Järistys

Havahduimme aamuyöstä siihen että talo tärähteli ja hyllyillä helisivät kannut. Aamu-uutisissa kerrottiin maanjäristyksestä joka oli tapahtunut Ruotsin ja Tanskan välisessä salmessa.  Tällaista on tapahtunut ennenkin. Muistan samanlaisen järistyksen monen vuoden takaa. Niitä kuulemma tapahtuu noin joka kymmenes vuosi. Skoonessa se oli tuntunut vieläkin voimakkaammin eikä ihme että asukkaat siellä olivat vähän pelästyneitä.  Jälleen muistutus siitä ettemme me ihmiset ole luonnon herroja. Luonnon ilmiöitä emme pysty nujertamaan. Luvattua kesäilmaa, hellettä ja aurinkoa ei vaan vieläkään kuulu tulevaksi. Kesä on nyt jo ohi, vain muutaman viikon päästä alkaa syyskuu, ja kohta ruukuissa kukkivat  kesäkukat saa viedä kompostiin ja alkaa pitkän pitkä seuraavan kesän odotus. Elämä on sellaista. Kaikkea haluamaansa ihminen ei saa. Ei edes joka vuosi aurinkoista kesää.

Salaperäinen ystävä

Tapasin eilen ystäväni E:n, joka vilahtaa elämässäni aina silloin tällöin. Hän asuu talvet ulkomailla ja matkustelee paljon, joten minulla oli onnea tavata hänet eilen ennenkuin hän jo taas huomenna matkustaa pois maasta.  Tapasimme siis, ja ensin kävimme Sjöbon siirtolapuutarhassa, joka on täynnä pieniä kesämökkejä, jotkut talviasuttaviakin, oikeita pieniä taloja. Ja mitkä ihanat puutarhat ympärillä, kaikkialla kukkivia kasveja ja kasvimaita. Kumma kyllä en ole koskaan siellä ennen käynyt. Sitten olimme meillä ja sain ystävästäni uimatoverin. Olimme uimassa läheisessä Bogrydsjärvessä, ja saimme sen pitää kokonaan itsellämme. Ketään muuta urhoollista ei ollut uimassa.  Uimme ja keskustelimme elämästämme. Kumma juttu, että ystäväni E. on sellainen ihminen jolle olen voinut kertoa sellaisia asioita joita en kenellekään toiselle ole tohtinut kertoa. Niin kävi nytkin. Olen taipuvainen uskomaan, että jokin sallimus lähettää hänet tielleni aina sopivin aikavälein, että saan keventää mieltäni hänelle.
 On hyvä omistaa sellainen ystävä.
 Elokuu alkaa huomenna, eikä sitä luvattua hellettä tai kesäilmaa ole vieläkään tullut. Koko ajan olen saanut kuulla, että ensi viikolla tulee lämmintä, ensi viikolla tai silloin ja silloin se tulee, on luvattu lämmintä elokuuksi jne. En usko enää mihinkään ennusteisiin. Tilanne on sellainen kuin Samuel Becketin näytelmässä: "Huomenna hän tulee," jolloin odotetaan koko ajan Godotia tulevaksi, huomenna hänen pitäisi tulla. Mutta tuleeko hän? Ei tietenkään. Hän ei tule huomenna eikä koskaan. Sama tilanne on nytkin. Kesäistä helletä ei tule, vaikka sitä koko ajan luvataan ja odotetaan: huomenna se tulee...
 Kehoitankin katsomaan kyseisen teatterinäytelmän, ja lopetan tähän : "mitä pidät kyttyrästäni, kysyi kameli kilpikonnalta:

Uimakausi alkoi

Nyt se sitten alkaa, nimittäin uintikauteni. Kävin aamulla uimassa, eikä ollut lainkaan kylmää, vaan tosi ihanaa. Rakastan uimista, ja kun saan olla ihan yksin vedessä, koko järvi on vain minua varten.
 Kävin kävelemässä ja keräsin kesäkukkia vaasiin. Mesiangervon huumaava tuoksu tuo aina mieleeni muiston lapsuudesta. Suljen silmäni -nuuhkaisen mesiangrvon kukkaa - ja silmieni eteen aukeaa kesäinen lapsuuden maisema, se ei koskaan petä. Juuri tuoksut ovat vankasti ankkuroitu muistoihin.
   Haikeaa oli huomata Kultapiiskun jo kukkivan.  Se on  komea kasvi, mutta kun se alkaa kukkia, tietää, että kesän helein aika on ohitse. Kesä alkaa olla raskaana kaikesta, mitä aurinko on hedelmöittänyt. Marjat metsissä ja kanttarellit ja kaikki kesän ihanuus.  Kesälfunssani sain häipymään syömällä mustaviinimarjoja. Niissähän on vitamiineja ja parantavaa voimaa. Tänään piti tulla kaatosade, ukkosta ja jo illalla järjestelin pihalla kaiken kuntoon sen kamalan sateen varalta. Mutta pyh, missä se sade nyt sitten viipyy?
Oikullista ilmaa. " Suvi kukkien loiston jo lupaa, sekä kypsyvät hedelmät. Taas laadin mä toivojen tupaa... " toivomuslistallani on retki Skåneen ja Österlenille. Pääsenkö sinne? Mutta mitä nyt? Alkoi kauhea sade. Pitää lopettaa jos kohta ukkonen jyrähtää.

Kesä tuli lopultakin

Kesä on lopultakin tullut myös tänne.Jo eilen tunsin että nyt se on täällä!  Lämmintä! Eilen olin Hajomissa lehtikeikalla. Miten kaunista maalaismaisemaa siellä on. Berghem on ehkä, ehkä, kappale kauneinta Ruotsia. Tosin, eteläinen- ja LänsiRuotsi on todella kaunista. Haastattelu sujui kuten aina, ja sen jälkeen sain tutustua ison maalaistalon isoon puutarhaan. Se oli tosiaan näkemisen arvoinen. Oli vaikka minkälaista kasvia ja pensasta ja sain opastetun kierroksen siellä. Söin mustia viinimarjoja ja ihania vadelmia, sain vielä mukaani hienoja kukkivia kasveja joita talon isäntä minulle kaivoi  ämpärillisen mukaani. Mikä ihana retki, ja samalla työkeikka. Minulla on todella kiva työ.Tapaan joka kerta mitä mukavimpia ihmisiä. Kuulen heidän historiansa ja tunnen syvää kunnioitusta jokaista  haastattelemaani ihmistä kohtaan. Ei niin pientä ihmistä, etteikö hänellä ole tarina kerrottavana. No, tänään rehkin pihalla istuttaen eilen saamani kasvit. Minusta kehittyy ehkä vielä oikea puutarhuri, hah hah. Olen lopultakin saanut pikku tonttini sellaiseen kuntoon kuin olen aina halunnut. Iltaisn on mukava kävellä rundi "tiluksillani" katsellen kaikenlaisia yrttejä joita maasta nousee ihan vain minun ilokseni.
  Kiinalainen sananlasku tietää totuuden. "Jos haluat olla onnellinen loppu elämäsi, hanki itsellesi puutarha." Jotenkin näin, ja olen samaa mieltä. Vaikka hankkisi tavaraa kuinka paljon tahansa, ei se kauan pidä ihmistä tyytyväisenä, mutta kun viljelee puutarhaa, istuttaa, kasvattaa, lannoittaa, tappaa satoja etanoita,  - ja sitten joka päivä näkee uuden pensaan tai yrtin puhkeavan kukkaan - ah eikö se ole onnea?

