Laiskottelisinko tänään?

 Ihana vapauden tunne. Kari on tennistä pelaamassa, eikä itselläni ole mitään velvoitteita, jotka kaipaisivat nopeaa toimintaa. Lauantaina olin koko iltapäivän lehtikeikalla, sunnuntai, joka oli äitienpäivä ja mitä ihanin helluntai, suvisunnuntai. Kaikki attribuutit mukana lintujen laulusta, pihan kukkivien syreenien tuoksusta auringon lämpöön. Olisi ollut hyvä päivä laiskotella, mutta töihin vaan, perheellisen täytyy yrittää, niinhän se on, hah hah. Kirjoitin lehtijutun, seuloin kuvat ja lähetin, niin siitä päästiin.
  Koska oli äitienpäivä, vaikka sitä emme vietäkään, ja helluntai, joka on merkkipäivä eräälle tapahtumalle kauan sitten. Menimme  nimittäin silloin kihloihin, nuoruuden kultaisina vuosina, vai olivatko ne todella kultaisia?  Jääköön sanomatta. No, halusin että menemme ulos syömään ja niin menimme Repetiin. Siellä oli useita tuttuja ja paljon lapsiperheitä syömässä ihanaa ruokaa.  Ja sitten kun en osannut odottaa tulivat Juha ja Anneli kukkien kanssa. Vaikka olen kieltänyt äitienpäivän vieton niin kuitenkin miniät ovat pitäneet huolen siitä että kyllä minua joka vuosi muistetaan äitienpäivänä. Minä olen ollut koko elämäni vastaan kaikelaisia muistamisia kuten äitien tai isänpäivää. Mitä sitä turhaa, äitihän olen vuoden jokaisena päivänä.  En kovasti välitä seremonioista, mutta jokainen saa pitää omat traditionsa. Pitää nyt nauttia lämpimästä vielä tänään, sillä huomiseksi on ennustettu ilman viilenevän. Pääsisinpä kohta uimaan läheiseen Bogrydjärveen.

Murhaajaetanoita

On tää elämä kummallaista, kun se olisi melko mukavaa ainakin näin kesällä, mutta koskaan ei voi nauttia täysillä, sillä meille ihmispoloille lähetetään vitsauksia. Tänä aamuna keräsin lapiooni varmasti toista kymmentä pientä ilkiötä, jotka nälkäisinä tuhosivat kukkamaatani. Murhaaja-etanoita, jotka evät kylläkään ole murhaamassa minua mutta aiheuttavat mielipahaa syömällä kukkamaani putipuhtaaksi. Joka vuosi käyn sotaa ja taistelua niitä ilkiöitä vastaan. Huomaan myös sen että mieleni on raaistunut, niinkuin yleensä sodissa käy, en tunne armoa etanoita kohtaan, vaan kylmästi pää poikki jokaiselta joka uskaltautuu tontilleni.
 Eilen kävivät ystävät kahvilla. Istuimme altaanilla ja koska sekä he että me olimme tehneet matkan, meillä oli kertomista. Keskustelu kävi vilkkaana. Meillä oli tietysti kertomista Espanjan matkastamme. Ja he kertoivat omasta matkastaan. Mukavaa yhdessäoloa!
 Tänään menen ostamaan kesäkukkien taimet ja pistän potut maahan. Poikkean kirjastossa, josta tuli ilmoitus että saan hakea tilaamani Jaques Prevertin runokirjan Behagliga och obehagliga dikter. Kuulostaa mielenkiintoiselta. On mukava nähdä onko "Runo etanoista jotka menevät hautajaisiin" käännetty ruotsiksi, ja kolahtaako se samalla lailla kuin silloin kun sen nuorena ensi kertaa luin. Jännä päivä.

Koleaa toukokuuta

Luonto on syvän vihreää, mutta ilma on muuttunut koleaksi. Pitkinä talvikuukausina odotetaan kesää. Ja kun se lopulta tulee, se on usein kolea ja sateinen. Oikeastaan aika mitätön se kesä näillä leveysasteilla. Liiaksi mainostettu. Eräänä iltana kuulin käen kukkuvan, mutta vain kaksi kertaa. Siis, kaksi vuotta elinaikaa, ja silti olin tyytyväinen. Vielä kaksi vuotta! Jostain muistin hämärästä mieleeni tulivat tällaiset säkeet: "Tule kuolema vaikka tänään, tai huomenna viimeistään. Tulet kuitenkin liian myöhään. Minä ehdin jo elämään."  Mutta sitten heti seuraavana päivänä kuulin taas käen riemastuneena kukkuvan ja nyt se kukkui aina vaan, aina vaan,loputtomasti. Kun olin laskenut kahteenkymmeneen kuuteen, lopetin laskemisen. Tietäneekö käki lainkaan minun elinaikani pituutta?  Parasta on kun ei tuhlaa energiaansa moisen asian pohtimiseen. Sillä " The opera aint´over until the fat Lady sings."   Googlasin Jaques Prevertin, koska hänen kirjansa Paradisets barn on uudelleen julkaistu. Prevert on kirjoittanut monta ihanaa runotextiä, mm. Kuolleet lehdet, Barbara ja iki-ihana "Runo etanoista, jotka menevät hautajaisiin". Jo nuorena tyttönä tämä viimeksi mainittu puhutteli minua, eli nykykielellä se kolahti.

Kotona taas

Tulimme eilen Espanjasta. Vain muutamassa tunnissa siirryimme 30-asteen kuumuudesta Ruotsin kahdeksan-asteiseen ja sateiseen todellisuuteen. Täällä on vihreää ja vehreää, joka elteläisistä maista puuttuu. Joka tekee matkan, sillä on kertomista, sanotaan. Ja tietysti minullakin. Elämykset ovat kuitenkin vielä yhtenä möykkynä sisälläni, joita sitten pikku hiljaa alan ottaa esille ja muistella jokaista erikseen. Malagan viinin huumaa- jota laulussa ylistetään, sain kokea pienen osasen, kun kävin kälyni kanssa Malagan kaikkein vanhimmassa viinituvasssa, jossa viini otettiin suoraan tynnyristä. Vanhan ajan tunnelmaa ja viini oli paksua ja makeaa. Kotiin on aina ihana tulla, postia on kerynyt koneeseen joka pitää vastata. Ossi-kissa ottimeidät riemulla vastaan, ja saimme siitä kiskoa viisi punkkia irti, ja sitä hommaa on luvassa lisääkin, sillä ennustettu on oikein runsasta punkkikautta kesäksi. Niin että ei mitään hyvää, ilman vitsauksia. Pihani on kuitenkin täynnä ihania kukkia, syksyllä pistelin sipuleita sinne tänne ja nyt ne ovatnousseet maasta ja kukkivat ilokseni. Oli mukava käydä Espanjassa ja Karin sisar on oiva opas. Hän esitteli ja antoi minulle niin paljon infoa, etten kaikkea jaksanut ottaa vastaankaan. Hän huolehti minusta hyvin. Kun olin matkalla sinne saanut alkavan flunssan, haimme apteekista eräänlaista "Ketun myrkkyä" josta tuli kamala olo, mutta sairauskin häippäs saman tien. Tosi siis on, että matka avartaa...    Pitää pian taas lähteä matkalle. Suositellaan. Ja: "Älä turhaan kauhistele eron hetkiä. Hyvästit ovat tarpeen, jotta sinä ja ystäväsi voitte kohdata uudestaan." netta