Surujen kitara

Tapahtuvatko asiat sattumalta vai juuri silloin kun niiden aika on? Sattumaan en ole koskaan uskonut, kaiketi kaikella on joku tarkoitus. Lisää surua sain taas, ja on vaikea olla. Jouduin tänään viemään Sindy-kissani nukutettavaksi ja se on sellainen asia, josta on vaikea päästä yli. Sindy oli osa eläämäämme 14 vuotta. Sairastui viikonloppuna eikä eläinlääkäriä saanut mistään apuun. Vasta tänään soitettuani ympäriinsä eläinklinikoille ja yksityisille, missään ei ollut muka aikaa. Epätoivoissani soitin jo eläkkeellä olevalle eläinlääkärille, joka on minua usein auttanut, ja hän otti minut vastaan ja nukutti eläinystäväni. Se on yksi niitä tilanteita, joissa saa vapaasti itkeä. Kun saattaa rakkaan ystävän viimeiselle matkalle, on eron hetki vaikeaa. Se on suorastaan sietämätöntä. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miksi se on niin kamalaa. Kun ihminen hankkii itselleen kotieläimen, hän samlla allekirjoittaa sen asian, että siitä on joskus luovuttava. Kiintymyksestä tulee suru, kiintymyksestä tulee pelko. Kiintymyksestä vapaalla ei ole surua eikä pelkoa. Niinhän se asia on. Olin eilen tekemässä lehtijuttua ja haastattelin mm. Birgitta Ulfssonia. Hän sanoi olevansa 80-vuotias, mutta terve ja onnellinen. Hän tekee edelleen kovasti työtä ja on onnellinen siitä. Hän vaikuttaa olevan terästä. Minä tunnen itseni kovina hauraaksi juuri nyt ja mielessä "...kitara soi surua soi niin hiljaa, soinnuista sen ilo on mennyt pois..." netta

Elämä yllättää

Hautajaismatka on sitten ohitse. Se oli raskas monella tapaa. Hautajaiset menivät todella hyvin ja pappikin oli veljeni entinen ystävä. Hän puhui veljestäni nimellä, eikä käyttänyt vainaja-sanaa. Tilaisuus oli lämmin ja siitä jäi hyvät muistot. Mukavaa oli myös tavata sukulaisia, heitä tapaan hyvin harvoin, silloinkin usein juuri hautajaisissa. On elämä kummallista. Elämä on lyhyt, mutta se on lavea, ja siksi se sisältää niin monenlaisia asioita. Tällaiset asiat pistävät miettimään. Sattui vielä eräs asia, joka ilahduttaa mieltäni kovasti. Tapasin lapsuuteni toverin ja innostajan naapurin Lassen. Sen ajan lapsilla ei ollut liikoja tavaroita, vaan harrastukset piti itse keksiä.Lasse keräsi kanssani kasveja, laittoi kivikkopuutarhan, johon yhdessä valitsimme kasvit. Hänellä oli levysoitinkin ja aina kun hän hankki uuden levyn, -ne olivat sen ajan ep-levyjä, hän kutsui minut kuuntelemaan. Lasse myös keräsi SA-PO-sarjan pokkareita ja aina uuden kirjan luettuaan, hän antoi minun sen lukea ja yhdessä sitten keskustelimme kirjasta. Ainakin yksi kirja jäin mieleeni, se on Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa. Mikä lukukokemus! Monenlaista puuhaa me keksimme, mutta sitten kävi niinkuin elämässä usein käy. Molemmat lähdimme omille teillemme, enkä ole kuullut Lassesta sen koomin. Ja nyt sattuma, vai onko sattumaa, hänet toi eteeni. Ihanaa, yhteys solmittiin. Tällä lailla elämä joskus yllättää ihmisen. Syreeninoksat maljakossa tuoksuvat. Mielessä soi edelleenkin blues.netta

Kaikessa soi blues

Ylihuomenna lähdemme Suomeen. Pitää taas kerran pakata kamat laukkuun. Onhan se jo tehty niin monet kerrat elämän aikana, mutta nyt pitää olla mukana hautajaisvaatetta ja pitää muistaa tuhat asiaa. Olen kirjoittanut paperille muistoja veljestäni, sillä aion pitää siellä puheen, muistella veljeäni ja kertoa sellaisia asioita hänestä, mitä muut eivät tiedä. Minusta se kuuluu asiaan. Jokaisella meistä ihmisistä on useampia puolia, niin oli minun veljellänikin ja haluan toistenkin saavan tietää niistä. Sen jälkeen voivat muutkin häntä muistella, sana on vapaa. Luulen että hautajaisista tulee lämmin tilaisuus. Aion pitää siitä huolen. Se on viimeinen palvelus minulta hänelle. Ukona paistaa aurinko, vaikka tuuli on aika viileä. Eilen näin jo kukkivia kieloja. Surun puristava ote alkaa hellittää, vaikka edelleenkin: kaikessa soi blues... netta

Vappuna

On tämä kummallista aikaa. Huhtikuussa tuli kesä. Villiomenapuut kukkivat ja minulla on vaasissa kukkivia tuomen oksia. Rentukat koristavat puron vartta ja kaikenlaiset muutkin kasvit jo kukkivat, vaikka vasta pitäisi olla valkovuokkoaika. Tuntuu jotenkin uhkaavalta, sillä näin aikaista kesää en ole vielä koskaan kokenut. Enteileekö se jotain suurta katastrofia, en tiedä. Tiedän vaan että vuoden -39 kesä oli ennätysmäisen kuuma. Se oli viimeinen kesä ennen toisen maailmansodan puhkeamista. Kesä oli silloin pitkä ja kuuma ja ihmiset nauttivat siitä, juuri ennen vaikeita sotavuosia. Tänään on vappu ja muistan kuinka koulussa laulettiin ylioppilaiden kevätlaulu: Talvi on jo laannut riehumasta, kylmän hallan valta vaikenee, kevään sulo taaskin taivahasta jälleen tienohomme tulvailee... Nautitaan nyt sillä luonto on todella kaunis. netta