Kasvitieteellinen puutarha

Olimme retkellä kasvitieteellisessä puutarhassa Göteborgissa. Se on kasveista ja puista kiinnostuneelle oikea aarreaitta. Miten monia lajeja siellä voi nähdä. Mitä erikoisia puitakin kuten esimerkiksi nenäliinapuu - on olemassa. Kävelimme siellä vaikka kuinka kauan. Aika unohtui. Eväskorien sisältö nautittiin puiston huvimajassa. Mikä ihana retki ja mukaan ostin tietenkin useita kasvien taimia. Sieltä ajoimme Kungsbackan Freeportiin ja Plantageen. Ihana päivä, saimme nauttia sekä elämyksistä, että ystävien seurasta. Meillä on myös tapana automatkoillamme kysellä toisiltamme arvoituksia. Tällä kertaa arvoitukset eivät olleetkaan vanhanaikaisesta Maamme-kirjasta, vaan otettu suoraan netistä. Arvoitukset kulkivat hyvän maun molemmilla puolilla. Mikä esimerkiksi on miesten Helvetti?  En arvaa sanoa, keksiköön jokainen itse, mikä se voisi olla.   Katsoin eilen teeveestä K-special-ohjelman, joka kertoi taiteilija Lucien Freudin taiteesta. Ohjelmassa oli mukana hänen mallejaan, jotka jokainen oli luonnossa paljon nuorempia ja kauniimpia kuin miksi Freud heidät oli maalannut. Ihan järjestään joka ainoa oli tauluissa kuvattu paljon vanhempina ja rumempina kuin mitä he olivat luonnossa. Ja ihmeellistä oli mielestäni, että taiteilija oli kuvannut mallinsa melkein aina alastomina, jalat harallaan ja omituisissa asennoissa. Jopa Freudin kaikki omat tyttäret oli taiteilija kuvannut alasti reidet harallaan. Minusta se jo hipoo sopimattomuuden rajoja. Olen ihaillut Freudin muotokuvia, mutta itse en haluaisi istua hänen mallinaan. Jopa usealle tuttu taulu, jossa sohvalla makaa ylettömän lihava nainen läskit valuen, niin malli on luonnossa oikein sievä nainen, eikä edes ylettömän lihava. Ihmettelen miksi taiteilija halusi kuvata mallinsa niin rumina. Freud kuoli vuosi sitten ja hän oli Sigmund Freudin pojanpoika. Ehkä se seittää sen, että hän sanoi aina maalaavansa mallin selaisena kuin hän sen näkee, ei sellaisen kuin malli oikeasti on. Näkikö hän koko maailman rumana?

Yliarvostettu kesä

Olen vahvasti  sitä mieltä että kesä on roimasti yliarvostettu.  Koko talvi  sitä odotetaan ja kun se sitten tulee, ihmiset huokaavat: Kyllä kesä on ihana!   Mutta onko se todella?
 Kun odotetaan hellettä, saattaa koko kesän olla koleaa ja sataa päivästä toiseen. Niitylle ei ole menemistä ilman kumisaappaita punkkien varalta, marjametsässä vaanivat hyttyset sankoin joukoin ja nyt on vielä ilmaantunut uusi vitsaus: hirvikärpänen. Pihakasvien kimppuun käyvät murhaajaetanat, ja kun viinimarjat kypsyvät, tulevat rastaat ja putsaavat puskat tyhjiksi alle minuutin. Jos haluat istua kesäillalla ystävien kanssa ulkona keskustellen viinlasin ääressä, tulevat pienen pienet mytiäiset, en tiedä mitä ne ovat suomen kielellä, mutta ruotsiksi knott, ja ne vasta purevat ihon paukuroille. Jokapuolella taloa tulevat kamalat hämähäkit, oikeat lukit, esiin ja virittävät verkkojaan. Minä kärsin hämähäkkikauhusta. On ampiaisia, ja kamalia ötököitä joka paikassa, joista ei ole talvella haittaa. Talon ulkopuolella olevan katulampun ympärillä kiertelevät iltaöisin lepakot, jotka joskus katselen kauhunväreet selkäpiitä karsien. Tässä siis kesän ihanuus!
     Mutta eipä surra. Jäihän sentään ystävät ja viini. No niin, viini tosin jätetään pois, kun lähdemme tästä ystäviemme kanssa kohta kesäretkelle. Retken päämäärä on vielä hämärän peitossa, mutta kasvitieteelliseen museoon mennään, ja sen jälkeen vielä muualle. Mieleen työntyy jotain:  "Rakastan tulemista, menemistä, lähtemistä. Seuraan lumoavia ääniä, tietämättä matkani päämäärää."     Matkaan, matkaan, matkaan, vaunut eteenpäin! Ajomies nyt huutaa: taakse koti jä!

Parempi myöhään...

Kesä jatkuu koleana. Marjat metsissä alkavat kypsyä. Olen käynyt mustikassa ja kanttarelleja on metsät täynnä.Ihmekös tuo, kun on ollut sellainen sadekesä,ettei tämä kansa muista sellaista ennen eläneensä.
 Vaan minkäs ilmoille voit. Jos ottaa hermoon ikuinen sade ja mustat pilvet, niin pitää muistaa, että se on sama kaikille.   Pieni lepoloma pois arjesta ja maiseman vaihto, sellainen ei olisi yhtään hullumpaa, tunnen sen.
  On ollut kiirettä koko kesän ja itsekseni ihmettelen että kuinka ihmeessä ehdin käydä vielä töissäkin, ennen eläkepäiviä. Minulle sopii jatkuva meno ja aktiivinen elämä, mutta joskus olisi kiva saada tehdä joku asia valmiiksi asti  ilman katkosta. En ole ehtinyt vastata meilejäni ja kun eilen päätin vastata kaikille, mutta päästyäni hyvään alkuun, puhelu keskeytti. Ent. työtoverini Rita P. W. soitti ja jutteli työpaikan asioita. Kuuntelin mielelläni,  kiitollisena siitä, ettei minua enää kosketa työpaikan asiat.
 Elämä on jakso vaiheita. Nyt on se vaihe takanani, mutta silti minua lämmittää se, että entiset työtoverit eivät ole minua unohtaneet. Niin kauan kun joku muistaa, niin kauan olen olemassa.
Pihatöitä on ollut mukava tehdä ja lopultakin on piha saatu mukavaan kuntoon. Minulla on kuitenkin vihollisia. Murhaajaetanat ovat syöneet kaikki istuttamani isot päivänkakkarat. Vaikka kuinka taistelen vastaan, etanat voittavat. Taistelu on toivotonta, kun tapan niitä, tulevat toiset etanat ja syövät kuolleet lajitoverinsa. Siksi niitä kutsutaan murhaajaetanoiksi. Inhoittavia nilviäisiä, jotka laskevat satoja munia joista sitten taulee uusia etanoita ja niin edelleen. Toiset viholliset ovat rastaat, jotka joka vuosi syövät viinimarjat pensaista. Marjat alkavat nyt kypsyä, ja rastaat kokoontua pihalle.Olen väsännyt alumiinista kiiltäviä linnun pelättimiä, saa nähdä onko niistä apua. On tämä maamiehen elämä täynnä vastoinkäymisiä ja taistoa vihollisia vastaan. En halua kuitenkaan vielä kuovuttaa. Varmasti joku keksii vielä jonkinlaisen keinon hävittää etanat, muuten niistä tulee maanvaiva samalla lailla kuin punkeistkin.
 Olimme eilen pojan luona, grillattiin ja seurusteltiin. Mukavaa yhdessäoloa. Sanna, lapsenlapsi oli ollut ensimmäisen päivän työssä. Meillä riitti juteltavaa. Tänään lähden kohta lehtihaastatteluun, huomenna ehkä lähdemme ystävienkanssa retkelle.  Kari pelaa tennistä pojanpojan kanssa.
 Lopuksi muutama kysymys Pablo Nerudan Kysymysten kirjasta. Osaatko vastata niihin?
Onko aurinko tänään sama kuin eilen, vai onko sen tuli eri tulta?
-Mistä tulee sadepilvi mustine itkusäkkeineen?
 -Kuinka mitataan vaahtoa, joka kumpuaa oluesta?  - Miksei torstai päätä tulla pejantain jälkeen?
Ja eikö milloinkaan ole parempi kuin myöhään?

