Yksi surullinen tarina

Kesäkuu alkaa tänään. Huomenna pieni pojanpoika täyttää kolme vuotta. Sain eilen puhelinsoiton entiseltä ystävältäni ja työtoveriltani, joka muutti vuosia sitten Tukholmaan. Olimme parhaat kaverit, työtovereina sovimme hyvin yhteen, autoin ystävääni hänen vaikeassa anorexiassaan, joka monta kertaa oli viedä häneltä hengen. Sitten hän löysi uuden miehen, jätti taakseen kaiken entisen, miehensä, lapsensa, työnsä ja aloitti uuden elämän Tukholmassa uuden miehen rinnalla. Olin kutsuttu hänen häihinsäkin. Nyt hän soittaa silloin tällöin, vahvassa viinihumalassa minulle ja muistelee itkien entisiä aikoja. Hän on menettänyt työnsä, poikansa ja on pahasti alkoholisoitunut. Miten surullista. Hän on paljon minua nuorempi ja hänellä olisi ollut kaikki edellytykset onnelliseen elämään. Mutta viiniboxit koituivat hänen kohtalokseen. Joudun vaikeaan tilanteeseen kun hän soittaa. Kun hän itkien sopertelee kuinka hän ajattelee minua, kuinka hän kaipaa sitä aikaa kun olimme työtoverit ja kuinka olen ollut hänen paras ystävänsä. Mitä siihen voi vastata? Tunnen olevani täysin avuton hänen onnettoman kohtalonsa edessä. En voi auttaa, tunnen vain syvää myötätuntoa. netta

Myllyllä

Eilen oli oikein hauska päivä. Sain ystävältäni vihjeen, että Mölarpin myllyllä oli Myllyn päivä, ja sinne suunnistimme. Poika ja kaksi pojanpoikaa olivat mukana ja heille Myllyn päivä jäi varmasti erikoisesti mieleen. Siellä oli ohjelmaa varmasti ihan kaikille. Tärkeimmät tietysti minulle olivat lapsenlapsen piirustuskilpailu ja isoisän kaarnavenheen veistely joka, siis kaarnavenhe, uitettiin purossa monta sataa metriä ennenkuin se katosi jonnekin sillan alle. Päivän pointti oli tietenkin lapsenlasten uudet elämykset. Itsekin tykkäsin katsoa erilaisia juttuja, esimerkiksi linnunpönttöjen tekemisestä sorvaamisen saloihin. Myöskín siksi, että omin silmin sain nähdä vanhan myllyn toiminnassa. "Vain vanha mylly kertoa voi monta tarinaa, vaan sitäkuulla harvan sydän saa..." netta

Kieloja

Se on sitten kesä. Kävelin äsken hakemaan tuomenkukkia vaasiin, mutta huomasin tuomien jo ylikukkineiksi. Mitä, enkö ehtinytkään tänä vuonna mukaan kesän tuloon? Mutta kävellessäni takaisin huomasin kielojen jo kukkivan. Poimin siis niitä maljakkoon tuoksumaan. Olenko täysin jäänyt junasta? Kuvittelin että nyt kukkivat tuomet ja sen jälkeen villiomenapuut ja sitten kielot. Kesä tulee aina räjähtämällä, pienempikin into riittäis. (Niinkuin Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan.) Olin torstaina tekemässä lehtihaastattelua jossain kaukana Alingsåsin ja Trollhättanin välillä. En tiedä mitä paikkaa se oli, kaunista kuitenkin, tosi kaunista. Talo järven rannalla ja luonto lähellä. Isäntäväki kertoi lähistöllä asuvan lehtopöllöpariskunnan, Sonjan ja Igorin, ja tietysti paljon muitakin metsän eläimiä.Ajaessani takaisin, hetken mielijohteesta ajoin Alingsåsiin. Mikä ihanan ystävällinen pikkukaupunki! Matalia puutaloja, parkkipaikkakin ilmainen, kauppojen vessatkaan eivät maksaneet mitään. Sellaista ystävällistä kohtelua ei saa omassa kaupungissani. Kävelin katuja pitkin ja nautin tunnelmasta. Tulin kaupungin keskustan torille, siellä tulvivat monet muistot mieleeni. Olen käynyt siellä monta kertaa työtoverien ja ystävieni kanssa. Kulkiessani katuja pitkin, mieleeni tunki kuin kiusalla Koskenniemen säkeet: " Mä vierahassa kaupungissa käyn ja tuskan ahdistusta tuntien, kuin lapsi, ajamana unten näyn, mä astun ohi outoin talojen. Mä vierahassa kaupungissa käyn." Mutta en tuntenut minkäänlaista ahdistusta, päin vastoin, tunsin hienoista onnen tunnetta. Muistot, muistot! Tänään olen paiskinut töitä pihassa,istuttanut ja kylvänyt ja kärrännyt jos jotakin. Kesä on ihana. netta

