Kesän lumo

Ollaan jo myöhäiskesässä. Vai vieläkö keskikesässä? Vielä on heinäkuu, tosin naistenviikko ja ilmat epävakaisia. Kesä on minun osaltani ollut ihan ok. Oikeastaan olen siitä nauttinut tavallista enemmän. Koskaan ei tiedä, montako kesää enää on jäljellä. Olen nauttinut joka hetkestä. Matkakin tehtiin, tällä kertaa teimme matkan eteläiseen Puolaan. Polen runt, ja kaikki pakolliset nähtiin. Kuinka totta onkaan vanha sanonta: Joka tekee matkan, hänellä on kertomista. Minulla nyt olisi kertomista pienen romaanin verran, sillä juuri Puolan historia toisen maailmansodan jaloissa, siitä olisi vaikka kuinka paljon kertomista. Sain todellisen rautaisannoksen sekä Puolan että toisen maailmansodan historiaa. Paljon tietysti tiesinkin, mutta samalla sain matkaltani mukaan kivaa "värdelöst vetande" jolla on mukava joskus sopivassa seurassa briljeerata. Kävimme mm. Warsovassa, jonka lasiseinäiset korkeat hotellirakennukset sijaitsivat juuri sillä kuuluisalla Warsovan getton paikalla, jonka saksalaiset hävittivät niin, ettei kiveä saanut jäädä kiven päälle! No, meidän hotellimme oli noussut juuri samalle paikalle. En uskalla edes kuvitella, mitä kauheuksia sillä paikalla oli koettu. Krakovassa näin vielä paikaallaan olevat juutalaiskorttelit. Krakova oli säilynyt melkein ehjänä pommituksilta. Siellä sain uuden satsin paikallista historiaa puolalaiselta oppaalta. Kävimme ihmeellisessä suolakaivoksessa, jota en ymmärrä, miten maan alle voidaan kaivaa ja rakentaa oma maailmansa, niin ettei kaikki romahda. Minäkin, jolla on kammo kaikenlaisiin luoliin ja maanalaisiin käytäviin ja kaivoksiin, uskalsin kulkea siellä. Ajattelin, että koska olen käynyt Rooman katakombit, niin käyn nyt tämänkin. Auschwitz -Birkenau oli minulle jotenkin pieni pettymys, sillä olen joskus nuorena käynyt Dachaun keskitysleirillä ja se teki minuun silloin karmean vaikutuksen. Mutta olin silloin vielä nuori ja valmistutumaton kohtaamaan sellaisia kauheuksia kuin mitä siellä näin. Nyt on kai ikä tehnyt tehtävänsä, ja olen niin paljon lukenut ja nähnyt filmejä että Auschwitz tuntui kuin koululäksyjen kertaamiselta. Vaikuttihan se nähdä ne hiuskasat, lasten kengät ja muut sellaiset mitä uhreilta oli jäänyt. Matka oli kyllä yksi parhaasta päästä, mitä olemme tehneet. Kaikki oli todella hienoa, voisin kertoa vaikka kuinka paljon juuri tästä matkastani. Olen nauttinut kesästä kuin se olisi viimeiseni. Veljeni kuolema varmasti osaltaan vaikutti, vaikka olen aina sisäistänyt sen asian, ettei aika koskaan palaa. Jokainen kesä on ainutlaatuinen, niinkuin jokainen hetkikin. Viivi Luik sanoo sen näin: Nyt tuoksuu angervo ja tulikukka ja ohdakkeet. On myöhäiskesä, on myöhäiskesä.... ja tätä kesää ei tule enää, ei tule enää tätä kesää." Niin totta. netta