Läckö Slott

Eilen teimme kesäretken Läckö Slott:in kauniisiin maisemiin Vänerin rannalle.Eväkorit mukana ja ystävien hauska seura teki tosi hyvää mielelle. Sitäpaitsi ajoimme halki ihanien kesäisten niittymaisemien, joka puolella kukkivat vanhan ajan niittykukkaset. Vanha sanonta: "kun olet surullinen, etsi kauneutta" tuli todistetuksi. Kauneus antaa mielelle harmoniaa. Itse Läckön linna oli tietysti kokemisen arvoinen. Kuuntelimme linnan kirkossa musiikki-esityksen, kuulimme paikan historiaa ja tutustuimme ihanaan puutarhaan. Varsinkin linnan puutarhan erilaiset kasvit ja kukat kiinnostivat. Ajoimme sieltä kalarantaan, jossa söimme kala-aterian ja mukaan ostimme savustettua siikaa ja lohta. Ilmakin oli suosiollinen. Tällaiset retket antavat myös kaiken muun hyvän lisäksi muistoja loppuelämäksi.   
 Pitää vielä sanoa, että teatterikurssi teki minulle tosi hyvää. Opin kaiken mielikuvitus- keskittymis- tyyppi- ynnä muun harjoittelun lisäksi, että muistaisin aina laittaa itseni elämässä etusijalle. Joskus se unohtuu. Seisoin näyttämölla ja esitin tyyppiäni Elviiraa, eikä yhtään nolottanut.Lisäksi sain vielä kuulla, että minulla on kaunis hymy!

Draamakurssilla

On ollut sellainen kesä ilmojen puolesta, että on lamauttanut tämän kirjaamisenkin. Huomenna alkaa heinäkuu, uskomatonta. No tämä viikonloppu menee minulta teatterikurssilla. Eilen aloitimme ja tänään jatkettiin. Minä menin sinne avoimin mielin, en odottanut mitään erityistä ja yllätyin positiivisesti. Kurssihan on aivan ihana. Toiset kurssilaiset ovat kaikki puoliammattilaisia, ennen näytelleet. Minä olen ainoa joka en koskaan ole näytellyt. Pelkäsin että saan ujouskohtauksia ja menen lukkoon, mutta mitä vielä! Olen kuin olisin aina näytellyt, hah hah. Meillä on ollut tosi kiva ryhmä ja hauskoja harjoituksia. Elämä on oppimista. Olen toteuttanut nyt kolmannen unelmani. Monta vuotta sitten kävin grafologikurssin ja opin tulkitsemaan ihmisten käsialoja. Nykyään ei monikaan kirjoita enää käsin, joten sekin taito tuli opittua ehkä turhaan. Toinen haave oli sellainen että tapaisin oikean astrologin, joka tekisi minulle henkilökohtaisen horoskoopin. Se toteutui myöskin ja nyt olen draamakurssilla ja opin näyttelemisen alkeita ja mikä parasta - tutustun mukaviin ja inspiroiviin ihmisiin. Kaikkea pitää kokeilla mitä elämä tarjoaa, eikö niin, ettei sitten vanhana kaduta.

Laiskottelisinko tänään?

 Ihana vapauden tunne. Kari on tennistä pelaamassa, eikä itselläni ole mitään velvoitteita, jotka kaipaisivat nopeaa toimintaa. Lauantaina olin koko iltapäivän lehtikeikalla, sunnuntai, joka oli äitienpäivä ja mitä ihanin helluntai, suvisunnuntai. Kaikki attribuutit mukana lintujen laulusta, pihan kukkivien syreenien tuoksusta auringon lämpöön. Olisi ollut hyvä päivä laiskotella, mutta töihin vaan, perheellisen täytyy yrittää, niinhän se on, hah hah. Kirjoitin lehtijutun, seuloin kuvat ja lähetin, niin siitä päästiin.
  Koska oli äitienpäivä, vaikka sitä emme vietäkään, ja helluntai, joka on merkkipäivä eräälle tapahtumalle kauan sitten. Menimme  nimittäin silloin kihloihin, nuoruuden kultaisina vuosina, vai olivatko ne todella kultaisia?  Jääköön sanomatta. No, halusin että menemme ulos syömään ja niin menimme Repetiin. Siellä oli useita tuttuja ja paljon lapsiperheitä syömässä ihanaa ruokaa.  Ja sitten kun en osannut odottaa tulivat Juha ja Anneli kukkien kanssa. Vaikka olen kieltänyt äitienpäivän vieton niin kuitenkin miniät ovat pitäneet huolen siitä että kyllä minua joka vuosi muistetaan äitienpäivänä. Minä olen ollut koko elämäni vastaan kaikelaisia muistamisia kuten äitien tai isänpäivää. Mitä sitä turhaa, äitihän olen vuoden jokaisena päivänä.  En kovasti välitä seremonioista, mutta jokainen saa pitää omat traditionsa. Pitää nyt nauttia lämpimästä vielä tänään, sillä huomiseksi on ennustettu ilman viilenevän. Pääsisinpä kohta uimaan läheiseen Bogrydjärveen.

