Hanget korkeat nietokset

Talvi jatkuu ankarana. On hanget korkeat nietokset, täälläkin. Sain juuri luettua mielenkiintoisen kirjan, Lena Einhornin kirjoittaman Handelsrensande i liv. Sain sen joululahjaksi Sannalta, kun sitä toivoin. Dokumenttikirja oli niin mielenkiintoinen että luin sen yhtä soittoa, vaikka se on aika tiivis ja täynnä historialllista tietoa. Hyvä kirja. Samaa en voi sanoa viime kirjallisuuden nobel-palkitun Herta Mullerin kirjasta. Mielestäni hän näytti kovin hauraalta ja sympaattiselta Nobel-juhlissa. Hän piti siellä myös rohkean puheen. Innokkaana tartuin hänen kirjaansa Redan då var räven jägare, mutta petyin. Teksti on sellaista jota en kauan jaksa lukea. Yksityiskohtiin tarrautuvaa, ja jos aihe ei kiinnosta, tulee lukemisesta kuin pakotettaisi syömään ruokaa joka ei mene alas. Ihan toista oli lukea toisen nobel-kirjailijan kirjasarja egyptistä. Mahfouz:n trilogin Palatsikatu, Intohimon palatsi ja Sokerikuja. Siinä lukukokemus, joka kannatti. Suosittelen lämpimästi. "Missä on tie paratiisiin? Eräs ohikulkija vastasi nauraen: -Heti seuraava kuja oikealla." sitaatti Sokerikujasta. Lukekaa ihmiset! netta

Urheilua

Eilen päättyivät kaunoluistelun euroopanmestaruuskisat. Kaunoluistelu on ainoa urheilulaji joka minua kiinnostaa ja jota seuraan. On aivan uskomatonta minkälaisiin suorituksiin ihminen pystyy. Olen seurannut kaunoluistelua jo vuosikymmeniä ja huomaan miten se on tullut vuosi vuodelta vaikeammaksi. Kuinka korkealla mahtaa olla raja, jota ei enää voi ylittää. Eilen katsoin kisojen loppunäytöksen, jossa kisan parhaat esiintyivät. Myös Suomen tytöt, Laura Lepistö ja Kiira Korpi. Laura sai hopeaa. Kyllä kelpaa katsoa, kun suomalaiset menestyvät. Lapsenlapseni Sanna oli eilen kilpailemassa yleisurheilukisoissa. Hän voitti 200metrin juoksun. Kultaa tuli siis sielläkin! Miten mukavaa. Hän soitti heti minulle ja sanoi, että oli juuri tullut palkintopallilta, ja että kultaa tuli. Voi kuinka olen iloinen. Sannalla on jo monta mitalia juoksusta ja korkeushypystä. Urheilu on mielestäni mitä mainioin harrastus nuorille. Lähdenkin tästä itse kuntosalille. netta

Nousee päivä, laskee päivä

Talvi jatkuu kylmänä. Itse olen aivan uuvuksissa. Liikaa työtä ja toimintaa. Juuri nyt olen tosiaan aivan poikki. Sain juuri kirjoitettua lehtijutun käsistäni. Sanna kilpailee yleisurheilukisoissa ja Kari meni katsomaan. Olisin itsekin mennyt, mutta piti kirjoittaa juttu valmiiksi. Pitäisikö ottaa time out kaikesta, velvollisuuksista täytymisistä? Seis maailma, tahdon ulos! Viime viikko oli taas niin täynnä kaikkea, oli lehtihaastattelua, töitä, syntymäpäiväkekkereitä ja palkkaneuvottelua.Ooh, mä kohta tuuperrun. Lapsenlapseni Sanna täytti 14 vuotta. Hän on ensimmäinen lapsenlapseni ja muistan miten suuri tapahtuma se oli kun hän syntyi. Synttärit jo pidettiin, mutta aiomme viettää Sanna/farmor-päivän, jolloin menemme yhdessä shoppailemaan, ja Sanna saa ostaa mitä haluaa, sitten menemme yhdessä syömään.Sanna saa valita paikan. Meillä on ollut tämä perinne muutaman vuoden. Kumma miten aika kuluu, mieleen tunkee väkisin Viulunsoittaja katolla-musikaalin sanat: "Milloin mä vanhenin, he milloin varttui noin? Kauniiksi tytön huomaan tulleen, pitkäksi pojan tulleen niin. Eilenhän vielä kanssaa leikittiin...Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin, talvet ja kesät toistaan seuraa..." nämä sanat ovat aina liikuttaneet minut melkein kyyneliin. Muistan kuinka hiekkalaatikossa Sannan kanssa leivoimme hiekkakakkuja ja jostain syystä sioille, jotka sitten tulivat ne syömään. Niin, eilenhän vielä kanssaan leikittiin. Se on maailman meno. netta

