Miten Ruotsissa eläminen on vaikuttanut meihin, jotka olemme viettäneet suurimman osan elämästämme täällä. Sopeutuneina ruotsalaiseen yhteiskuntaan, eläneet sen osana. Jotenkin se on ihmistä muovannut. Eron huomasin selkeästi kesällä kun sain vieraita Suomesta. Ihmisellä joka on elänyt toisessa kulttuurissa on selvästi laveampi näkökulma kuin aina samalla paikalla eläneellä kansalaisella. Tätä ajatusta selvittää sana nostalgia. Kreikan sana nostos tarkoittaa paluuta, algos kärsimystä. Nostalgia tarkoittaakin tietämättömyyden kärsimystä: en tiedä mitä synnyinmaassani tapahtuu. Aika kuluu ja kaipaus päättyy, enää ei vuosikymmeniin ole riittänyt mielenkiintoa tietääkään. Elämä on eletty täällä, eikä muistista voi pyyhkiä pois elämää. Myös Odysseus, jonka harharetkistä luimme koulussa, ymmärsi, että hänen elämänsä olennaisin sisältö olikin Ithakan ulkopuolella, harharetkissä. Niin myös oman elämäni olennaisin sisältö on kyllä eletty ruotsalaisessa kulttuurissa. Olen kiitollinen siitä ja sen antamasta laveammasta näkökulmasta. netta

Italianmatkan elämyksiä

Useimmille on kai tuttu sanonta: Joka tekee matkan, sillä on kertomista. Minulla olisi nyt kertomista matkani elämyksistä pienen romaanin verran. Sain kokea ja nähdä valtavasti. Ensimmäinen etappi oli Veronassa, Romeon ja Julian tapahtumien paikalla. Näin jopa parvekkeen, jonka alla Romeo seisoi ja historialliset rakastavaiset kekustelivat. (muka) kaikkihan on vain Shakespearen mielikuvitusta. Mutta valokuvasin kuitenkin Julia-patsaan, noin niinkuin muistoksi. Kaikki tiet vievät Roomaan, kuten tiedetään. Tiedämme myös, ettäRooma on ikuinen kaupunki. Ikuiselta se todellakin tuntuu, historia on koko ajan läsnä. Raunoita joka puolella, joissa arkeologit suorittavat kaivauksia. Jos nyt luettelen kaikki klassiset nähtävyydet, jotka on ihan pakko nähdä, niin esinnäkin Vatikaanivaltio, jossa Paavi asustaa. Melkein näinkin Paavin, sillä juuri kun olimme siellä, tuotiin Paavia kesäasunnoltaan helikopterissa. Taiteesta kiinnostuneelle Vatikaani on aarreaitta, jos vain aikaa olisi enemmän. Sixtiiniläiskappeli on täynnä taidetta. Siellä voi nähdä alkuperäisen "Aatamin luomisen" esim. Myös Pietarin kirkko on valtava elämys. Tietysti näimme Espanjalaiset rappuset ja Fontana di trevin, suihkukaivon, jossa Anita Ekberg kahlasi. Colosseumissa kävin sisällä ja melkein tunsin kauhun jota gladiaattorit olivat aikoinaan tunteneet. Se on todella monen kauhean draaman näyttämö. Forumin rauniot huokuvat historiaa, sillä siellä on edelleen keisari Augustuksen palatsin raunoit, ja hänen työhuoneensa, josta lähtivät jouluevangeliumin sanat: keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki kansa oli verolle pantava. Niin, siellä hän istui ja sääti lakeja. Kävin tietysti Via Appia anticalla, joka on maailman vanhin tie. Sanotaan että itse Paavali on sillä kulkenut. Saimme vierailla Birgittalais-luostarissa. Myös Italian pienet kaupungit olivat mielenkiintoisia. Parmassa olimme yhden päivän, (tunnette kai parmakinkun ja parmesanjuuston?) Yövyimme Comossa, ja näin kauniin Como-järven, samoin Luganossa ihailimme Luganojärveä, miten kaunista siellä onkaan. Tulomatka kulki läpi Sveitsin, ja nyt olen kokenut Itävallan Dolomiitit, Italian Apenniinit ja Sveitsin alpit. Mahtavaa!! Elämyksiä on valtavasti vielä sisälläni isona klumppina. Niitä on sitten hauska purkaa pitkin talvea, ja muistella esim. sitä että huolimatta kauhustani kaikenlaisia luolia ja maanalaisia käytäviä kohtaan, uskalsin tutustua myös Rooman katakombeihin. Paljon, paljon on näköjään kertomista sillä joka tekee matkan. Kotiin päästyäni pistin heti soimaan Janne Tulkin kappaleen Rooma: "seisemän kukkulaa, kaupunki ihmeellinen... Garibaldi patsaana vartioi kun kaksi nuorta unelmoi... Rooma kaupunki ikuinen..." Roomassa oli kuuma, välimeren ilmasto ja täysi kesä. Mutta kesä jatkuu täälläkin. Aamulla kävimme sienimetsässä, omassa salaisessa metsässämme. Käynti palkittiin, kanttarelleja oli isot kentät keltaisenaan, kukaan muu ei tiedä tätä salaista sienimetsäämme. ...kesä jatkuu, kesä. netta

Matkaan, matkaan...

Huomenna lähtö Italianmatkalle. Olen sanonut sen ennenkin: Meno on paree ko olo, eli ihanaa taas olla menossa. Pakkaushommat ovat jotenkuten aloitettu. Kari kirjoitti listan mukaan- otettavista jutuista. Se helpottaa pakkaamista. Uskon vakaasti siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, miten muuten voisikaan olla. Sitten vaan heittäydyn tapahtumien vietäväksi. Ihanaa hulabaloota tämä elämä, kun välillä pääsee irti arjesta...netta

La Dolce Vita

Villiviini, joka peittää talomme, on alkanut muuttua punaiseksi. Muuten ilmassa on vielä kesän tuntu, mutta syysmaitiaiset ja koivujen kellastuvat lehdet juoruavat, ettei kesä aina kestä vaan... Ylihuomenna lähden Roomaan. Laukut pakkaamatta. Minusta laukkujen pakkaaminen on ikävää puuhaa, ja aina jätänkin sen viime tippaan. Viirus kropassani on saatu jotenkuten voitettua, mutta sen sijaan se vihulainen riehuu nyt Karissa. Hän on nyt sairaana. Mietin mitä ottaisin mukaani Italiaan, siellä on edelleen yli 30 asteen helle. Siis kotiin voin hyvällä syyllä jättää laamapaidan ja villaiset säärystimet. Myös paksu pomppa on varmaan liikaa. Kävin ostamassa kameraani uuden muistikortin, aion filmata ikuisen kaupungin nähtävyyksiä. Yksi päivä ja yö vietetään Milanossa. Aion myös, kuten aina, kirjoittaa matkapäiväkirjaa. Lupasin sen Mailalle, joka ei itse pääse mukaan. Nautitaan ihanasta elämästä...La Dolce Vita netta