Murhaajaetanoita

On tää elämä kummallaista, kun se olisi melko mukavaa ainakin näin kesällä, mutta koskaan ei voi nauttia täysillä, sillä meille ihmispoloille lähetetään vitsauksia. Tänä aamuna keräsin lapiooni varmasti toista kymmentä pientä ilkiötä, jotka nälkäisinä tuhosivat kukkamaatani. Murhaaja-etanoita, jotka evät kylläkään ole murhaamassa minua mutta aiheuttavat mielipahaa syömällä kukkamaani putipuhtaaksi. Joka vuosi käyn sotaa ja taistelua niitä ilkiöitä vastaan. Huomaan myös sen että mieleni on raaistunut, niinkuin yleensä sodissa käy, en tunne armoa etanoita kohtaan, vaan kylmästi pää poikki jokaiselta joka uskaltautuu tontilleni.
 Eilen kävivät ystävät kahvilla. Istuimme altaanilla ja koska sekä he että me olimme tehneet matkan, meillä oli kertomista. Keskustelu kävi vilkkaana. Meillä oli tietysti kertomista Espanjan matkastamme. Ja he kertoivat omasta matkastaan. Mukavaa yhdessäoloa!
 Tänään menen ostamaan kesäkukkien taimet ja pistän potut maahan. Poikkean kirjastossa, josta tuli ilmoitus että saan hakea tilaamani Jaques Prevertin runokirjan Behagliga och obehagliga dikter. Kuulostaa mielenkiintoiselta. On mukava nähdä onko "Runo etanoista jotka menevät hautajaisiin" käännetty ruotsiksi, ja kolahtaako se samalla lailla kuin silloin kun sen nuorena ensi kertaa luin. Jännä päivä.

Koleaa toukokuuta

Luonto on syvän vihreää, mutta ilma on muuttunut koleaksi. Pitkinä talvikuukausina odotetaan kesää. Ja kun se lopulta tulee, se on usein kolea ja sateinen. Oikeastaan aika mitätön se kesä näillä leveysasteilla. Liiaksi mainostettu. Eräänä iltana kuulin käen kukkuvan, mutta vain kaksi kertaa. Siis, kaksi vuotta elinaikaa, ja silti olin tyytyväinen. Vielä kaksi vuotta! Jostain muistin hämärästä mieleeni tulivat tällaiset säkeet: "Tule kuolema vaikka tänään, tai huomenna viimeistään. Tulet kuitenkin liian myöhään. Minä ehdin jo elämään."  Mutta sitten heti seuraavana päivänä kuulin taas käen riemastuneena kukkuvan ja nyt se kukkui aina vaan, aina vaan,loputtomasti. Kun olin laskenut kahteenkymmeneen kuuteen, lopetin laskemisen. Tietäneekö käki lainkaan minun elinaikani pituutta?  Parasta on kun ei tuhlaa energiaansa moisen asian pohtimiseen. Sillä " The opera aint´over until the fat Lady sings."   Googlasin Jaques Prevertin, koska hänen kirjansa Paradisets barn on uudelleen julkaistu. Prevert on kirjoittanut monta ihanaa runotextiä, mm. Kuolleet lehdet, Barbara ja iki-ihana "Runo etanoista, jotka menevät hautajaisiin". Jo nuorena tyttönä tämä viimeksi mainittu puhutteli minua, eli nykykielellä se kolahti.

Kotona taas

Tulimme eilen Espanjasta. Vain muutamassa tunnissa siirryimme 30-asteen kuumuudesta Ruotsin kahdeksan-asteiseen ja sateiseen todellisuuteen. Täällä on vihreää ja vehreää, joka elteläisistä maista puuttuu. Joka tekee matkan, sillä on kertomista, sanotaan. Ja tietysti minullakin. Elämykset ovat kuitenkin vielä yhtenä möykkynä sisälläni, joita sitten pikku hiljaa alan ottaa esille ja muistella jokaista erikseen. Malagan viinin huumaa- jota laulussa ylistetään, sain kokea pienen osasen, kun kävin kälyni kanssa Malagan kaikkein vanhimmassa viinituvasssa, jossa viini otettiin suoraan tynnyristä. Vanhan ajan tunnelmaa ja viini oli paksua ja makeaa. Kotiin on aina ihana tulla, postia on kerynyt koneeseen joka pitää vastata. Ossi-kissa ottimeidät riemulla vastaan, ja saimme siitä kiskoa viisi punkkia irti, ja sitä hommaa on luvassa lisääkin, sillä ennustettu on oikein runsasta punkkikautta kesäksi. Niin että ei mitään hyvää, ilman vitsauksia. Pihani on kuitenkin täynnä ihania kukkia, syksyllä pistelin sipuleita sinne tänne ja nyt ne ovatnousseet maasta ja kukkivat ilokseni. Oli mukava käydä Espanjassa ja Karin sisar on oiva opas. Hän esitteli ja antoi minulle niin paljon infoa, etten kaikkea jaksanut ottaa vastaankaan. Hän huolehti minusta hyvin. Kun olin matkalla sinne saanut alkavan flunssan, haimme apteekista eräänlaista "Ketun myrkkyä" josta tuli kamala olo, mutta sairauskin häippäs saman tien. Tosi siis on, että matka avartaa...    Pitää pian taas lähteä matkalle. Suositellaan. Ja: "Älä turhaan kauhistele eron hetkiä. Hyvästit ovat tarpeen, jotta sinä ja ystäväsi voitte kohdata uudestaan." netta

Elämän tarkoitus

Olin eilen Tranemossa työmatkalla. Sinne ajaa nopeasti hyvää uutta tietä. En ole aikaisemmin käynytkään Tranemossa, ajanut vain ohitse. Se näytti olevan vireä paikka. Tien varret olivat keltaisenaan leskenlehtiä. Kevät on ihanaa aikaa. Vaikka sen on kokenut niin monta kertaa, se luo silti joka kerta mieleen toiveikkuutta.
Illalla lähdin vielä korkeakoululle. Siellä oli torstain Filosofi Cafe, jossa luennoimassa oli professori Filip Radovic. Luento oli hyvä, ja jo edeltäkäsin tiesin, etten saisi vastausta. Luento oli nimittäin nimeltään: Aspekter kring livets mening. Siis mikä on elämän tarkoitus. Kuten filosofit aina, luennoitsija johti sanoista toisia sanoja ja sitä olisi tietenkin voinut jatkaa loputtomiin. Mikä on elämän tarkoitus? Se joka lukee kirjan nimeltä: Liftarens guide till Galaxen, saa sieltä vastauksen ja se on - 42. Onko tämä oikea vastaus?
Tietenkin jokainen voi omassa mielessään löytää vastauksen joka sopii juuri hänen omaan elämäänsä. Luennoitsija antoi esimerkin: Jumala on luonut minut siksi, että olisin hyvää ruokaa hyttysille. No niin, tietenkin senkin takia. Minua kyllä hyttyset pistelevät ahkerasti kesäisin, mutta tuskin sekään on se perimmäinen tarkoitus juuri minun elämälleni. Tai kukapa tietää?