Hirvi keskellä tietä

Nyt saa olla varovainen liikenteessä, varsinkin kun ajelee teitä jossa on metsää lähellä. Eilen olin tulossa Kinnasta kotiinpäin, niin mitä ihmettä, iso hirvi seisoi tiellä. Onneksi vauhtini ei ollut huimaava ja pysäytin auton, katselin hirveä, eläintä, joka on paljon korkeampi kuin autoni. Hetken katselimme toisiamme. Sitten se juoksi tien yli viereiselle niitylle. Se on varmaankin viime vuotinen vasikka, jonka emo on vierottanut, koska tulossa on uusi vasikka. Nämä viimevuotiset nuoret hirvet ovat sitten hämillään koska eivät enää saa kulkea emonsa mukana ja törmäilevät milloin missäkin. Nyt pitää olla valppaana autoillessa. Tänään menen kuntosalille ja iltapäivällä UMA:n kanssa shoppailemaan. netta

Kurkia ja hirviä

Viime torstaina, joka oli helatorstai, teimme Raijan ja Markun kanssa retken hiidenkirnuille. Siellä on todella jylhät maisemat, ja mielikuvitustani kiehtoo miten kaikki ne hiidenkirnut ovat sinne alunperin muodostuneet. On se ollut näytelmä. Meillä oli eväskorit mukana eikä mikään maistu paremmalta kuin kahvit ja voileivät ulkoilmassa. Mukava retki. Nyt kun kesä kohta alkaa, tai sen pitäisi kaikkien lakien mukaan jo olla täällä, niin on hauskaa tehdä retkiä ja oleskella ulkona niin paljon kuin mahdollista. Viime viikolla ajaessani Kinnaan, katsoin niitylle, jossa kurjet oleskelevat. Ne tulevat uskollisesti sinne joka vuosi. Aivan oikein, siellä ne olivat nytkin, mutta oli siellä muitakin, nimittäin kolme hirveä! Sellaista näkyä ei joka päivä näe. Pysäytin auton ja katselin hetken kolmea eläintä, jotka töllistelivät minua ilmeisesti yhtä ihmeissään kuin minä niitä. Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. netta

Iloa taiteesta ja lintujen elämästä

Olen iloinen ja innoissani tulevasta taidenäyttelystä! Tässä kuussa avataan Skärhamnin Akvarellimuseossa Andrew Wyethin näyttely, joka minun on ihan pakko päästä näkemään. Hänen taiteensa on aika paljon samanlaista kuin lempitaiteilijani Hopperin. Ihanaa päästä näkemään maailman taidetta täälläkin. Silloin harvoin kun maailman taidetta näyteään myös täällä Ruotsissa, ei tilaisuutta saa päästää käsistään. Olen saanut ottaa osaa myös luonnon omaan ihmeelliseen taiteeseen. Naapurillani on pihansa puussa linnunpönttö, johon on asennettu kamera, joka seuraa lintujen pesimispuuhia. Monitorista voi nähdä, että Sinitiaisilla on pöntössä yhdeksän munaa! Tosi monta. Emo hautoo muniaan tunnollisesti, ja säännöllisin ajoin myös kääntää munat, ja aina välillä isälintu tuo emolle palan suuhun. Miten hienosti kaikki on järjestetty. Kaikki toimii luonnon omien lakien mukaisesti, kysymys kuuluu- kuka on nämä lait säätänyt? Toimisiko luonto ja koko maailma paremmin, ellei ihmisiä olisi lainkaan sotkemassa ja tuhoamassa. Myös harakkapariskunnalla on poikasia tulossa, mäellä kuuseen rakennetussa valtavassa risupesässään. Kesän lämpö vain puuttuu. Tänään menen katsomaan pojanpojan jalkapallomatsia urheilukentälle. Pitää vaan laittaa talvipalttoo ylleen, sillä siellä on kylmä ja sataa nytkin aivan kuin olisi marraskuu. Tuleeko se kesä lainkaan. netta

Käki kukkuu siellä...