Syksyä

Italian matkani lähestyy. Ilkeä viirus, jota olen potenut, osoittautuikin oikein sitkeäksi pikku paholaiseksi. Olen vielä puolikuntoinen. Olen elämäni aikana ollut niin harvoin sairas, että nyt ihmettelen kestääkö flunssa yleensä näin kauan? Luulin että se on parissa päivässä ohi. Ilmat ovat olleet kauhean sateisia. Lauantaina olimme skördefesteillä, sadonkorjuujuhlassa, ja tapasin siellä paljon vanhoja tuttuja. Oli mukava vaihtaa kuulumisia: miten kesä oli mennyt. Ostin mukaani kauniita koristekurpitsoja. Ne ovat sitten kauniita. Ihmettelen, miten luonto oikein muovaa noin koristeellisia pikku taideteoksia. Syyskuu on päässyt alkamaan. "Tule syksy, vaikka kuihtuvatkin ruusut, en voi muistojani menettää..." Ei, ei, muistot tästäkin kesästä seuraavat mukanani, ja lisää muistoja antaa Rooma, ikuinen kaupunki. netta

Kesäflunssa

Kesän viimeisiä, ihania aurinkopäiviä. Niistä pitäisi nauttia täysin rinnoin, taitavat olla niitä ihan viimeisiä. En pysty oikein täysillä nauttimaan, sillä kävi nolo juttu, sain kesäflunssan!! Milloin olen muka viimeksi sairastanut? En edes muista. Tämän ilkeän viiruksen sain tietenkin sateisesta sienimetsästä. Elokuu on ollut aika sateinen mutta sienestämästä se ei sentään estä. Siellä olen kastunut kerta kerran jälkeen ja sitten torstaiaamuna heräsin kurkku kipeänä ja kuumeessa!! Minulla ei ole ollut kuumetta kuin viimeksi yhdeksän vuotta sitten Kaliforniassa, kun istuin Santa Monica-beachilla, ja en edes ottanut aurinkoa, mutta illalla sai kovan kuumehorkan, olin polttanut selkäni ja itseni Kalifornian pettävässä auringossa. Siitä silloin selvisin, enkä ole sen jälkeen ollut kuumeessa, mutta nyt! Aion mitä pikimmin toipua ja olen syönyt valkosipulia ja levännyt. Minun Italian matkani lähestyy ja silloin on oltava primakunnossa... ja mitä tapahtuu? Ystävätär joka minut houkutti matkalle mukaan, soitti juuri äsken että hän oli sairastunut, eikä voi lähteä mukaan. Voi herran pieksut! Tästähän kehkeytyy oikein seikkailu. Joudunko asumaan yksinäni hotellihuoneessa, vai saanko ihan oudon ihmisen jakamaan sen? Sekin olisi tietysti ihan oikeasti seikkailua, jota pidän elämän mausteena. En ole koskaan välittänyt tylsästä arjesta, olen lapsesta asti halunnut elää elämän, jonka otsikkona olisi: Elämästäni tuli suuri seikkailu. Katsotaan mitä tapahtuu. Nyt on tämä kesä takanapäin, sille saa heittää hyvästit. Tänään sentään vielä grillataan ja syödään ulkona, kesän viimeisistä lämpimistä päivistä pitää ottaa vaarin. Toivotaan elämän antavan uusia kokemuksia jotka jättävät jälkeensä hupaisia muistoja. netta

Mätäkuun juttu

Pitkä, ihana kesä kallistuu loppua kohti. Viime päivinä on ollut selvää mätäkuun meininkiä, sataa ja paistaa vuoroin. Se tietää runsasta sienisatoa. Vähän on jo päästy kanttarellin makuun, mutta kunhan vielä malttaa odottaa vähän aikaa, niin sitten pääsee isoille apajille. Hyvät kanttarellipaikat ovat tiedossa ja sienestys on yksi niitä kesän tarjoamia riemuja. Suomesta saimme vieraita, ja heidän kanssaan meni aika kuin siivillä. Monenlaista koettiin, kävimme mm. Marstrandissa ja tutustuimme linnan vankityrmiin ja Lasse-Maijan historiaan. Mukava tavata ja saada olla yhdessä monivuotisten ystävien kanssa, niin kauan kuin se vielä on mahdollista. Eilen satoi ihan koko päivän eikä muuta voinut tehdä, kuin loikoa sohvalla ja lukea sateen rapistessa ja roiskuessa ikkunoihin. Ihanan kodikas tunne. Luin kaksi kirjaa yhtä soittoa. Toinen oli Kråke Lithanderin kirja: en tunn bok om att vara tjock, joka kertoi tietysti hänen vaikeuksistaan tulla hoikaksi. Mutta kirjassa oli muutakin, jotenkin minua lohdutti se, että myös kuuluisilla ihmisillä on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus ja itse elämässä monenlaisia asioita, jotka jättävät arpia sieluun. Katselen melkein joka yö tv:stä Kråken ruokaohjelmia. Toinen lukemani kirja oli Ruth Rendellin dekkari. Nämä kaksi kirjaa menettelivät sadepäivän ajanvietteeksi. Varsinaisesti juuri nyt luen kirjaa:Röd åklagare jonka on kirjoittanut kiinalainen Xiao Rundcrantz, ja joka vain vahvistaa näkemystäni Kiinasta.Sinne ei minun matkani johda koskaan, näin olen päättänyt. Tässä tätä. Annan sen neuvon että eläkää joka päivä isoilla kirjaimilla ja ottakaa pari huutomerkkiä mukaan!! Kysymysmerkit pitää pikkuhiljaa unohtaa! netta

kuuma kesä

On ollut tosi kuuma kesä. samalla myös ampiaiskesä, mutta on ollut ihana kokea tämäkin kesä. Kävimme Budapestissa. siitä kerron lisää seuraaavissa meileissäsni. Huomennna saamme vieraita Suomesta ja monenlasta ohjelmaa on jo varattuna vieraillemme. hei taas, -tuon kuuman kesän pitää päättyä kuitenkin niinkuin kaiken pitää joskus päättyä, mutta nautitaan niinkauan kuin voidaan... suvisin terveisin netta....

Luontoretki

Tänään teimme retken Mölarpin myllylle. Se on luonnonsuojelualue ja siellä on runsaasti erilaisia kasveja, harvinaisiakin, ja puita ja lintuja. Eri pituisia reittejä kulkee läpi aivan ihatuttavan luonnon. Valitsimme kaksi reittiä, joita oli nautinto kulkea. Sinne aion vielä mennä joskus yksinäni mietiskelyretkelle. Sellaiset yksinäiset kävelyt luonnossa ovat tutkimusmatkoja sekä luontoon että omaan itseeni. Tarvitsen sellaista. Olen aina ollut kiinnostunut kasveista. Olen sitä ikäpolvea, jonka piti kesäisin kerätä kasveja, eikä se mielestäni ollut lainkaan rasitus vaan lisäsi mielenkiintoa kasvien maailmaa kohtaan. Siitä johtuen kai tunnen vieläkin monia kasveja ja muistan niiden latinalaiset nimet ja heimot. Turhaa tietoa, voi joku ajatella, mutta ei taito tai tieto ole koskaan ollut raskas kantaa. Luonnonsuojelualue myös muistuttaa siitä, millainen luonto lintuineen ja eläimineen voisi olla ilman ihmisen kosketusta ja kaiken hävitysvimmaa. Minä sain oppia jo nuorena että:"Älä tallaa nurmikoita. Älä puita vahingoita. Älä riko luonnon rauhaa. Älä mellasta ja pauhaa." netta