April, april

Huhtikuu jo puolessa välissä. En ole ehtinyt kirjata mitään, kun olen paiskinut töitä ja olen aivan ylirasituksen tilassa. Aprillipäivänä aprillasin ystävääni, ja nautin kun sain toista narrattua. Kari kyllä narrasi minua heti aamulla ensimmäiseksi, ja sekä Kari itse, että kuulemma Ossi-kissakin nauroi minulle. No niin, pääsiäinenkin pääsi livahtamaan ohitse. Itse pääsiäislauantain olimme kokolla ja vietimme illan vanhemman pojan perheen kanssa. Pääsiäispäivänä olivat sitten nuoremman pojan porukat meillä syömässä pääsiäisruokaa, ja koko puoli päivää ruokaa laitettuani illalla olin täysin poikki.
Kulunut viikko oli raskas, kun tein neljä lehtihaastattelua, ja ne piti vielä kirjoittaa puhtaiksi ja seuloa kuvat ja keksiä kuvatekstit. Olin jos mahdollista vielä enemmän lopussa. Sain kuitenkin urakan tehtyä niinkuin olin aikonut. yleensä tunnen tyydytystä kun saan työt käsistäni, nyt tunnen vain väsymystä. Ja ensi lauantaina olen Smålannissa tekemässä lehtijuttua.
Kovaa peliä Rivieeralla. Näin sanon aina kun elämä menee liian hektiseksi.
Espanjan matkamme lähestyy. Matkaliput on buukattu ja Karin Marja-sisar tietää tulostamme. En vaan ole ehtinyt koko matkaan paneutua enkä yhtään suunnitella. Jotain kuitenkin, olen ostanut muutaman kivan tröijan. Näyttää taas kirkkaat värit olevan muotia. Tuntuu ihanalta päästä lähtemään ja vaihtaa maisemaa. Ehkä silloin myös väsymykseni katoaa Espanjan aurinkoon. Lapsenlapseni Sanna-tyttö on ollut viikon Teneriffalla treenaamassa yleisurheilua. Hän meni sinne tietenkin urheilu-lukion ja -seuran mukana. Hän on vasta 16-vuotias, joten farmor oli vähän huolissaan, mutta kaikki on kuulemma mennyt hyvin ja tänään hän tulee kotiin. Hieno matka nuorelle tytölle päästä Teneriffalle urheilutovereittensa kanssa. Pääsiäisen aikaan teki kevät vähän takapakkia. Onneksi ei ole tullut lunta. Ja narsissit kukkivat ja Forythia-pensaani on avannut kukan nuppunsa. Hienoa
Lapsuusystävälläni ja minulla on vain kuusi päivää syntymäpäiviemme välillä. Sain häneltä mitä ihmeellisemmän onnittelukortin. Siihen oli ommeltu nappeja ja teksti oli: nappi joka vuodesta! Liikutin aivan. Ihme sinänsä että lapsuusystävät pitävät yhtä koko elämänsä. Olemme kumpikin oinas-tyttöjä. Jo lapsuudessa olimme koulutovereina erottamattomat, välillä huudettiin ja kinasteltiin, ja sitten kohta taas mentiin käsikynkkää mitä pahaimmassa sovussa. ..."Ystävän kanssa me kirmataan, ylitse kallion, hiekkamaan. Silloin kaikki on hyvin. Silloin onni on syvin..."

Ihmeitä

Kaikenlaista saa kokea. Tällä viikolla posti toi minulle kirjeen, joka oli ollut kauan matkalla. Eikä ihme, siinä oli vain nimeni ja puhelinnumeroni! Perille se tuli kuitenkin. Sen oli kirjoittanut minulle ennestään tuntematon lukija, joka on lukenut juttujani RS-lehdestä ja halusi kertoa itsestään. On todella liikuttavaa lukea kirjeestä yksinäisestä ikämiehestä, joka asuu yksin kissansa kanssa. Hän halusi minulle kertoa elämästään pyytämättä minulta mitään. Varmasti hän on yksinäinen ja oli mukava saada jollekin kirjoittaa. Minulla on siis lukijoissa oma ihalijakerho, hah hah.
Sain kiitosta myös muistokirjoituksesta, jonka kovassa kiireessä kirjoitin lehteen meidän kaikkien tuntemasta, pidetystä rovastista. Kun lehti oli jaettu, soi puhelimeni ja minua kiitettiin liikuttuneina. Itsekin liikutuin, on aina kiitollista saada positiivista palautetta. Sanat lämmittivät mieltäni. Olin eilen tekemässä lehtihaastattelun ja sain sen tänään käsistäni. Tänään täyttää pienin lapsenlapsi kolme vuotta ja lähdemme tästä synttäreille.
Olemme tutkailleet iltaisin ihmettä tähtitaivaalla. Siellä näkyy Venus ja Jupiter vierekkäin kirkkaina. Tämä ilmiö näkyy seuraavan kerran taivaalla kymmenen vuoden päästä. Niin että paras kun katsoo sitä nyt, koska emme tiedä mitään siitä mitä maailmassa on kymmenen vuoden päästä. Ihmeitä täynnä tämä elämä sekä tähdet avaruudessa. "En mä ymmärrä kirkkauttas, en sun ihmeistä tuikintaas..."

Keväisiä ajatuksia

Kevät on täällä! Eilenkin oli jo 9 lämpöastetta, ja nyt alkavalla viikolla pitäisi tulla jo ihan yli kymmenen asteen lämpötilat. Sipulikukat ponnistavat maasta ja lumikellot ovat jo kauan kukkineet. Olimme eilen sunnuntaikylässä. Herkkuja tarjottiin, jopa mämmiä söimme. On se mämmi paksun kuohukerman kanssa vaan niin hyvää että. Eikä sitä nautintoa saisi pilata se, että tietää herkun olevan oikea kaloripommi! Eihän ihminen elä pelkästään leivästä, pitää muistaa myös se. Teimme tutkimusretken läheiseen antiikkikauppaan. Oli siellä vaikka mitä mielenkiintoista ja olin jo ostamaisillani kirjoja taas. Sitten hillitsin mieleni. Minulla on jo niin paljon kirjoja, mutta aina vaan pitää niitä haalia lisää. Ystävä löysi hienon lampun, joka passaa hienosti ikkunalle. Se oli tosi löytö, sellaista lamppua tuskin Ikealta löytää. Mukavia tällaiset sunnuntaivierailut. Myös päätettiin, että nyt kun ilmat lämpenevät, on tullut sopiva aika lähteä eväskorin kanssa retkelle luontoon. Voitais tehdä vaikka nuotio ja käristää lenkkimakkaraa. Sellainen toisi lapsuuden muistoja mieleen.

Torttuja

Kevät on täällä! Krookukset työntyvät mullasta ja aurinko armas paistaa joka päivä. Lumet ovat menneet. Olisipa ihme jos kevät tulisi tästä noin vain ilman takatalvea. Saas nähdä.
Tänään oli kiva päivä. Leivoin satsin Runebergintorttuja, joita olisi kaikkien sääntöjen mukaisesti pitänyt syödä jo Runebergin päivänä, mutta kävi kuten elämässä usein käy, edellinen satsi syötiin saman tien kun ne oli leivottu. Olin ollut kuitenkin viisas ja ostanut manteleita toisenkin satsin, ja siis tänä aamuna, kuulkaas, olin tarmoa täys ja väänsin Runeberg-torttutaikinan, tortut uuniin - ja äkkiä -sms ystäville, joille olen luvannut tarjota Runebergin torttuja. Kutsu torttukahveille, ja vastaus tuli saman tien - heílle sopi tulla. Kiva juttu. Päivä kului mukavissa merkeissä. Keskustelua päivänpolttavista asioista, kahvin juontia ja torttujen mutustelua, mikäs sen mukavampaa? En tähän hätään keksi muutakaan. Ensi vuonna kyseiset tortut pitää ajoittaa oikeaan päivään. Siis siihen asti tapaamaisiin Runébergin torttujen ja punssin merkeissä. Ystäviä voi tavata koska vaan. Mutta lähitulevaisuudessa pitää tehdä retki luontoon. Tehdä nuotio, (muistaa myös että yksinäinen puu ei nuotiossa pala) ja paistaa makkaraa nuotion liekeissä. Päälle paksu kerros sinappia ja aah- hyvvää! Tätä täytyy saada lissää. Nautitaan hyvät ystävät elämän pikku nautinnoista, niin kauan kun sille on mahdollisuus.

