On armas sunnuntaiaamu tää

Aurinko armas taas luo valoaan... tuntevatkohan muutkin ikäiseni että he elävät aikaa, jossa ei enää asioilla joita me opimme,ole merkitystä? Tässä päivänä muutamana siivosin työhuonettani ja putsasin kirjahyllyä ja lattialla lojuvia kirjaröykkiöitä. Kuinka ollakaan, käteeni osui lasten satukirja, "Nukkumattia odotellessa". Olen ostanut sen joskus lastenlapsiani ajatellen. Kirjahan on hieno, täynnä iltasatuja joita vanhemmat voivat lapsille lukea juuri Nukkumattia odotellessa. Mutta kun vein kirjan pojanpojille, kirja sai tuskin minkäänlaista huomiota. Nelivuotias ei vilkaissutkaan sillä hän oli keskittynyt pelaamaan pelejä isänsä puhelimella. Kutsutaanko puhelimia yleensä lainkaan puhelimiksi, eivätkö ne pikemminkin ole jonkinlaisia tietokoneita, peleineen ja luoja ties mitä muuta niihin kätkeytyy. Eikä kolmivuotiaskaan muuta kuin vilkaisi kirjaa.
Mummi parka oli pudonnut kärryiltä. Kuka enää satukirjoista välittää, kun saatavilla kaikenlaisia teknisiä vempeleitä. Niissä on loputtomat tietomäärät. Sen sain kokea eilen Juhan synttäreillä. Väkeä oli paljon ja kun keskustelussa ilmeni epäselvyyttä, katsottiin se heti Monican i-foundista. Sieltä sai vastauksen kuvan kanssa ihan mihin asiaan vain. Kiistaa ei keskustelussa päässyt syntymään, kun asia ratkaistiin katsomalla se Monican i-foundista. Tietosanaikirjat joutavat romukoppaan, mitäs niistä kun nyt on tieto käsillä joka hetki teknisiä kanavia pitkin.
"Valon tulva tää miten maan yli kirmaa! Se päihdyttää. On kuin jokin kristallimalja väikkyis kädess´enkelin - viiniä maahan läikkyis..."

Aurinko paistaa ja ahvenet hyppii...

Ihanaa, koko maailma näyttää kylpevän auringon valossa. Ihmeeltä melkein tuntui sekin, kun lumet haihtuivat yhden yön aikana. Valo vaikuttaa ihmisen mielialaan. Talven aikana tuntunut turtumus katoaa ja mieli on taas toiveikas. Tekee mieli lähteä matkustelemaan, ja tehdä suunnitelmia tulevan suhteen. Silti, on vasta helmikuu, vielä tulee takatalvi ja lumituiskuja, arvaan. Helmikuussa minulle sattuu monta kivaa asiaa. On paljon syntymäpäiviä ja tänäänkin menemme vanhimman pojan synttärikekkereille. Minulla on ystävä joka on syntynyt karkauspäivänä, ja nythän on karkausvuosi. Pitänee muistaa häntä aina joka neljäs vuosi onnittelukortilla. Huomenna on Boråsin Kirjoittajien kokoontuminen. On mukava tavata kirjoittajia taas. Ja kirjallisuuspiirissämme keskutellaan Murakamin kirjoista. Olen nyt lukenut kaikki Murakamin kirjat jotka olen käsiini saanut, ja mielestäni Murakami on Japanin satusetä. Tämän määritelmän kuulin hänestä teeveessä, ja olen samaa mieltä. Hän kirjoittaa paksuja kirjoja joissa "satuilee" kaikenlaista, josta lukijan on vaikea ymmärtää mitä hän oikein tarkoittaa.
Päivän ajatus: Elämä on jatkuvaa tottumista sellaiseen, mitä emme koskaan osanneet odottaa.