Mansikoita

Eräs kesään ehdottomasti kuuluvista pakollisista kuvioista on puutarhamansikoiden poiminta. Vielä ihanampaa sitten on niiden syönti kermavaahdon tai jätskin kanssa. Monivuotinen perinne on ollut lastenlasten kanssa retki mansikkaviljelyksille Hyssnaan. Jo aivan pienistä pitäen ovat lapset tottuneet näihin poimintaretkiin. Tänään menimme jo aikaisin aamulla, huomataksemme, että mansikkapellot olivat mustanaan poimijoita. Kyllähän sieltä löytyi oma sänki meille jokaiselle ja mansikoita poimittiin astiat täyteen. Muutama mansikka lipsahti aivan kuin varkain myös suuhun, mutta myös se kuuluu asiaan. Puutarhamansikat ovat tietääkseni ainoa herkku, jota voi syödä ilman huonoa omaatuntoa, sillä ne ovat sekä hyviä että terveellisiä. Sesonki on hyvin lyhyt, niin että paras popsia mansikoita vaan huoletta. Elämässä on paljon huonompiakin paheita kuin mansikolla mässäily. "Kirjoitin tämän mansikkaisin sormin. Olen myös syönyt mansikoita." Arvatkaa keneneltä kirjailijalta edellä oleva lainaus on? Ettekö muista? sehän on Mika Waltarin Neljästä päivänlaskusta. Nauttikaa siis kesän tarjoamista nautinnoista, niitä tulee vielä lisää kunhan mustikat kypsyvät ja kanttarellit nousevat maasta. Miten ihanaa aikaa kesä on. Olis aina suvi ja sunnuntai, vai mitä... ja sois aina päivälliskellot. netta

Kesälomajuttua

Kesäloma on sitten alkanut. Sitä edelsi kauhea työputki, niin etten ehtinyt yhtään kirjoittaa blogiani. Me Boråsin kirjoittajatkin pidimme kauden päätöksen Mölarpin myllyllä, joka on tosi kaunis paikka. Idyllinen sanoisin, ja sinne teen vielä joskus retken. Kirjoittajien viimeinen harjoitus oli viisiosaisen jatkoketomuksen viimeisen osan kirjoittaminen. Kokeilimme, mitä tapahtuu kun kaikki kirjoittavat loppuosan, ja miten kukin meistä keksii loppuratkaisun jännittävään kertomukseen nimeltä Verta tiskialtaassa. Oli mielenkiintoista nähdä, miten erilaisin keinoin ratkaisuun oli päädytty. Kukin oman persoonallisuutensa mukaisesti. Minun kertomukseni oli verisin. Juhannuskin meni ohitseni töitä tehden. En ehtinyt tehdä juhannustaikojakaan, enkä päässyt keskiyöllä katsomaan kun ihme tapahtuu, nimittäin silloin kuulemma saniainen kukkii. Sen haluaisin nähdä. En ole vielä koskaan sattunut paikalle sitä näkemään, mutta ehkä vielä kerran... On tämä ihanaa aikaa, miksei aina ole kesä ja kesäloma? Muistattehan että parasta elämässä on seikkailu, se on elämän mauste. Siis seikkailkaa ja nauttikaa kaikesta mitä elämä tarjoaa. Hyviä päiviä eteenpäin. netta

Kesän kirkas huomen

On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain, vai onko? Ei ole sunnuntai vaan Ruotsin ikioma kansallispäivä, joka onkin nykyään pyhäpäivä. Miten sitä sitten pitää juhlistaa? Ei ole oikein tietoa perinteisestä juhlimisesta. Pitää ehkä syödä päiväkahvin kanssa sverigeleivoksia. Mistä saisin nyt tietoa että osaisin oikein olla? Tänään olisi niin hyvä päivä suursiivoukseen, mutten oikein kehtaa viedä mattoja ja polsterita ulos tuulettumaan nyt kun on juhlapäivä. Ulkona jatkuu helle, joka on samaa luokkaa kuin etelän maissa. Kuinkahan kauan puut vielä kestävät tätä kuivuutta ja kuumuutta ennen kuin alkavat muuttua keltaisksi. Mitkään ääri-ilmiöt eivät ole hyväksi. Niinkuin nyt tämä kauhea kuumuus. Kuinka lapsuuden kesissä oli aina kohtuus, oli taivaalla kelluvia valkoisia poutapilviä, ihanaa loisketta uimarannoilla, lempeää kesäsadetta ja ihanasti peloittavia ukkosilmoja, jolloin oli kiva seistä pihalla salamointia seuraten. Varsinkin kun äiti ja veli istuivat kumisaappaat jalassa keittiön komerossa ukkosta peläten. Aika kultaa muistot, niinhän se on. Mutta kesän kirkas huomen on totta edelleen. Laulun säveltäjän, Hjalmar Backmanin hauta on Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla. Joka kerta siellä käydessäni pysähdyn sen eteen ja hyräilen ...on kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain. Ei liiku lehti tuomen, on lintunenkin vait´ . Kummallista, kyllä lintujen konsertti kesäaamuisin on täydessä vauhdissa, harvoin ne vaiti ovat, vai mitä. Nautimme taas tästäkin päivästä täysillä netta

Poutapäiviä

Ei vaan tule sadetta. Nurmikko on kuivunut kovaksi kamaraksi. Äärimmäisyyttä taas tähän suuntaan. Ja kun sateet alkavat, lyön vetoa, että tulee satamaan monta viikkoa yhtä soittoa. Kuten viime kesänäkin. Pian vuoden täyttävä lapsenlapseni kävi eilen ja taaperteli pitkin pihaa tehden havaintoja. Yksi niistä oli kävellä paljain jaloin nurmella. Myös ruohon olemusta, tutkittiin, mitä oli tämä vihreä aine? Siitä se alkaa elämän kokeminen. Eurovision laulukilpailu tuotti Ruotsille järkytyksen. Ei tullukaan voittoa, voi kauhistus sentään. Kun on pienet odotukset, ei pettymyskään voi olla suurempi, sopisi pitää mielessä se. Luin jostain että paavia kovasti harmittaa, kun Vatikaanikin viimein joutuu maksamaan päästömaksuja. Ai että mistä? No synninpäästöistä tietenkin. Eletään ja ihmetellään. netta

Päämäärä

Sain vihdoinkin käsiini Väinö Linnan ensimmäisen kirjan Päämäärä. Se on hänen ensimmäinen yrityksensä kirjailijan uralla. Sitä ei ole ollut ennen lukijan saatavilla, ainakaan minun,koska kirjailija itse kielsi uusien painosten ottamisen siitä, ja vanhat painokset olivat jo aikoja sitten kadonneet kun minä aloin kiinnostua Väinö Linnan tuotannosta. Nyt löysin sen kirjastosta, Linnan oikeudenomistajat ovat viimeinkin antaneet luvan uusiin painoksiin. Mielenkiinnolla luin kirjan, jonka päähenkilö Valte on tietenkin kirjailijan alter ego, ja aivan helposti tunnistettavissa. Nuoruudestaan asti Väinö Linnalla oli päämäärä "tulla joksikin" koska hän tajusi oman henkisen ylivoimaisuutensa ympäristönsä ihmisiin. Ja kaikkihan tiedämme, että Väinö Linna todella tuli joksikin, hänestä tuli melkein legenda, jolla on esim. oma aukio Tampereella ja hän myös sai jo elinaikanaan paljon kunniaa, jota ei monelle kirjailijalle suoda. Olen jo viikkokausia odottanut sadetta, nurmikot ja kasvit kituvat kuivuuttaan. Koskaan ei ole kohtuutta missään, vai mitä?-Miksi ruoho pihasta leikataan, kun apila aukoo nuppujaan? -Miksi toisia kukkia kylvetään ja toisia irti nyhdetään? -Miksi sateella poutaa rukoillaan ja poudalla sadetta parutaan? Kaija Pakkasen runo joka sopii tunnelmaan, terve taas netta

