Ölsremma

Olen tänään käynyt Ölsremmassa. Lähdin sinne jo aamulla, ajoin minulle annettujen tieohjeiden mukaan, silti ajoin pari kertaa harhaan ja sain kysyä tietä viisi kertaa! Että ihmiset asuvat joka paikassa, Jumalan selän takana. Sain kokea pelkkää ystävällisyyttä, sillä aina pysäyttäessäni ihmiset kysyäkseni tietä, minulle vastattiin hymyillen ja ystävällisesti. Kunnon porukkaa siellä päin asuukin. Lopulta löysin perille soitettuani minua odottavalle, että taas olin ajanut harhaan. Toivotonta touhua. Viimeistään tämän reissun jälkeen olen taipuvainen hankkimaan autooni navigaattorin. Jostain olen kuullut, että kaikki muu kuin purjehdus on turhaa, mutta minusta turhaakin turhempaa on ajaa autolla harhaan ja manailla ajan hukkaan kulumista. Miksi oikeastaan aina tuntuu kuin ei olisi riittävästi aikaa? Aikaahan ei voi millään säästää, vaikka milloin mihinkin vedoten muka voi säästää aikaa. Ei sitä voi. No niin, pääsin kuitenkin lopulta perille Ölsremmaan, mikä runollinen nimikin paikalla. Haastettelu sujui hyvin ja kotimatkakin sujui ihme kyllä ilman hankaluuksia. En ajanut harhaan kertaakaan. netta

Villiomenapuita

Valtavasti omenia villiomenapuissa. Mietin, syökö niitä mitkään metsän eläimet. Hirvet esimerkiksi? Siellä olisi hirville ja peuroille ruokaa. Villiomenapuut ovat kauniita,varsinkin vanhat jo hieman varreltaan koukistuneet, niinkuin me ihmisetkin. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oma maisema, kuulemma. Minulla on. Se on siellä, missä kulkee kapea tie pitkin Viskan rantaa. Siellä on rauhallista kulkea, samalla voi mietiskellä ja pohtia ongelmia. Siellä kulkiessani olen ratkonut monta mieltäni painanutta juttua. Maisema muuttuu vuodenaikojen mukana. Siellä on myös vanha villiomenapuu, ja kummallista on, että joka kerta sen ohi kulkiessani, tulee mieleeni Bertolt Brechtin runo:Marie A:n muisto.En ymmärrä miksi. Tänään se tapahtui taas... "Syyskuussa kerran, sinenkuultavassa, vaieten alla nuoren luumupuun..." siinä puhutaan luumupuusta, mutta mielestäni se aivan hyvin voi olla juuri tämä vanha villiomenapuu, jonka alla kaikki tapahtuu...."ja päämme päällä, taivaan kirkkaudessa ui pilvi jota pitkään seurasin. Se oli valkoinen ja ylettömän korkealla, ja häipyi pois kun sitä seurasin.." Haikeaa. Tänään puuhailin pihalla. Istutin tulppaanin sipulit, vaikka joka vuosi päätän, etten osta niitä enää. Turha toivo, joka vuosi kuitenkin ostan. Keväällä ne aina yllättävät minut positiivisesti, sillä silloin olen jo aikaa sitten unohtanut, mihin niitä olin istuttanut, tai että yleensä TAAS olin niitä istuttanut. Tänä iltana ajattelin rentoutua ja katsoa DWD:ltä I vår herrens hage-sarjaa, jonka ostin tässä kerran, mutta en ole ehtinyt katsoa. netta

Syksykö jo?

Sain kauan sitten ystävältäni tällaisen viestin: "Tiedätkö, tänään olen onnellinen -olen luopunut kesästä ja hyväksynyt että syksy on tullut." Luonnossa näkyvät syksyn merkit, koivut alkavat muuttaa väriään ja kaikessa tuntuu syksyn läheisyys. En kuitenkaan haluaisi vielä luopua kesästä. Haluaisin pitää siitä kiinni. Mutta ei hätää, aina tapahtuu ja tulee uusia käänteitä elämään. Olen juuri eräänlaisessa tienhaarassa. Olen aikeissa muuttaa asioita, ja valmis ottamaan uusia haasteita. Vanha klisee; ken elää, se näkee, pätee jälleen. Ehkä teemme myös pienen syysretken, pieni matka vaikka Skageniin ei olisi hullumpaa. " Nopsat ovat lennot pääskysien. Nopsempi on lento hetkien. Vast´on keskisuvi kun jo syksyn aavistaa ja tuntee ihminen." Totta. netta

Är detta en människa?

Sain juuri luettua Primo Levin "Är detta en människa?" Menin verkkoon saadakseni lisää tietoa kirjailijasta, vaikka tiesinkin että hän oli italialainen kemisti joka joutui keskitysleiriin. Kirja kertoo kokemuksista siellä. Primo Levi selvisi hengissä mutta teki myöhemmin itsemurhan. Näistä asioista on kirjoitettu niin paljon, mutta mikä sai minut hätkähtämään oli se, että kun katselin filmejä keskitysleireistä ja sen asian tiimoilta, silmäni osuivat niistä kirjoitettuihin kommentteihin. En ollut uskoa silmiäni huomatessani miten melkein kaikki kommentit huokuivat juutalaisvihaa. Kaikki muka on pelkkää keksittyä, mitään kamalaa ei ole koskaan tapahtunutkaan. Tällainen ajattelu on vaarallista. Minä en oikein ymmärrä vihaa ketään tai mitään ihmisryhmää kohtaan. En ole naiivi, mutta ihmettelen. Onko aika herätä todellisuuteen? netta

Sieniä, sieniä

Tämä kesä ei ole ainoastaan ampiaiskesä, vaan se osoittautui oikeaksi kanttarellikesäksi. Niitä on metsät täynnä ja niitä on kannettu kotiin korikaupalla. Mukava sitten niitä on putsata takapihalla haapojen havistessa taustalla. Loppukesän nopeasti ohikiitävistä päivistä on nyt nautittava. Mielelläni pitäisin niistä kiinni jos voisin, mutta kun se ei käy, nautin joka hetkestä.
Muistutan samalla että blogini jutut ovat todella pelkkiä juttuja eikä tarkoitettu ihan joka kerta kuolemanvakavasti otettaviksi. Todistaakseni sen pistetään loppuun Juhani Peltosen ihanaa/älytöntä huumoria: Hetkesi lyö, ellet paperoi orpojen laskentokirjoja, tai hetkesi lyö, ellet muista ystävääsi velkakirjeellä! Ja muistakaamme vielä, että elämään tullaan vain käymään, ei viipymään. Joten otetaan rennosti, sitä toivoo netta