On armas sunnuntaiaamu tää

Aurinko armas taas luo valoaan... tuntevatkohan muutkin ikäiseni että he elävät aikaa, jossa ei enää asioilla joita me opimme,ole merkitystä? Tässä päivänä muutamana siivosin työhuonettani ja putsasin kirjahyllyä ja lattialla lojuvia kirjaröykkiöitä. Kuinka ollakaan, käteeni osui lasten satukirja, "Nukkumattia odotellessa". Olen ostanut sen joskus lastenlapsiani ajatellen. Kirjahan on hieno, täynnä iltasatuja joita vanhemmat voivat lapsille lukea juuri Nukkumattia odotellessa. Mutta kun vein kirjan pojanpojille, kirja sai tuskin minkäänlaista huomiota. Nelivuotias ei vilkaissutkaan sillä hän oli keskittynyt pelaamaan pelejä isänsä puhelimella. Kutsutaanko puhelimia yleensä lainkaan puhelimiksi, eivätkö ne pikemminkin ole jonkinlaisia tietokoneita, peleineen ja luoja ties mitä muuta niihin kätkeytyy. Eikä kolmivuotiaskaan muuta kuin vilkaisi kirjaa.
Mummi parka oli pudonnut kärryiltä. Kuka enää satukirjoista välittää, kun saatavilla kaikenlaisia teknisiä vempeleitä. Niissä on loputtomat tietomäärät. Sen sain kokea eilen Juhan synttäreillä. Väkeä oli paljon ja kun keskustelussa ilmeni epäselvyyttä, katsottiin se heti Monican i-foundista. Sieltä sai vastauksen kuvan kanssa ihan mihin asiaan vain. Kiistaa ei keskustelussa päässyt syntymään, kun asia ratkaistiin katsomalla se Monican i-foundista. Tietosanaikirjat joutavat romukoppaan, mitäs niistä kun nyt on tieto käsillä joka hetki teknisiä kanavia pitkin.
"Valon tulva tää miten maan yli kirmaa! Se päihdyttää. On kuin jokin kristallimalja väikkyis kädess´enkelin - viiniä maahan läikkyis..."

Aurinko paistaa ja ahvenet hyppii...

Ihanaa, koko maailma näyttää kylpevän auringon valossa. Ihmeeltä melkein tuntui sekin, kun lumet haihtuivat yhden yön aikana. Valo vaikuttaa ihmisen mielialaan. Talven aikana tuntunut turtumus katoaa ja mieli on taas toiveikas. Tekee mieli lähteä matkustelemaan, ja tehdä suunnitelmia tulevan suhteen. Silti, on vasta helmikuu, vielä tulee takatalvi ja lumituiskuja, arvaan. Helmikuussa minulle sattuu monta kivaa asiaa. On paljon syntymäpäiviä ja tänäänkin menemme vanhimman pojan synttärikekkereille. Minulla on ystävä joka on syntynyt karkauspäivänä, ja nythän on karkausvuosi. Pitänee muistaa häntä aina joka neljäs vuosi onnittelukortilla. Huomenna on Boråsin Kirjoittajien kokoontuminen. On mukava tavata kirjoittajia taas. Ja kirjallisuuspiirissämme keskutellaan Murakamin kirjoista. Olen nyt lukenut kaikki Murakamin kirjat jotka olen käsiini saanut, ja mielestäni Murakami on Japanin satusetä. Tämän määritelmän kuulin hänestä teeveessä, ja olen samaa mieltä. Hän kirjoittaa paksuja kirjoja joissa "satuilee" kaikenlaista, josta lukijan on vaikea ymmärtää mitä hän oikein tarkoittaa.
Päivän ajatus: Elämä on jatkuvaa tottumista sellaiseen, mitä emme koskaan osanneet odottaa.

Oma apu, paras apu

Olin eilen kampaajalla ja siellä kuulin, miten jotkut tuohtuneina arvostelivat Kom-teatterin Vadelmavenepakolainen-esitystä. Että minkä vuoksi aina näytetään meidät suomalaiset sellaisessa valossa, että olemme kuin toisen luokan kansalaisia ruotsalaisiin verrattuna. Perkele- ja Koskenkorva-kansaa. Minua sellainen huvittaa. Sehän on vain teatteria, ja sellaisena otettava. Sitä paitsi se on selvää satiiria, joka on eräs ivailun muoto. Siinähän satiirin keinoin kerrotaan, kuinka nuori mies muka haluaa olla hinnalla millä hyvänsä ruotsalainen ja silloin mukaan on otettu kaikki kliseet, mitä sekä ruotsalaisista että suomalaisista tiedetään. Miksi tuntea muka häpeää sellaisesta. Se todistaa vain huonosta itsetunnosta. Häpeä sille joka huutaa perkele ja joka kännäilee Koskenkorvan voimalla.
Tuli todistetuksi vanha sanonta: Oma apu, paras apu. Olen etsinyt erään laulun sanoja jo yli vuoden. En muista eds laulun nimeä, enkä kuka laulaa, ja milloin se on ollut ajankohtainen. Pyysin apua Suomessa asuvalta ystävättäreltä. Hän ei mistään löytänyt sitä. Käännyin veljenpojan puoleen, ja hänkin on sitä etsinyt, mutta salaperäinen laulu pysyi piilossa. Luulin etten koskaan sitä löydä, mutta mitä kummaa, eilen katsoin youtubista ja siellähän se on!
Löysin sen omin avuin. Laulun nimi on Nuoruuteni on ohi, ja sen laulaa Ami Aspelund!
Koskaan ei kannata luovuttaa! "Jo nuoruus ohi on, runo palannut tähteen. Säe säkeeltä sen tunsin loittonevan. Jo nuoruus ohi on, kuollut solina lähteen. Sadonkorjaajat vei kakskymmentä vuotta..." Jees, ohi se on.

Vadelmavenepakolainen

Olin eilen teatterissa katsomassa Kom-teatterin: Vadelmavenepakolainen. Se on satiiri siitä ollako suomalainen vai ruotsalainen. Hyvin näytelty, eron huomaa heti milloin saa nähdä ammattinäyttelijöiden hyvin tehtyä teatteria. Suomalaista teatteria vaan saa nähdä kovin harvoin täällä. Ruotsinkieliselle teatterille kaikki kunnia, mutta onhan mukava kuulla hyvin artikuloitua omaa äidinkieltään.
Markin taidehallissa on menossa hyvä taidenäyttely ja aion ehtiä katsomaan sen. Se menee vain tämän viikon niin että jostain on otettaa aikaa käydä siellä. Taiteilija on Staffan Johansson ja hänen taiteensa miellyttää minua. Ulkona paistaa aurinko ja ilma on sellainen että se kutsuu ulos reippailemaan.