Kulttuuriyö

Eilen sitten, voi täydellä syyllä sanoa, oli ilmassa suuren kulttuurijuhlan tuntua. Vihdoinkin paljastettiin Pinocchio-veistos, ja ihmisiä ja median edustajia oli paikalla pilvin pimein. Pääsin radioonkin, kun radiotoimittaja-Raili teki ohjelmaa ja siinä sitten kyseli minunkin mielipidettäni. Minulla ei tosin ole mitään mielipidettä, sopiihan se Pinocchio tänne sekaan toisten, toinen toistaan omituisempien, ja mielestäni täysin epäonnistuneiden "taideteosten" jatkoksi. Jos minulta kysytään, niin miksi ei Pinocchio ihan yhtä hyvin kuin esim. Punahilkka tai vaikkapa Tuhkimo? Mutta tähän, niinkuin kaikkeen muuhunkin pätee, että on niin monta mieltä kuin on miestäkin. (Ja tietenkin naista.) Ilta jatkui monenlaisen kulttuuritapahtuman merkeissä. Kuuntelin oopperalaulajaa ja naistrion modernia "tangomusiikkia". Haitarinsoittaja olikin suomalainen tyttö, mutta musiikki oli kaukana perinteisestä tangosta. Kuvailisin sitä "moderniksi". Osuipa tässä käteeni suomalainen fraasikirja ja otan siitä lopuksi noin summan mutikassa silmiin ensimmäiseksi osuvan fraasin. Kas näin, avaan kirjan ja tässä se on: Huoleton on hevoseton poika. Juontuu Kantelettaren runosta "Huoleton hevoton poika, aivan huoleton akaton." Kas vain, mitenkähän huoletonta elämä olisi ilman meitä akkoja? Keksikää joku naurun aihe ja naurakaa ystävänne kanssa, sillä nauru lisää terveyttä ja hyvinvointia. Hah hah netta

Pinocchio

Sain alkuviikosta uudet silmälasini, kaksi paria. Lopultakin sain sellaiset jotka tummuvat auringonvalossa ja saan olla trendikäs ja käyttää aurinkolaseja niinkuin muutkin ihmiset. Oli jo aika saada uudet lasit totta tosiaan, mutta näissä uusissa on yksi vika. Nimittäin ne ovat niin tehokkaat, että katsoessani peiliin olin pyörtyä kauhusta. Sieltä vastaani katsoi hirviö, jota en ollut tuntea. Kamalaa tämmönen, kun nyt näen tehokkailla laseilla kaikki iän merkit kasvoillani. Olisi ollut armeliaampaa olla tietämätön sellaisesta. Tänään sitten lopultakin paljastetaan Boråsissa pitkään polemiikkia puolesta ja vastaan aiheuttanut Pinocchio-patsas. Samalla alkavat kulttuuri-riennot, jotka kestävät useamman päivän. Ystävätär minutkin houkutti mukaan. Pitänee mennä mukaan kulttuuritapahtumaan, ja nähdä lopultakin se paljon parjattu Pinocchio-patsas. Siitä sitten lisää ensi kerralla. netta

Syreenien aikaan

Kesä alkaa vuosi vuodelta aikaisemmin. Viime viikolla vain eräänä päivänä olivat tuomet puhjenneet kukkaan ja niiden imelä tuoksu leijui vastaani kun kuljin kävelyreittiäni pumppulaitoksen taakse. Viime yönä ovat syreenit avanneet kukkaterttunsa. Kaikki aivan liian aikaisin. Villiomenapuut ovat kukassa ja kirjavoittavat maisemaa valkoisilla kukillaan. Kaikki on niin kaunista, mutta se on kohta ohitse. Eikä varsinainen kesä ole edes alkanut! Viime viikolla olin tekemässä lehtihaastattelua ja kun se oli ohi, oli haastateltavani, mukava rouva, pakannut retkikorin valmiiksi ja vei minut läheiseen Mariebergin puistoon picknikille. Puistossa on vanhoja rakennuksia ja siellä oli vuohia ja kaikenlaista. Siellä me istuimme syöden retkiruokaa ja keskustellen. Aurinko paahtoi ja aika kului kuin siivillä. Tunsin että sain valtavasti energiaa. Vanha totuushan on, että kun olet surullinen, etsi kauneutta. Kauneudesta saa uutta voimaa. Tämä on ihan totta, olen sen monesti kokenut. Siis etsikää kauneutta, oli se sitten luonnon kauneutta tai vaikkapa kaunista turhuutta, siitä saatte voimaa. netta

Pikku jättiläinen

Olen aivan innoissani, kun tässä päivänä muutamana siivosin kirjahyllyä tai yhtä niistä, tai oikeastaan isoa kirjaröykkiötä, joka ei ole mahtunut muualle. En ole aikoihin siihen koskenut ja nyt ihastukseni olikin suuri,kun löysin röykkiöstä opuksen nimeltä Pikku jättiläinen! Kuka vielä muistaa sellaista tietokirjaa kuin Pikku jättiläinen? Se oli ennen internetin aikaa. Nykyään tieto haetaan internetin hakukoneista, ja sieltä pitäisi löytyä KAIKKI tieto. No, hyvä niin. Mutta aika hauskaa on lukea Pikku jättiläisestä sen aikaista tietoa. Tieto muuten vanhenee aika nopeasti, mutta on sellaistakin, joka säilyy läpi aikojen. Pieni näyte sivulta: Kuinka suomea puhutaan Näytteitä eri murteista: "Yhrellä leskiämmällä oli yks plikka, joka oli hyvil laiskaks oppinu, ja här rupes tyyräämäänkin sitä sittej, ja olis kehrään tahtonus sitä, mutta ei se viittiny.Sen asunto oli maantiäv viäressä ja ihmiset kuuli kun se poras,kun äiti tyyräs sitä siittä laiskuuresta." Ei ole vaikeaa ainakaan minulle arvata murteen alkuperää. Hämeen murretta ihan selvästi! Teksti tuleekin Lempäälästä. Näin kesän kynnyksellä, auringon paahtaessa kirkkaasti joka päivä, en oikein jaksa lukea raskasta tekstiä. Nyt hauskuutankin itseäni hakemalla tiedon jyväsiä Pikku jättiläisestä, jonka muuten sain joskus nuoruudessani Tampereella eräältä ystävältä. Se on sopivan kevyttä luettavaa ja antaa ahaa-elämyksiä, sellaisia kuin aj jestas, tuonkin olin unohtanut. Hauskaa päivänjatkoa. Nyt iloitkaa, nyt riemuitkaa, niin kaunis taas on maa...netta

Oopperaa ja muutakin

Kevään oopperakäynti tuli tehtyä viikonloppuna. Junalla Göteborgiin ja sitten shoppailua ja sen sellaista. Göteborgissa on kevät paljon pidemmällä kuin meillä. Siellä oli hevoskastanjoissakin jo isot lehdet ja vihreyttä muutenkin puistoissa enemmän. Kaupungilla kiertely kuitenkin väsytti niin että itse oopperasta en jaksanut nauttia täysillä. Muutenkin rakastan italialaista oopperaa enemmän. Tällä kertaa näin Mozartin oopperan Figaron häät. Ihan hyvä esitys se oli kyllä ja mietityttää että miksei oopperataloja ole myös pikkukaupungeissa. Varmasti niihin riittäisi yleisöä. Aamulla kiskoin kissasta kaksi punkkia irti. Ne ovat yksi kesän kiusa ja vaiva.Apteekista ostin kallista ainetta, jonka pitäisi pitää kiusanhenget kissoista loitolla. Tänään teen pihahommia. "Papu vihannoi, laulu rastaan soi. Kesä tulla voi!" netta