Kylmä kevät. Koskahan ilmat lämpeävät ja vihreys luonnossa pääsee puhkeamaan täysillä. Eilen ihmeekseni kuulin käen kukkuvan. Mikä riemu kuulla käen kukkuvan, se tietää sitä että kesä on edessäpäin. Tosin se kukkui minulle vain kuusi kertaa, joten vielä on jäljellä ainakin kuusi vuotta elinaikaa. Mitä, pitääkö täällä vielä olla kuusi vuotta!! Mitä! No, tämä oli leikkiä, vaikka joskus tuntuu että maailma on muuttunut sellaiseksi paikaksi että sieltä olisi joskus hyvä päästä lomalle. Siis pois kokonaan maailmasta, mutta mihin? Joka puolella maailmaa tuntuu olevan mielenosoituksia, sotaa ja epäoikeudenmukaisuutta. Tänään paistaa aurinko ja olen lähdössä kuntosalille. Koko viikko ja tuleva viikonloppukin menee töissä. Kuntoa siis tarvitaan.netta

Ukkosta toukokuussa

Tänään olin lähdössä kaupunkiin kuntosalille, kun maailma äkkiä pimeni. Astuessani ovesta sain niskaani ryöpyn rakeita. Pysähdyin tankkaamaan autoni ja kas kummaa, ukkonen jyrisi, taivas oli mustien pilvien peitossa. Mitä ihmettä, ukkostako toukokuussa? Ajaessani kaupunkiin, tuli äkkiä mieleeni tällaiset säkeet: Ettehän lapset ukkosen jyryä pelkää? Jumalan vaunut kulkevat pilven selkää. Ettehän pelkää välkkyvän salaman tulta? Pilvestä loistaa enkelin miekan kulta. Ettehän pelkää, vaikka myrskyten sataa? Jumala ohjaa tuulen ja rakeitten rataa. - Kummallista että joskus opitut lastenlorut ja -runot säilyvät muistissa koko elämän ajan. Minulla oli lapsena kirja jossa oli herttaisia lastenrunoja, mukana tämä ukkosrunokin. Kirja katosi jonnekin ja olen etsinyt sitä jo monta vuotta, jospa sen jostain vielä löytäisin. Antaisin mitä vaan, jos sen saisin ja voisin lukea sen opettavaisia runoja. Ei sitä mistään löydy, enkä muista edes sen tekijää. Sen runot olivat kuitenkin hauskoja ja niihin sisältyi aina jokin opetus. Siksiköhän en koskaan ole pelännyt ukkosta, rakastan sitä. Jo lapsena seisoin ulkona katsellen luonnon järjestämää draamaa, kun ukkonen jyrisi ja salamoi. Äitini ja veljeni vapisivat pelosta, heille ukonilma oli kauheaa koettelemusta. Miksi minuun ei tarttunut heidän pelkonsa, en tiedä. Ehkä se oli runon ansiota, kuka tietää. netta

Talvi on jo laannut riehumasta

Eilen oli vappu vuosimallia 2010. "Talvi on jo laannut riehumasta, kylmän hallan valta vakenee.Kevään sulo taaskin taivahasta jälleen tienohoomme tulvailee..." Näin laulettiin koulussa joka kevät, laulu keväälle siis. Sama laulu lauletaan myös Ruotsissa. Oli aika kolea ilma niinkuin vappuilma tapaa olla. Muistan pari vappua entisiltä ajoilta. Vuonna -66 olen kirjoittanut päiväkirjaani: "Tähänastisen elämäni ihanin vappu" Sen olin viettänyt Karin kanssa ja olimme olleet mm. Rauhaniemessä retkellä ja aurinkoa ottamassa. Sellainen siis oli elämän ihanin vappu. Siitä parin vuoden kuluttua olin vappukävelyllä Kalevassa uusi hieno kevätulsteri ylläni. Työnsin Juha-vauvaa vaunuissa, olin onnellinen vauvasta, keväästä ja tietenkin uudesta ulsteristani, kun yhtäkkiä taivaalta alkoi sadella suuria lumihiutaleita! Totta, tuli lumipyry kesken kevään ja kesän odotuksen. Niinkin voi käydä, kevät on oikukasta aikaa. Taivas viskoi talven lunta, kylä kylmiä sanoja... (Eino Leino) .Ja laulu keväälle jatkuu näin: "... kohta aallot loiskii rannikoissa, kukkaset jo niityn purppuroi. Loiskivat jo lähteet lehtoloissa. Laitumella paimentorvi soi". Voi miten tulen nostalgiseksi, tosin niittyjä eivät vielä kukkaset purppuroi, ja aika omituiselta tuntuisi kuulla laitumelta paimentorven ääntä. Sen sijaan mustarastaan huilukonsertti kaikuu päivän ja öinkin. Iloitkaamme siitä. netta