Taistelu

Tänään olin ystävän kanssa ajamassa yhteisiä etujamme. Joskus pitää ladata ruudit piippuun ja ampua täysillä. Jos vastustajana sattuu olemaan tyyppi, joka yrittää luistaa tilanteesta ja vastuusta, silloin pitää tarrautua kuin terrieri housunlahkeeseen, eikä päästää irti ennenkuin on päässyt päämääräänsä. Me pääsimme - melkein. Taiston jälkeen mentiin Orioniin juomaan kahvit ja keskustelemaan tilanteesta. Päivät ovat tulleet valoisimmiksi. Pakkanenkin lauhtunut, niin että mielikin kirkastuu. Viel kerran palaa kesä kaunehin, takaisin silloin lämmön mä saan... luulisin niin.

Torttuja?

Aamulla oli 17 miinusastetta! Eli: -Nyt on niin kylmä, että huorakin jäähtyy. Edellinen lause ei ole itse keksimäni, vaan itsensä Shakespearen näytelmästä Kuningas Lear. Mutta sehän sopii juuri tähän aikaan vuodesta.On kylmää ja tylsää, "kylmyys talven jäähdyttää mielen" niin miksei se jäähdyttäisi huoraakin. Tänään pitäisi olla Runebergin päivä. En ole varma,koska en omista suomalaista almanakkaa, mutta kuulin siitä ystävältäni. Päivään kuuluisi tietenkin Runebergin torttujen syöminen, mutta ainoa konditoria, joka niitä täällä leipoo, Guldkragen, on sunnuntaisin kiinni. Mikä neuvoksi? No tietenkin se, että leivon niitä itse! Löysin vanhan reseptin joka on aikoinaan leikattu lehdestä nimeltä: Hopeapeili. Kuka muistaa sellaista lehteä? No, resepti on ihan kelvollinen, pitää vaan käydä ostamassa manteleita. Ja sitten vaan väsäämään Runebergin torttuja. Muistini mukaan niiden kanssa pitää myös saada punssiryyppy, sillä lailla niitä oikeasti nautitaan. Punssia nyt ei mistään löydy, mutta ehkä tortuista tulee suussa sulavia.
Bogrydsjö, pikkujärvikin on jäässä, ja olimme eilen lastenlasten, pikkumiesten kanssa jäällä. On ihmeellistä kävellä järven toiselle puolelle nyt, kun kesällä sinne pääsee vain uimalla.
Loppuun vielä William Shakespearea: Narri: Nyt on niin kylmä että huorakin jäähtyy. Sanelenpa tässä aikani kuluksi pienen ennustuksen: kun laki auttaa rahvasta ja rikas tuomitaan, kun aatelinen velat maksaa aivan ajallaan, kun kielikellot lähimmäistä kilvan kiittävät ja taskuvarkaat toisten pussiin rahaa syytävät, kun kiskuri ei korkojansa laske huoneessaan, vaan kantaa kaikki kultapussit suoraan kapakkaan. Silloin koittaa aika -joka elää- näkee sen- kas
kävellessä tossu nousee toisen etehen. Tämän ennustuksen laati aikoinaan suuri taikuri Merlin.

Ankara talvi

Talvi jatkuu ankarana. Suomessa on vielä paljon kylmempää. Aamulla oli 12,2 miinusastetta, niin että kyllähän sekin riittää. Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta niin matalalta, että paljastaa sisällä pölyt kaikkialla, joita ei muuten huomaisikaan. Aloin tässä päivänä muutamana pyyhkiä pölyjä työhuoneeni kirjahyllystä ja kuinka kävikään. Löysin sieltä vaikka kuinka monta ihanaa ja hyvää kirjaa, joita olen ostanut, saanut joululahjaksi ja vaikka mistä niitä onkaan kerääntynyt lattiallekin kasoiksi. Ihastuneena tutkin kirjoja ja päätin alkaa niitä lukea, ja sitten huomasinkin että oli lähdettävä asioille. Pölyjen pyyhiminen jäi puolitiehen, mutta aion kyllä saattaa projektin päätökseen, kunhan sellainen iiveri taas päälle sattuu.
No, eilen olimme ystävien luona kahvilla. Saimme leivonnaisia ja söimme tosi maistuvat semlat ja suussa sulavat voileivät. Juttu luisti. Punoimme juonia ja teimme taistelustrategian tulevan projektin loppuun saattamiseksi. Luin mielenkiintoisen jutun siitä, mitä kuoleva ihminen eniten elämässään katuu. Ensi sijalla oli katumus siitä, ettei ollut elänyt oman mielensä mukaisesti, vaan toisten odotusten mukaisesti. Monet miehet katuivat että olivat tehneet liikaa töitä. Perheelle ei ollut jäänyt aikaa. Minulla on ollut mottona tämä: Elä niin, ettei sinun tarvitse jälkeenpäin selitellä mitään. Mielestäni se on hyvä ohje elämässä. Kun ei tarvitse selitellä, ei tarvitse katuakaan.

Pizzaa helmikuussa

Helmikuu alkaa. Silti talvea riittää vielä pitkän aikaa. Aamulla oli 14 pakkasastetta. Ilma sentään aurinkoinen. Olimme kuntosalilla. Nyt vaan en oikein ollut treenaustuulella. Otinkin kevyesti ja vähän fuskasin. Ei aina jaksa olla huippukunnossa. Tänään ei tarvitse laittaa ruokaa, Kari lupasi tarjota sekä pizzat että oluet. Malmössä tapahtuu koko ajan kamalaa. Ampumisia vähän väliä, ja viime yönä räjähti pommi poliisiasemalla! Onneksi kukaan ei kuollut, mutta Ruotsi ja varsinkin Malmö on muuttumassa Villiksi länneksi. Ihan villin lännen malliin laittomuus rehottaa siellä. Mitä mahtavat poliisit aikaansaada tilanteen rauhoittamiseksi, kun ovat tätä nykyä aika tehottomia? Olemme seuranneet teeveestä Mot alla odds-ohjelmaa. Siinäpä mielenkiintoinen ohjelma. Samalla pääsee näkemään Afrikan luontoa ja eläimiä. Jännää.
Jaaha, nyt Kari tulee pizzojen kanssa. Äkkiä syömään!

Talven riemut

Eilen olin kirjallisuus-kirjoittajapiirissämme. Keskustelu kävi vilkkaana. Päätettiin ensi kerraksi lukea Murakamin tuotantoa, Kafka rannalla, tai joku muu hänen kirjansa. Edellä mainittu kirja on kyllä niin erikoinen, että odotan mielenkiinnolla toisten siitä saamaa elämystä. Kirja on suorastaan kummallinen, mutta sellainen kuin Murakamin muutikin kirjat, että on pakko lukea se loppuun, kun haluaa tietää miten siinä käy, ja mitä kirjailija oikein tarkoittaa kaikella. Selvää vastausta en ainakaan minä saanut. Tammikuu onneksi loppuu. Ulkona paistaa aurinko ja on aivan talvinen maisema. Kari on tennistä pelaamassa, ja tapaamme tänään poikiemme kanssa yhteisellä lounaalla. Mitä sitä muutakaan näin tylsän vuodenajan kestäessä keksisi, kuin tavata ystäviä ja perhettä hyvän ruuan merkeissä. "Terve taas sä talvi raikas, tullut on sun hauska aikas... " hah hah ei ainakaan hauska...