Vanha valssi

Olin viime perjantaina suomenkielisen PRON:n juhlassa lehtijuttua tekemässä ja taas ihastuin heidän kuoronsa esityksiin. Olen aina rakastanut kuorolaulua ja kuuntelen sitä mielelläni. Olisi mukavaa laulaa itsekin mukana, mutta turvallisempi kai on vain nauttia kuuntelemalla. Kuoro lauloi siis ihanasti, mutta minun korviini jäi eräs sävel itsepäisesti soimaan, eikä se lopu. Mitä ihmettä pitäisi tehdä, että saisin sen pois koko ajan soimasta mielessäni? Se on nämä vanhan valssin kaihoisat säkeet: ...pois nuoruus häipyy, poissa unelmat on, mut vanha valssi se on muuttumaton... Tämä itsepäinen säe on todella muuttumaton, se ei tunnu hellittävän otettaan minusta, vaan soi päässäni yhä vaan päivästä toiseen. Pitää kai lähteä pihahommiin, jospa se vanha valssi lopultakin päästää otteensa minusta ulkona kirkkaassa auringossa. ...jäi mennyt aika taa, mut vanha valssi, se on muuttumaton...apua netta

Pienet sammakot

Eilen koin jotain erikoista. Olin kävelemässä Sävsjövikin tietä, kun yhtäkkiä aloin kuulla kummaa kurnutusta. Ensi luulin jonkun linnun ääntelevän, mutta se olikin sammakon kurnutusta! En ole koskaan sitä luonnossa kokenut, olen vain lukenut kirjoista, että sammakot kurnuttavat. Aivan oikein, tie kulkee pienen soisen lammikon läpi ja siellä lammikossa niitä iloisesti kurnuttavia sammkoita näkyi. Kun kokee jotain sellaista mitä ei ennen ole saanut kokea, on ilo mitä suurin.
Iloa siitä että jossain vielä on luontoa jäljellä, ennenkuin ollaan siinä pisteessä, että luontoa voi katsella vain kirjojen kuvista. Metsät on kohta kaadettu, jäljellä on vain pelkkiä kuun maisemia. Surullista, "ovat metsät ne polttaneet meiltä, ja katkoneet jokien sillat", Aulikki Oksasen sanoin.
Edellisen blogini kysymyksen oikea vastaus on tietenkin Mussolini. Hän sai todella häpeällisen lopun. Sääihmiset ovat luvanneet, että lopultakin se lämmin tulee tännekin jäädäkseen.toivotaan niin netta

Veikkauskävely

Olemme ahkeria veikkauskävelyn harrastajia. Sillä lailla tuemme paikallista urheiluseuraa, ja samalla tulee käveltyä raittiissa ilmassa,(oli ilma sitten mikä tykkää), saa siis liikuntaa, raitista ilmaa, ja samalla voi testata omia yleistietojaan veikkaukysymyksillä. Voin ihan suosista tunnustaa, että urheilukysymyksissä olen aika lailla heikoilla. Kerran ihan suutuin ja valitin että miksi aina noita urheilukysymyksiä! Silloin minulle ehdotettiin, että tekisin kerran itse kysymykset, ja eilen sitten oli minun päiväni. Se oli hauska kokemus. Tosin en olisi siitä selvinnyt ilman assistenttia. Lapsenlapseni Sanna oli sihteerini, hän auttoi monella tapaa ja hän myös tarkisti kaikki veikkauslaput. Itseäni jännitti, että mitä sanotaan kysymyksistä, jotka olivat ehkä- näin jälkikäteen ajatellen, aika vaikeita. Eikä yhtään urheilukysymystä! Enemmänkin ne olivat yleistiedon alalta. Yhtään 12-oikein ei tullut, ja vain yksi ainoa 11-oikein, muutama 10-oikein ja sitten monta 9-oikein riviä. Joten eivät kysymykset nyt ihan ylivoimaisen vaikeita olleet. Tosin yksi osanottaja- herra tuli kierrokselta ja puuskahti:Vem fan har gjort frågorna? Minä teeskentelin etten kuullut kysymystä. Pistän tähän yhden kysymyksen, joten jokainen voi testata omia tietojaan. Kysymys: Vem Dwight Eisenhower menade, när han sade "Gud, vilket ärelöst slut?" 1. Hitler x. Hermann Göring 2. Mussolini Siis ketä noista hän tarkoitti? Vastauksen saatte seuraavassa glogissani. netta

Saappaan alla lotinaa

"Räntäseula seudun päällä, saappaan alla lotinaa... " Tällä lailla voi Lauri Viidan säkeillä kuvata päivän säätä. Lumiräntää tulee sakeana taivaalta, ja minun kun piti tänään omistautua kokonaan pihatöille. Olen jo kauan halunnut mennä pihalle haravoimaan ja maata möyrimään, mutta annas olla, joka kerta tulee stoppi, ja justiin sään vuoksi. Lapsuusystävälläni oli viikolla syntymäpäivä. Hän täyttää kuusi päivää ennen minua ja muistan kuinka minua ärsytti kovasti se, että hän aina ehti minua ennen. Vielä enemmän ärsytti se, että ystäväni vaati minua aina teitittelemään häntä nuo kuusi päivää. Hän kun muka oli minua silloin vanhempi ja viisaampi. Nyt olemme molemmat jo vanhoja ja viisaita. Räntäsade vähän masentaa, mutta Lauri Viita oli sen suhteen optimistinen: " lantajuova järven jäällä. Kesä tulee, ihanaa!" Carpe diem. netta

Valon tulva tää

Mikä auringonpaiste! "Valon tulva tää miten maan yli kirmaa! Se päihdyttää." Näin runoili Uuno Kailas ja yhdyn täysin näihin säkeisiiin. Kun nyt vihdoin viimein aurinko paistaa, se todella päihdyttää. Eilen aamulla herättyäni katsoin ulos ikkunasta, ja henkeni salpautui. Siellä oli maa valkoinen ja ilma oli täynnä ryöppyävää lunta. Lähdin kaupunkiin, jossa ystävätär odotti, hän ihmetteli miksi autoni katolla oli lunta. Kaupungissa ei ollut satanut lunta lainkaan, ja ystäväni ei ollut uskoa kun kerroin että meilläpä oli kauhea lumipyry. Ajettiin Göteborgiin, missä oli mitä ihanin aurinkoinen kevätilma. Niin paikallisia lumikuurot voivat olla. Mitä olenkaan sanonut huhtikuun säästä! Eilinen päivä oli shoppailupäivä. Rahaa kului, mutta raha on niin vanha keksintö, ettei se varmasti heti pian maailmasta lopu. Pakko sitä on tulla lisää. Nyt on ihan pakko mennä ulos ja nauttia tästä harvinaisesta auringon valosta. "On kuin jokin kristallimalja väikkyis´ kädes enkelin -viiniä maahan läikkyis, kuin kipunois kiven kyljessä kulta - " Näin siis Kailas. Nautitaan nyt valosta kun sitä lopultakin saadaan, nauti siis elämää, niin kauan kun se sulle hymyää. netta