Hiihtämässä

Eilen tein sellaista, mitä en ole vuosikymmeniin tehnyt. Nimittäin olin hiihtämässä! Storsjönin ulkoilualueella on hyvät ladut, poika ja pojanpoika ovat käyneet siellä hiihtämässä jo muutaman kerran. Saimme päähämme mennä mekin hiihtämään Kari ja minä. Hieno idea. Aurinko paistoi, taivaan kansi oli kauniin sininen ja ympärillä lumiset puut. Ladut tosi hyviä, mitä siis puuttui? Muuta ei puuttunut kuin se, että huomasin heti vuosien vaikutuksen itsessäni. On mennyt valtavan monta vuotta siitä kun olen viimeksi hiihtänyt, mutta vanha sanonta: Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, pätee edelleen. Alkuun päästyä hiihto sujui. Kari kyllä lensi eräässä mäessä peffalleen, muttei siinä pahemmin käynyt. Hieno puna poskilla ja lämpö olemuksessa tulimme kotiin juomaan kahvit. Kumpikin meistä tunsi tehneensä isonkin urotyön. Että vielä jaksamma hiihtää! Tänään mennään taas. Pitäähän talvesta nauttia- Terve taas sä talvi raikas, tullut on sun hauska aikas...netta

Naurukohtaus

Eilen sattui tällaista. Avasin e-postiani ja ystäväni Sirkka-Liisan meili aikaan sai niin valtavan naurukohtauksen minussa, että nauroin ainakin viisi minuuttia yhteen menoon. Oli pakko välillä tehdä jotain muuta, että sai nauruni hillittyä, mutta kun palasin kyseiseen meiliin, naurukohtaus alkoi uudelleen. Jopa kollikissamme Ossi tuli toisesta huoneesta katsomaan ihmetyksen ilme kasvoillaan; mikä hepulikohtaus oli kohdannut emäntäänsä? Ystäväni teksti sinänäsä ei ollut edes vitsiksi tarkoitettu, mutta hänen humoristinen ja vitsikäs tyylinsä, kerrottuna savonmurteella, sai eräät naurun kielet sisimmässäni todella helisemään. Nauru tekee hyvää koko olemukselle. Nauru on terapiaa, sitä pitäisi saada kokea useammin. Muistan erään tapauksen vuosien takaa. Silloisella työpaikallani lauloin kaikkien tuntemaa tuttua laulua: "...när som sädesbälten böjer sig för vinden..." jatkoi työtoverini Jan pehmeällä baritonillaan:..."står en jävel där, och böjer den tillbaks..." Muuta ei tarvittu. Sain niin valtavan naurukohtauksen ettei sillä näyttänyt olevan loppua. Nauroin ja nauroin enkä tahtonut voida saada itseäni hillittyä. Työtoverini olivat jo huolissaan, ja Jan sanoi, ettei se nyt NIIN hauskaa ollut. Olenko omituinen? Mitä vielä. Nauru tekee hyvää,nauru on terapiaa. Lisää sitä! Naura ja muu maailma nauraa kanssasi, itke, niin saat kyllä itkeä itseksesi. netta

Aurinko joka ei lämmitä

Ankara talvi! Lunta on kuin entisajan postikorteissa ja nurkissa paukkuu pakkanen. Katsoessani ulos näen auringon katsovan metsän takaa, ja se on todella aurinko joka ei lämmitä. Joulu on siivottu ulos, mutta loppiainen vietettiin perinteisin menoin. Silloin sytytetään kaikki kynttilät ja kynttilälyhdyt ja roihut ulkona, ihaillaan joulukuusta vielä viimeisen kerran ja syödään lipeäkalaa. Se on ihanaa herkkua, ja sitä syödessä muistelemme miten sitä ennen kotona syötiin. Muistamme myös entisaikojen kuivattuja lipeäkaloja joita lapsena näki kaupoissa. Vaikeaa nyt on kestää tätä kovaa pakkasta. Ajattelen ystävääni Eiraa, joka Malaysiassa tuskailee 30 asteen helteessä. Juha ja Alexander kävivät loppiaisena hiihtämässä. "Terve taas sä talvi raikas!" Pyh, vähempikin pakkanen riittäisi. Kohtuus kaikessa, pyydän, myös tässä arktisessa hysteriassa. netta