Astrologiaa

Eilen sitten sain astrologisen analyysini, jonka minulle on tehnyt ystäväni Pentti-astrologi. Hän oli varmasti viettänyt sen parissa useamman tunnin, sillä analyysi kattoi elämääni syntymähetkestä alkaen tähän päivään. Luin sitä ja hämmästys lisääntyi. Voiko tämä olla totta? Pentti ei minua tuntenut ennestään, mutta näyttää siltä että hän tietää luonteenpiirteeni aivan nappiin! Kaikki näyttää pitävän paikkansa. Kaikkea tietysti voi epäillä, mitään ei tarvitse omaksua kokonaan, mutta tämä astrologinen analyysi kyllä näyttää käyvän yksiin luonteeni ja olemukseni kanssa. En löytänyt siitä mitään, mikä ei sopisi minuun. Nyt tietysti skeptikot ajattelevat, että sellaisia yleisiä asioita voi kuka tahansa keksiä. Heille suotakoon se, minuun tämä teki vaiktuksen ja mietin että teettäisin samanlaisen analyysin nuoremmasta pojastani. Sattuneesta syystä tiedän hänen tarkan syntymähetkensä. Analyysi on kuusi sivua pitkä, ja sain myös itselleni piirretyn artologisen kartan. Hieno kuva siitä, miltä planeettojen asennot näyttivät hetkellä kun minä tulin maailmaan.
Miksi ei astrologiaa voitaisi hyväksyä tieteen haarana? Miksi eivät planeettojen voimakenttien liikkeet vaikuttaisi meihin ihmisiin? Vaikuttavathan kuun liikkeet suurten merien vuorovesien vaihteluun? Kiisteltkööt siitä asiasta viisaat. Tänään on Boråsin Kirjottajien kokoontuminen. On mukava taas tavata ja keskustella kirjallisuudesta plus kuulla mitä toiset ovat kirjoittaneet.

Lunta

Eilen sitten satoi lunta. Ulkona on lumimaisema. Olimme eilen syntymäpäiväkalaaseissa. Vanhin lapsenlapseni Sanna-tyttö täytti 16 vuotta. Tänään hän jo kilpailee Ryavallen-hallissa. Kari meni katsomaan kun Sanna kilpailee. Itse en pääse sinne nyt, koska menen novellipajaan. Ystävämme K. Ranen vetää novellikurssia ja menen ystäväni kanssa sinne vähän kuin tukijoukoksi.
Nyt kun on lunta maassa, tuntuu talviselta. Tähän asti on ollutkin kaikkialla vihreät niityt, eikä sellainen talvi ole oikeastaan mitään. Alkaa mieli tehdä lähteä matkustamaan. Aikomus olisi ensi kuussa lähteä Tampereelle. Jos hyvin käy, pääsen siellä oopperaan tai teatteriin, taikka hyvässä lykyssä molempiin. Olisi mukava kulkea tutuilla kaduilla, ja syödä siellä suomalaista ruokaa. Karjalan piirakoita ja munkkeja. Ah, mikä onni se olisi! Karin sisar soitti eilen Espanjasta, jossa asuu. Hän kutsui meitä vierailulle sinne, niin että jos ei estettä löydy, käymme vielä Espanjassa kevään aikana. Yksi hyvä juttu on se, että tammikuu alkaa kallistua loppuaan kohti. Talvikuukaudet saavat ihmiset vetäytymään omaan oloonsa ja elämää eletään kuin säästöliekillä. Rajuja tempauksia ei nyt oikein jaksa. Ne pitää säästää kevääseen.

Loppiainen

Tapasin eilen mielenkiintoisen henkilön.Hän on cosmobiologi ja tietää paljon avaruuden liikkeistä, joista hän myös ennustaa tulevia tapahtumia. Hän lupasi tehdä minun horoskooppini. Jännää. Olen aina halunnut saada oman horoskoopin. Kiva nähdä pitävätkö asiat paikkansa.
Paljon kohuttu maya-intiaanien kalenterin loppuminen tähän vuoteen on saanut ihmiset ennustamaan - taas kerran- maailmanloppua. Eihän sen tarvitse ennustaa maapallon tuhoa, enintään ehkä jonkin uuden aikakauden alkua. Kosmologi-ystäväni mukaan ei avaruudessa kuitenkaan näy mitään, mikä ennustaisi suuria mullistuksia. Tänään on loppiainen ja huomenna kerätään kaikki joulusta muistuttava pois. Joulu jää muistojen joukkoon. Päivät alkavat pidetä ja uuden kevään odotus viriää mielessä. Odotan myös jännityksellä omaa minulle piirrettyä horoskooppia.

Myrskyn jälkeen

Viime yönä myrskysi niin että heräsin siihen, enkä enää saanut unta. Kuulin kovan kolahduksen ja olin varma että katolta lensi harjatiili tai jotain muuta. Menin ulos katsomaan, mutta se olikin vain lumilapio joka oli kaatunut tuulen voimasta. Tuuli todella lujaa. Pensaat taipuivat ja itsekin pelkäsin lentäväni tuulen mukana. Mutta mitä ihmettä, kun aamulla heräsin, oli tyyntä ja leppoisaa taas. Kari Tapio laulaa levyllään: ...myrskyn jälkeen on poutasää... ja niin tietysti onkin. Mistä johtunevat kaikki myrskyt ja ihmeellisen leuto tammikuun sää? Kuka tietää. Tästä vuodesta on ennustettu että silloin maailman loppu tapahtuu. Enpä ihmettelisi sitäkään. Huomenna menen haatattelemaan miestä, joka tietää paljon avaruuden liikkeistä. Hän ehkä tietää joitakin vastauksia. Olisi hauska myös kuulla jos hän osaa ennustaa minkälainen tästä vuodesta tulee. Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta sen valo on vielä kylmää.

Tammikuu

Vuosi vaihtui ja ollaan tammikuussa. Otimme uuden vuoden vastaan pojan perheen luona. Mukavasti meni. Katsoimme kello 12 ilotulituksen ja kamalan paukutuksen. Skoolattiin ja toivottiin uutta ja parempaa vuotta. Kulunut vuosi oli aika sekava ja maailmalla tapahtui niin paljon pahaa. Yhtään ei osaa ennustaa mitä on tulossa. Maapallo on liikakansoittunut jo aikoja sitten. Mutta mitään ratkaisua ei asiaan näytä löytyvän. Ihmiset lisääntyvät ja tila vähenee. Rotatkin lakavat hyökkäillä ja tappaa toisiaan kun niitä tulee liikaa. Miten käy ihmiskunnan? Talvesta ei näy merkkiäkään. Lämpöasteita ja vihreät nurmikot. Kukkamaassa nostelevat sipulikasvit varsiaan mullasta. Helmikuussa sitten tulee lunta, kun kukaan ei enää sitä odota. Lähdempä tästä pitkälle kävely- ja mietiskelylenkille.