Huhtikuu on kuukausista julmin

Hip hap huu, nyt on huhtikuu, aika on rientänyt vauhdilla, äkkiä huomaan, että jestas sentään, on jo huhtikuu. Ostin uuden haravan aikeenani tehdä lujasti pihahommia, mutta tänään sataa. Miksi aina sataa, mihin aurinko oikein on lähtenyt? Vuoden kaikista kuukausista juuri huhtikuun sää on oikullisin. Sanonta, että huhtikuu on kuukausista julmin, pitää varmasti paikkansa. Pitkän ja kuluttavan talven jälkeen sitä jo odottaa kiihkeästi vehreyden puhkeamista. Sen sijaan sää oikkuilee, muistanpa sellaisiakin huhtikuun aamuja, kun on maa ollut valkoinen ja ilma täynnä sakeana lentävää lunta. Ei ole ihme, jos meistä herkimmät eivät sitä kestä. Joskus se viimeinen höyhen,joka katkaisee kamelin selän, voi olla hyvinkin pienestä kiinni. Huhtikuussa tehdään eniten itsemurhia. Itse olen syntynyt huhtikuussa. Sekö takia mielenikin joskus on kuin huhtikuinen sää, levoton ja sinne tänne häilähtelevä? Ovatko oinas-ihmiset sellaisia? Muistan joskus lukeneeni, että "olemassaolon taistelun vanhimmat aseet on taottu maalis-huhtikuussa. Näin ollen Oinas edustaa evoluution kivikautta. Se on kovin luu kaikista. Kuin omasta sipulistaan ponnistava krookus, on Oinaskin toisten apuun turvaamaton yksinselviytyjä ja itsestään ammentaja." Hah hah näinköhän on? Joka tapauksessa, kevät on sentään jo pitkällä. Raparperin varret ovat jo melkein 30-senttisiä. Huomenna lähden ystävättären kanssa Ikealle ja Kungsbackaan shoppailuretkelle. Ja kaikille teille, joita julma huhtikuu ahdistaa, pieni neuvo: Kupillinen viiniä voi saada ihmeitä aikaan:Sydän vapautuu ahdistavasta taakastaan. Hei taas, Netta

Muistamme naisia

Tänään, aurinkoisena maaliskuun päivänä, joka on kansainvälinen naistenpäivä sopii muistella niitä naisia jotka taistelivat meille tämän päivän naisille ne perusoikeudet, joita pidämme itsestään selvyyksinä. He olivat oman aikansa feministejä, usein epänaisellisina pilkattuja, joiden päälle syljettiin ja joita jopa vangittiin. Ilman heidän työtään ei yksikään nykynainen olisi siinä asemassa, jossa nyt on.
Ylpeilemme äänioikeudella, jonka suomalaiset naiset saivat melkein ensimmäisinä maailmassa, mutta tiedetäänkö, että vaimo oli aviomiehen holhouksen alainen vuosikymmenet sen jälkeen kun oli saanut äänioikeuden? Vaimosta tuli täysivaltainen vasta 1930, jolloin avioliitolaissa vaimo vapautettiin aviomiehen holhouksesta ja hänelle annettiin oikeus omaan omaisuutensa. Sitä, että naista yleensä holhottiin, on hyvin vaikea tänä päivänä käsittää.
Tähän mielestäni sopii tämä runo, jonka olen joskus nuoruudessani jostain kuullut.
-Pikkutytöt kasvatetaan perhosiksi, hiuksissa siivet hameissa siivet, jaloissa ja hymyssä siivet.
He siirtyvät naisen siivettömään todellisuuteen, kipujen, veren ja taakkojen todellisuuteen.
Yhä raskaimmin jaloin he kantavat, synnyttävät, hoitavat, haalivat ruokaa.
Älkää kasvattako tytöistä perhosia
kasvattakaa pojista perhosia.
Naiset ovat taistelleet itselleen oikeuden kantaa miestenkin taakat.
Selvemmin sitä ei enää voi sanoa, vai mitä ystävät? Ja muistetaan sekin, ettei tämäkään päivä koskaan tule takaisin, joten nautitaan täysillä. netta

Ajatuksia maaliskuussa

Tänä talvena ei mikään ole kuin ennen. Esimerkiksi vanha sanonta:Maaliskuu maan näyttää, ei päde lainkaan, sillä tämän talven turhin kapine on kyllä ollut lumilapio. Viime aikojen lauhojen talvien mukana olemme saaneet vitsauksia joista ennen ei tiedetty mitään. Punkit ovat lisääntyneet valtavasti, puutarhan etanat, joista ei ennen ollut vaivaa, syövät kaiken kukkamaasta. Myös viime kesän vitsaus: murhaajaetanat,ovat näemmä kotiutuneet pihoille, eikä niiden hävittämiselle löydy pätevää keinoa. Tänään luin päivälehdestä, että jälleen saamme uuden huolen aiheen, pelätyt harlekiinileppäkertut ovat täällä! Voi kauhistus sentään, niitä on jo löydetty Tanskasta ja Norjasta ja jotka kaiketi vain odottavat Ruotsin rajalla päästäkseen tänne. Tiedoksi siis kaikille että jos löydätte puutarhastanne ison, oranssin värisen leppäkertun, jolla on selässään yhdeksäntoista mustaa pilkkua, niin siinä se on! Uusi vitsaus, joka meille ihmisille lähetetään kiusaksi ja vaivaksi. Onko enää paluuta entiseen, eli luonnon tasapainoon? Epäilen vahvasti. Karkauspäivää vietettiin viime viikolla. Kositteko tytöt, nyt kun kerrankin oli siihen lupa? Saitteko rukkaset ja hamekankaan? Sillä "Kaks on flikalla ilonpäivää: Kun miehen saa ja kun siitä pääsee". Kaks on flikalla surua: Kun toivoo saavansa ja pelekää jäävänsä". Eikös se näin ole? Tottakai hölmökin aviomies koristaa naista. Leikki leikkinä. Kohta vietetään kansainvälistä naistenpäivää, ja silloin muistamme niitä naisia, jotka aikanaan vaativat myös naisille oikeutta opiskella, hallita itse ansaitsemaansa rahaa ja oikeutta päättää omista asioistaan.
Eletään vomakkaasti tämäkin maaliskuun päivä. netta

Matka-ajatuksia

Suomalaisen sananparren mukaan "Meno on paree ko olo" eli mukava on matkustaa. Lähden huomenna Suomeen pienelle piristysreissulle. Joskus on vaan ihan pakko. Pakko vaihtaa maisemaa ja saada uusia vaikutteita. Jos itse saisin määrätä niin olisin jatkuvasti matkalla, menossa ja tulossa. Jostain olen lukenut tämän, itsensä Kiplingin viisauden: Loppujen lopuksi maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä - niitä jotka pysyttelevät kotona ja niitä jotka eivät. Minä kuulun jälkimmäisiin. Mistä tämä jatkuva himo olla matkalla, en tiedä. Tiedän vaan että silloin voin parhaiten. Jospa minulla onkin paimentolaisverta suonissani tai ehkä intiaanin? Sillä intiaanit kutsuvat matkaa kotiinpaluuksi. Viikon päästä palaan ja kerron sitten matkastani. Joka elää se näkee, joka matkustelee näkee vielä enemmän. netta