Oma apu, paras apu

Olin eilen kampaajalla ja siellä kuulin, miten jotkut tuohtuneina arvostelivat Kom-teatterin Vadelmavenepakolainen-esitystä. Että minkä vuoksi aina näytetään meidät suomalaiset sellaisessa valossa, että olemme kuin toisen luokan kansalaisia ruotsalaisiin verrattuna. Perkele- ja Koskenkorva-kansaa. Minua sellainen huvittaa. Sehän on vain teatteria, ja sellaisena otettava. Sitä paitsi se on selvää satiiria, joka on eräs ivailun muoto. Siinähän satiirin keinoin kerrotaan, kuinka nuori mies muka haluaa olla hinnalla millä hyvänsä ruotsalainen ja silloin mukaan on otettu kaikki kliseet, mitä sekä ruotsalaisista että suomalaisista tiedetään. Miksi tuntea muka häpeää sellaisesta. Se todistaa vain huonosta itsetunnosta. Häpeä sille joka huutaa perkele ja joka kännäilee Koskenkorvan voimalla.
Tuli todistetuksi vanha sanonta: Oma apu, paras apu. Olen etsinyt erään laulun sanoja jo yli vuoden. En muista eds laulun nimeä, enkä kuka laulaa, ja milloin se on ollut ajankohtainen. Pyysin apua Suomessa asuvalta ystävättäreltä. Hän ei mistään löytänyt sitä. Käännyin veljenpojan puoleen, ja hänkin on sitä etsinyt, mutta salaperäinen laulu pysyi piilossa. Luulin etten koskaan sitä löydä, mutta mitä kummaa, eilen katsoin youtubista ja siellähän se on!
Löysin sen omin avuin. Laulun nimi on Nuoruuteni on ohi, ja sen laulaa Ami Aspelund!
Koskaan ei kannata luovuttaa! "Jo nuoruus ohi on, runo palannut tähteen. Säe säkeeltä sen tunsin loittonevan. Jo nuoruus ohi on, kuollut solina lähteen. Sadonkorjaajat vei kakskymmentä vuotta..." Jees, ohi se on.

Vadelmavenepakolainen

Olin eilen teatterissa katsomassa Kom-teatterin: Vadelmavenepakolainen. Se on satiiri siitä ollako suomalainen vai ruotsalainen. Hyvin näytelty, eron huomaa heti milloin saa nähdä ammattinäyttelijöiden hyvin tehtyä teatteria. Suomalaista teatteria vaan saa nähdä kovin harvoin täällä. Ruotsinkieliselle teatterille kaikki kunnia, mutta onhan mukava kuulla hyvin artikuloitua omaa äidinkieltään.
Markin taidehallissa on menossa hyvä taidenäyttely ja aion ehtiä katsomaan sen. Se menee vain tämän viikon niin että jostain on otettaa aikaa käydä siellä. Taiteilija on Staffan Johansson ja hänen taiteensa miellyttää minua. Ulkona paistaa aurinko ja ilma on sellainen että se kutsuu ulos reippailemaan.

Taistelu

Tänään olin ystävän kanssa ajamassa yhteisiä etujamme. Joskus pitää ladata ruudit piippuun ja ampua täysillä. Jos vastustajana sattuu olemaan tyyppi, joka yrittää luistaa tilanteesta ja vastuusta, silloin pitää tarrautua kuin terrieri housunlahkeeseen, eikä päästää irti ennenkuin on päässyt päämääräänsä. Me pääsimme - melkein. Taiston jälkeen mentiin Orioniin juomaan kahvit ja keskustelemaan tilanteesta. Päivät ovat tulleet valoisimmiksi. Pakkanenkin lauhtunut, niin että mielikin kirkastuu. Viel kerran palaa kesä kaunehin, takaisin silloin lämmön mä saan... luulisin niin.

Torttuja?