Ystävänpäivä

Jos luulitte että helmikuun 14. päivän, "kaikkien sydänten päivän", vietto on moderni amerikkalainen jippo, niin olette väärässä. Sitä on vietetty jo keskiajalla. Pyhä Valentin, joka oli kristitty ja joka eli 200-luvulla, vihki salassa nuoria rakastavaisia vastoin keisarin tahtoa. Valentin vangittiin ja rakastui vanginvartijan tyttäreen, jolle lähetteli rakkauskirjeitä, "Valentinen kirjeitä. " Siitä siis on lähtöisin tapa lähettää kortteja rakastetulle tai ystävälle. Suomessa päivää vietetäänkin ystävänpäivänä. On kaunis tapa muistaa ystäviä korteilla, joihin voi sitten pistää mukaan vaikka itse väsätyn runon tai jotain muuta ystävällistä tekstiä. Voi esimerkiksi kirjoittaa korttiin vaikka vanhan skottilaisen laulun sanoin: "Kai muistat vanhan ystävän ja hetket yhteiset. Kai muistat muistat vanhan ystävän ja päivät mennehet?" Tai miksikäs ei erittäin vanhalle ystävälle vaikka näin: " Me olemme olleet ystäviä kauan aikaa - eikö tämä sinunkin mielestäsi jo riitä". Eläkää täysillä tämäkin päivä. netta

Rotan vuosi

Toissa päivänä (7.2) alkoi kiinalaisen kalenterin mukaan Rotan vuosi.Siispä hyvää uutta vuotta vaan meille kaikille. Kiinalaisessa astrologiassa on kaksitoista merkkiä, jotka on nimetty kahdentoista eläimen mukaan. Jätämme taaksemme Sian vuoden, ja nyt siis alkoi Rotan vuosi,jolta odotamme paljon. Vilkaisu Kiinalaiseen astrologiaan todistaa, että Rotan vuosi on rajattomien mahdollisuuksien vuosi, ja niillä joilla on nopea järjenjuoksu ja käteistä rahaa sijoitettavaksi, tämä vuosi on suorastaan suurenmoinen. Ja tämän vuoden tunnuslause on: Syö, juo ja iloitse, sillä seuraava vuosi on Puhvelin vuosi, jonka motto on vieläkin suorasukaisempi eli:Töihin siitä ja äkkiä. Siis neuvoisinkin kaikkia nyt vain jatkamaan edellisvuoden mottoa, eli jaketaan sitä syöpöttelyä ja juomista ja iloitsemista arjen pienistä hyvistä asioista ihan niinkuin tähänkin asti. Ýks nolo juttu sattui perjantain tv-kisailussa På spåret. Kysymys kuului kilpailijoille, että missä maissa on naispresidentti. Sitä osanottajat ihmettelivät ja päivittelivät eivätkä oikein osanneet vastata. Ratkaisu olisi ollut mitä helpoin, jos ruotsalaisilla olisi edes pienintäkin kiinnostusta naapurimaahansa Suomeen, mutta ei! Kukaan kisailijoista ei tullut edes ajatelleeksi Suomea ja sen presidenttiä Tarja Halosta, vaan sitä haikailtiin kaikkea Etelä-Amerikan maita myöten. Minä koin sen melkein loukkaukseksi, vaikka se samalla vahvisti jo ennestään tietämäni tosiasian, nimittäin etteivät ruotsalaiset ole hiukkaakaan kiinnostuneita naapurimaastaan Suomesta. Tuskin he siitä mitään edes tietävät. Suomessa sitä vastoin varmasti kaikki tietävät, että Ruotsissa on kunkku nimeltä Carl-Gustav, se niinkuin kuuluu yleissivistykseen. Ja sitten ystävät, pieni annos Juhani Peltosen viisauksia, kas näin: "Jos häntä kysytään puhelimeen, niin sano vain: Hän on valitettavasti nytten juomassa katkeraa kalkkia paaston painikkeeksi. Hymyä huuleen, elämä senkun jatkuu vaan.netta

Laskiaistiistaina

Tänään on laskiainen ja Suomessa se on myös Runebergin päivä, ja miksei täälläkin. Mieltäni on koko päivän raastanut kauhea epätietoisuus siitä, että söisinkö laskiaispullia, täkäläisittäin semloja vai Runebergin torttuja. Kun kumpaakin päivää pitäisi jollain lailla juhlistaa. Mieleeni on lähtemättömästi jäänyt muisto kaukaisilta vuosilta. Siihen aikaan oli talvisin vielä pakkasta ja lunta, ja koko päivän kestäneeltä hiihtolenkiltä palattua oli pöytään katettu kuumaa kahvia ja Runebergin torttuja. Laskiaisena taas lasketeltiin. Koko päivä oltiin joukolla mäessä ja lasketeltiin, suksilla ja kelkoilla, tai vaikkapa vanerinpalasilla. pääasia että lasketeltiin, se ikään kuin kuului asiaan. Ja laskettelun jälkeen mentiin kotiin ja syötiin laskiaspullia. Niitä syötiin siis vain silloin eikä, niinkuin nykyään, semloja aletaan myydä ja mainostaa heti uudenvuoden jälkeen. Se on tätä ruotsinsuomalaisuutta. Samalla kun sitä on ylpeä suomalaisuudestaan, kuuluu johonkin muuhun, täkäläiseen elämänmenoon ja oppii syömään laskiaispulliakin vaikkapa kaikkina vuodenaikoina. Sitten vielä, ihan pakko kertoa tämä:rakastan Juhani Peltosen ironisia -ja ehkä vähän eriskummallisia tekstejä. Pistän tähän pienen näytteen siitä, kuinka eriskummallisia: "Jos häntä kysytään puhelimeen, niin sano vain:hän on valitettavasti juuri nytten kantona eräässä kaskessa, tai vetämässä hirsiä ja lonkkaa sijoiltaan." netta

Kuka viettää nimipäivää?

Hämmästellen luin ystäväni viestiä nimipäiväjuhlista. Jo aamusta alkaen olivat puhelimet pirisseet, onnitteluja oli tulvinut, samoin onnittelijoita tuvan täydeltä: Juhlat olivat jatkuneet koko päivän iltaan asti, ja illalla vieraitten poistuttua oli nimipäiväsankari täysin poikki. Tuntemattoman sotilaan Hietasen sanoin: Mää ihmettelen oikein kauhiasti ja olen kun klavul´ päähän lyöty. Onko ihmisillä todella tapana juhlia nimipäivää? Syntymäpäivän vieton kyllä ymmärrän, mutta nimipäivän? Itse en ole koskaan mitenkään noteerannut nimipäivääni. Sitä paitsi en omista edes suomalaista almanakkaa, enkä niin ollen ole selvillä nimipäivistä. Olenko koko elämäni ajan jäänyt tärkeää perinnettä paitsi, koska en vietä nimipäivääni? Mikä nyt korvaisi minulle kaikki juhlimatta jääneet nimipäiväni? Kuka osaa vastata? Vai onko niin, kuten olen aina asian mieltänyt, että nimipäivän juhliminen on porvarillista hapatusta ja herrasväen kotkotuksia? Muistakaa nauttia tästäkin päivästä, se ei tule takaisin. netta

Räntäpäivä

Tänään, räntäsateisena päivänä, olen kaivannut keväisiä virtoja. Jostakin muistui mieleeni Lassi Sinkkosen runosta säkeet: -talvisena aamuna, auringon noustessa, odotan keväisiä virtoja jotka huuhtoisivat lävitsemme. Rakastan tätä maata, vuodenaikojen vaihteluita, ihmisiä, kuluneita esineitä, muotoja, värejä... Ehkäpä silloin vielä kun Sinkkonen runonsa kirjoitti oli tunnistettavissa eri vuodenaikojen selvät vaihtelut. Nykyään niitä on vaikeampi nähdä. Sataa kesällä, sykyllä ja edelleen kun pitäisi olla muka talvi, kinokset ja hankikannot. Kuka vielä niitä muistaa? Lassi Sinkkonen ei jaksanut elää vaan poistui elämästä oman käden kautta. Luin juuri kirjan "Veronika päättää kuolla". Sen on kirjoittanut Paulo Coelho, ja kertoo nuoresta naisesta, jolla elämässsä on kaikki hyvin, mutta joka silti päättää kuolla. Kummallista kyllä jotenkin ymmärrän tätä Veronikaa. No, hän ei kuole, vaan herää sairaalassa, sydän on kuitenkin vioittunut, ja hänellä on vain muutama päivä elinaikaa. Kirjailija Paulo Coelho on itse ollut murrosikäisenä mielisairaalassa jonne hänet toimittivat hänen omat vanhempansa. Siksi kirjailija haluaa kuvailla sitä miljöötä. Suosittelen tätä kirjaa, se ei ole edes paksu, ja on aika helppolukuinen. Räntäpäivän musiikiksi tänään valitsin Sting:iä ja kuuntelin kokonaan oopperan Madame Butterfly. Älkää tehkö lupauksia, eläkää. netta

Arjen ongelmia

Nyt on viimeinenkin asia, joka muistutti joulusta saatu hoideltua pois, nimittäin jouluverhot. Eivät tietenkään mitkään räikeät tonttukuvioiset, vaan olivatpa punaiset. Sinänsä hieno tausta ikkunalaudalla komeilevalle Amaryllikselle, mutta pois, pois kaikki jouluun viittaava. Inhoan verhojen vaihtamista, samoin silittämistä, jotka kuitenkin kytkeytyvät toisiinsa sillä lailla, että vaihdettavat verhot on aina ensin silitettävä. Olen kuitenkin keksinyt ongelmaan ratkaisun: silityslauta/rauta esiin ja soittimeen soimaan jotain mieltärauhoittavaa musiikkia. Mieleläni silloin kuuntelen klassista musiikkia. Juuri tällä hetkellä suosikkeinani on Aram Khatchaturianin sävellyksiä. Sillä lailla vihattava silittäminenkin sujuu, ja tietenkin mielialasta riippuen musiikki voi vaihdella. Joskus se voi olla, varsinkin joulun alla, jouluverhoja/liinoja silitellessä vaikka vanhojen iki-ihanien suomalaisten joululaulujen kuuntelemista. Joskus taas rahvaanomaisemmissa tunnelmissa voi ihan hyvin kuunnella vanhoja suomalaisia iskelmiä, ja vaikka laulaa täyttä kurkkua mukana, jos muistaa sanat. Toinen arjen juttu joka pyrkii takkuilemaan on kirjahyllyn putsaus. Alan purkaa kirjoja hyllyistä tarkoituksenani pyyhkiä pölyt ja poistaa sellaisia kirjoja joita en aikoihin ole lukenut. Mutta mitä ihmettä, hyllystä löytyy monia vanhoja rakkaita kirjoja, joita alan selailla ja lukea eikä kysysymystäkään, että raaskisin jotain heittää pois. Koskaan en pääse kovinkaan pitkälle pölyjen pyyhkimisessä, istun lattialla ja luen ihastuneena omasta hyllystä löytynyttä kirjaa. Näin käy aina. Yritän kovasti löytää ratkaisun myös tähän ongelmaan. Nauttikaa myös tästä päivästä. Se ei tule takaisin.netta

Suomen tytölle pronssia

Koko pyhänseutu meni katsoessa kaunoluistelun MM-kilpailuja. Täytyy tunnustaa, että se on ainoa urheilulaji, joka minua kiinnostaa ja jota mielenkiinnolla seuraan. Nyt vielä teki entistä kiinnostavammaksi sen, että mukana oli kokonaista kolme taitavaa tyttöä Suomesta. Sijoittuivatkin oikein hyvin. Laura kolmannella sijalla ja pronssia tuli. Kiira Korpi tuli neljänneksi ja vieläpä ensi kertaa arvokisassa mukana ollut vasta 15-vuotias Jenni sijoittui kymmenen parhaan joukkoon. Ruotsin ainoa edustaja oli sijalla 18. Selostajat voisivat hieman huomioida ja iloita Suomen tyttöjen menestyksestä, mutta ei. Happamia ovat pihlajan marjat. Silti ruotsalaisten selostajienkin pitäisi muistaa, että Ruotsissa asuu aikamoinen määrä suomalaisia. Onko liikaa vaadittu, että he antavat sijaa selostuksessa myös naapurimaan hyvin menestyville kilpailijoille. Ah, se olisi lämmittänyt mieltäni. Jäätanssin venäläinen voittajapari tarjosi todella korkealuokkaisen shown. Ja kaiken kaikkiaan kärkipään kilpailijat ovat nykyään jo huippuartisteja. Ihmettelempä miten pitkälle tekniikkaa oikein voidaan hioa. Tammikuu alkaa olla loppupuolellaan, Luojan kiitos. Odotan, ja kuka ei odottaisi, valoisampaa aikaa, monessakin mielessä. netta

Miksi kirjoitan blogia?

Miksi niin monet haluavat kirjoittaa blogia? Eikö kirjoittaminen ole tapa ilmaista asioita. Minulla on jotain sanottavaa ja haluan saattaa sen toisten ihmisten tietoon. Vai kirjoitanko vain ihan omaksi ilokseni? Tuohon on vaikea vastata. Tänään on tuulinen ilma. Aamusta alkaen on satanut. Eilen illalla katselin Discovery-kanavan ohjelmaa:Most Evil joka kertoi maailman pahamaineisimmista murhaajista. Oikeuspsykiatri analysoi näiden ihmisten psyykeä. Siitä jäi ilkeä tunne. Ei pitäisi katsoa tämänkaltaista ohjelmaa juuri ennen nukkumaan menoa. Maailma on pahuutta täynnä, tiesinhän minä sen. Se vain välillä saattaa unohtua omien arkisten harmien täyttäessä päivät. Joskus on turvallisinta itselle olla ajattelematta maailmassa tapahtuvia kauheuksia. Herää kysymys, miksi tämä maapallo on täynnä köyhyyttä, kurjuutta, sairauksia ja inhimillistä hätää? Siihen ei ole vastausta, vai onko? netta

Tänään vietän isoäiti-lapsenlapsipäivää

Lapsenlapseni Sanna täytti lauantaina 12 vuotta. Kalaasit pidettiin silloin, mutta meillä on ollut perinteenä että vietämme yhteisen päivän. Keksitään jotain kivaa, käydään vaikka shoppailemassa ja sen jälkeen syömässä mukavassa paikassa. Tänään aoimme kokeilla sushibaaria. Sannalle jää muistoja isoäidistä, jollaista ylellisyyttä ei itselläni ole koskaan ollut. netta

Tammikuun ajatuksia

Mitä ajatella tammikuussa vuonna 2008, kun ulkona on 7 lämpöastetta, nurmikko vielä vihreä ja sipulikasvit taaskin nousemassa mullasta? Mihin ovat jääneet tammikuun kylmät paukkuvat pakkaset ja tuimat pohjolan tuuloset? Milloin viimeksi päästiin hiihtämään talviseen metsään? Mennyttä maailmaa kaikki se. Kirjoitin pitkän tekstin ensi viikon lehteen. Nyt on ihan pakko lähteä ulos tuulettamaan ajatuksiaan. Jo huomenna on paremmin, siis kestä siihen asti...
Nautitaan nyt tästäkin päivästä. netta

tervetuloa blogiini ystävät

terve te kaikki, nyt voitte lukea blogiani myös verkossa.