Aamulla oli 17 miinusastetta! Eli: -Nyt on niin kylmä, että huorakin jäähtyy. Edellinen lause ei ole itse keksimäni, vaan itsensä Shakespearen näytelmästä Kuningas Lear. Mutta sehän sopii juuri tähän aikaan vuodesta.On kylmää ja tylsää, "kylmyys talven jäähdyttää mielen" niin miksei se jäähdyttäisi huoraakin. Tänään pitäisi olla Runebergin päivä. En ole varma,koska en omista suomalaista almanakkaa, mutta kuulin siitä ystävältäni. Päivään kuuluisi tietenkin Runebergin torttujen syöminen, mutta ainoa konditoria, joka niitä täällä leipoo, Guldkragen, on sunnuntaisin kiinni. Mikä neuvoksi? No tietenkin se, että leivon niitä itse! Löysin vanhan reseptin joka on aikoinaan leikattu lehdestä nimeltä: Hopeapeili. Kuka muistaa sellaista lehteä? No, resepti on ihan kelvollinen, pitää vaan käydä ostamassa manteleita. Ja sitten vaan väsäämään Runebergin torttuja. Muistini mukaan niiden kanssa pitää myös saada punssiryyppy, sillä lailla niitä oikeasti nautitaan. Punssia nyt ei mistään löydy, mutta ehkä tortuista tulee suussa sulavia.
Bogrydsjö, pikkujärvikin on jäässä, ja olimme eilen lastenlasten, pikkumiesten kanssa jäällä. On ihmeellistä kävellä järven toiselle puolelle nyt, kun kesällä sinne pääsee vain uimalla.
Loppuun vielä William Shakespearea: Narri: Nyt on niin kylmä että huorakin jäähtyy. Sanelenpa tässä aikani kuluksi pienen ennustuksen: kun laki auttaa rahvasta ja rikas tuomitaan, kun aatelinen velat maksaa aivan ajallaan, kun kielikellot lähimmäistä kilvan kiittävät ja taskuvarkaat toisten pussiin rahaa syytävät, kun kiskuri ei korkojansa laske huoneessaan, vaan kantaa kaikki kultapussit suoraan kapakkaan. Silloin koittaa aika -joka elää- näkee sen- kas
kävellessä tossu nousee toisen etehen. Tämän ennustuksen laati aikoinaan suuri taikuri Merlin.

Ankara talvi

Talvi jatkuu ankarana. Suomessa on vielä paljon kylmempää. Aamulla oli 12,2 miinusastetta, niin että kyllähän sekin riittää. Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta niin matalalta, että paljastaa sisällä pölyt kaikkialla, joita ei muuten huomaisikaan. Aloin tässä päivänä muutamana pyyhkiä pölyjä työhuoneeni kirjahyllystä ja kuinka kävikään. Löysin sieltä vaikka kuinka monta ihanaa ja hyvää kirjaa, joita olen ostanut, saanut joululahjaksi ja vaikka mistä niitä onkaan kerääntynyt lattiallekin kasoiksi. Ihastuneena tutkin kirjoja ja päätin alkaa niitä lukea, ja sitten huomasinkin että oli lähdettävä asioille. Pölyjen pyyhiminen jäi puolitiehen, mutta aion kyllä saattaa projektin päätökseen, kunhan sellainen iiveri taas päälle sattuu.
No, eilen olimme ystävien luona kahvilla. Saimme leivonnaisia ja söimme tosi maistuvat semlat ja suussa sulavat voileivät. Juttu luisti. Punoimme juonia ja teimme taistelustrategian tulevan projektin loppuun saattamiseksi. Luin mielenkiintoisen jutun siitä, mitä kuoleva ihminen eniten elämässään katuu. Ensi sijalla oli katumus siitä, ettei ollut elänyt oman mielensä mukaisesti, vaan toisten odotusten mukaisesti. Monet miehet katuivat että olivat tehneet liikaa töitä. Perheelle ei ollut jäänyt aikaa. Minulla on ollut mottona tämä: Elä niin, ettei sinun tarvitse jälkeenpäin selitellä mitään. Mielestäni se on hyvä ohje elämässä. Kun ei tarvitse selitellä, ei tarvitse katuakaan.

Pizzaa helmikuussa

Helmikuu alkaa. Silti talvea riittää vielä pitkän aikaa. Aamulla oli 14 pakkasastetta. Ilma sentään aurinkoinen. Olimme kuntosalilla. Nyt vaan en oikein ollut treenaustuulella. Otinkin kevyesti ja vähän fuskasin. Ei aina jaksa olla huippukunnossa. Tänään ei tarvitse laittaa ruokaa, Kari lupasi tarjota sekä pizzat että oluet. Malmössä tapahtuu koko ajan kamalaa. Ampumisia vähän väliä, ja viime yönä räjähti pommi poliisiasemalla! Onneksi kukaan ei kuollut, mutta Ruotsi ja varsinkin Malmö on muuttumassa Villiksi länneksi. Ihan villin lännen malliin laittomuus rehottaa siellä. Mitä mahtavat poliisit aikaansaada tilanteen rauhoittamiseksi, kun ovat tätä nykyä aika tehottomia? Olemme seuranneet teeveestä Mot alla odds-ohjelmaa. Siinäpä mielenkiintoinen ohjelma. Samalla pääsee näkemään Afrikan luontoa ja eläimiä. Jännää.
Jaaha, nyt Kari tulee pizzojen kanssa. Äkkiä syömään!